Olen ollut viimeisen viiden vuoden ajan joka joulu todella masentunut ja levoton.
En ole koskaan jaksanut lähteä viettämään joulua läheisteni kanssa, tai jos olen, niin en ole pystynyt syömään, tai muutenkaan viipymään kauaa.
Kaikki lähti vuoden 2006 joulusta. Olin ystäväni kanssa ryypiskelemässä. Hän oli juuri eronnut silloin, exä vienyt lapset mukanaan, voittanut huoltajuuskiistan koska tämä ystäväni oli alkoholisti. Hyvä isä kaiketi, ei sillä. Hoiti aina velvollisuutensa ja kävi töissä vaikka ryyppäsikin aivan liikaa.
Hänellä oli tapana ruveta usein kieriskelemään itsesäälissä kun hän oli juonut liikaa, joten en silloin käsittänyt kuinka tosissaan hän oli kun puhui itsensä tappamisesta. Yritin vain lohdutella häntä jotenkin että "kyllä se elämä vielä siitä kääntyy nousuun" yms. En ole koskaan ollut kovin hyvä lohduttamaan ihmisiä.
En tiedä oliko hänen elämässään tapahtunut oikeasti jotain mistä en ollut tietoinen. Jossain vaiheessa hän kuitenkin meni talon kellariin "hakemaan lisää juotavaa" ja viipyi siellä sen verran kauan että aloin ihmettelemään.
Menin siitä sitten katsomaan että mikä tilanne siellä on päällä. Tämä ystäväni istui siellä vanhassa nojatuolissaan haulikko kädessä. Sanoi vain että "painu helvettiin mä tapan itteni tähän paikkaan!" En ollut ihan varma kuinka tosissaan hän oli, mutta säikähdin silti. Sanoin että anna tänne se haulikko, mutta hän ei kuunnelllut. En uskaltanut yrittää häneltä sitä väkisinkään ottaa pois. Yritin n. tunnin ajan siinä puhua häntä ulos tilanteesta. Hän oli todella hermostunut koko sen ajan, ja sanoi, että minä olen ainoa kuka häntä on koskaan ymmärtänyt. Lopulta hän sitten sanoi olevansa pahoillaan, ja käänsi piipun osoittamaan suuhunsa. Yritin juosta väliin siinä vaiheessa, mutta en ehtinyt.
En ole päässyt painajaisista vieläkään eroon. Harva oikeastaan voi käsittää, millaista se on nähdä vierestä kun toinen ampuu itseään päähän haulikolla.
Jäänyt pysyvät traumat, ja joutuu vieläkin nappailemaan välillä diapamia kun se kuva hänestä ampumassa itseään palaa filmin lailla mieleen.
Aluksi tuntemukseni olivat hyvin ristiriitaiset, että pitikö sen kusipääjuopon ampua itsensä siihen paikkaan ja tahria samalla minutkin verellään. Sitten taas muistaa ne hyvät hetket, ja sen, kuinka hän tavallaan oli hyvätahtoisuutensa ja ystävällisyytensä vuoksi erittäin hyväksikäytetty ihminen, joka oli oikeasti saanut niiden ns "hyvien ominaisuuksiensa" takia liikaa paskaa päälleen tässä elämässä. Eli oikeastaan nykyään näen hänet enemmän uhrina. Maailma jyrää helposti liian naivit ja hyväntahtoiset ihmiset.
Joku voisi pitää tätä ystävääni totaalisena luuserina, ja ehkä hän osittain oli sitäkin. Harmi että oli niin viinaan menevä, vaikka olikin älykäs, urheilullinen, mukava seuramies joka osasi miellyttää ihmisiä ja hyvin koulutettukin. Viina nyt vain sattui pilaamaan hänet täysin.
Jotenkin vain pitäisi päästä itsekin tästä tilanteesta yli pikkuhiljaa. Olimme kuitenkin olleet lapsuudesta saakka ystäviä, ja hän oli minulle kuin oma veli, joten kenenkään muun kuolema ei ole ottanut yhtä koville. Varsinkin taas kun kävi hautausmaalla viemässä kynttilän hänen haudalleen.
Anteeksi tämä tilitys, välillä on vain pakko avautua.
En ole koskaan jaksanut lähteä viettämään joulua läheisteni kanssa, tai jos olen, niin en ole pystynyt syömään, tai muutenkaan viipymään kauaa.
Kaikki lähti vuoden 2006 joulusta. Olin ystäväni kanssa ryypiskelemässä. Hän oli juuri eronnut silloin, exä vienyt lapset mukanaan, voittanut huoltajuuskiistan koska tämä ystäväni oli alkoholisti. Hyvä isä kaiketi, ei sillä. Hoiti aina velvollisuutensa ja kävi töissä vaikka ryyppäsikin aivan liikaa.
Hänellä oli tapana ruveta usein kieriskelemään itsesäälissä kun hän oli juonut liikaa, joten en silloin käsittänyt kuinka tosissaan hän oli kun puhui itsensä tappamisesta. Yritin vain lohdutella häntä jotenkin että "kyllä se elämä vielä siitä kääntyy nousuun" yms. En ole koskaan ollut kovin hyvä lohduttamaan ihmisiä.
En tiedä oliko hänen elämässään tapahtunut oikeasti jotain mistä en ollut tietoinen. Jossain vaiheessa hän kuitenkin meni talon kellariin "hakemaan lisää juotavaa" ja viipyi siellä sen verran kauan että aloin ihmettelemään.
Menin siitä sitten katsomaan että mikä tilanne siellä on päällä. Tämä ystäväni istui siellä vanhassa nojatuolissaan haulikko kädessä. Sanoi vain että "painu helvettiin mä tapan itteni tähän paikkaan!" En ollut ihan varma kuinka tosissaan hän oli, mutta säikähdin silti. Sanoin että anna tänne se haulikko, mutta hän ei kuunnelllut. En uskaltanut yrittää häneltä sitä väkisinkään ottaa pois. Yritin n. tunnin ajan siinä puhua häntä ulos tilanteesta. Hän oli todella hermostunut koko sen ajan, ja sanoi, että minä olen ainoa kuka häntä on koskaan ymmärtänyt. Lopulta hän sitten sanoi olevansa pahoillaan, ja käänsi piipun osoittamaan suuhunsa. Yritin juosta väliin siinä vaiheessa, mutta en ehtinyt.
En ole päässyt painajaisista vieläkään eroon. Harva oikeastaan voi käsittää, millaista se on nähdä vierestä kun toinen ampuu itseään päähän haulikolla.
Jäänyt pysyvät traumat, ja joutuu vieläkin nappailemaan välillä diapamia kun se kuva hänestä ampumassa itseään palaa filmin lailla mieleen.
Aluksi tuntemukseni olivat hyvin ristiriitaiset, että pitikö sen kusipääjuopon ampua itsensä siihen paikkaan ja tahria samalla minutkin verellään. Sitten taas muistaa ne hyvät hetket, ja sen, kuinka hän tavallaan oli hyvätahtoisuutensa ja ystävällisyytensä vuoksi erittäin hyväksikäytetty ihminen, joka oli oikeasti saanut niiden ns "hyvien ominaisuuksiensa" takia liikaa paskaa päälleen tässä elämässä. Eli oikeastaan nykyään näen hänet enemmän uhrina. Maailma jyrää helposti liian naivit ja hyväntahtoiset ihmiset.
Joku voisi pitää tätä ystävääni totaalisena luuserina, ja ehkä hän osittain oli sitäkin. Harmi että oli niin viinaan menevä, vaikka olikin älykäs, urheilullinen, mukava seuramies joka osasi miellyttää ihmisiä ja hyvin koulutettukin. Viina nyt vain sattui pilaamaan hänet täysin.
Jotenkin vain pitäisi päästä itsekin tästä tilanteesta yli pikkuhiljaa. Olimme kuitenkin olleet lapsuudesta saakka ystäviä, ja hän oli minulle kuin oma veli, joten kenenkään muun kuolema ei ole ottanut yhtä koville. Varsinkin taas kun kävi hautausmaalla viemässä kynttilän hänen haudalleen.
Anteeksi tämä tilitys, välillä on vain pakko avautua.
Vastaukset 11
Vanhimmat
En pysty nauttimaan joulusta ja tekohymyistä kun tiedän että suomessakin on paljon ihmisä jotka näkee nälkää.
Sano EI kahdelle Kokoomukselle = Persut =Kokoomus.
Sano EI Petosjytkyille, jota ne Äärioikeiston veroparatiiseista suunnitellut kansanpettäjät ovat.
Aloittaja, lopeta tuo menneisyydessä eläminen. Hei mikä toi seksitekovaginamainos joka tuli tähän kirjoituskentän päälle??????????
Olen 16 -vuotias. Eikö se pornovälinemainonta pitäisi rajoittua yli 18 -vuotiaille???
16 vuotias vetää unta palloon tähän aikaan.
niinkö luulet, ja mainos on yhä tossa, on keskipäivä
Voih voi sentään, jos hän antoi sen haulikon sinulle testamentissaan niin neuvon seuraamaan hänen esimerkkiä niin pääset ahistuksesta,masistuksesta eroon.
Moikkuli toivottavasti oli viimeinen kerta kun sinusta kuulee, itsesäälissä kierelehtelevä paska;)
Kun pystyit avautumaan ihan näin "vieraiden" kanssa, olet vasta nyt toipumassa järkyttävästä kokemuksestasi, näkemäsi tapahtumat vetää vertaistaan melkein sota-aikoihin, kun luodit surmaavat tuttuja ympäriltä, aina siinä tulee mieleen olisiko voinut jotain tehdä toisin, pitää muistaa aina, että joku muu on nähnyt ja ollut vielä pahemmassa tilanteessa, ja silti on selvinnyt elämästään kunnialla, tilanne muistuu kyllä mieleen mutta kyllä se siitä tavallaan pehmenee, eikä tunnu niin järkyttävältä, olihan lopullinen päätös kuitenkin hänen itsensä.
Tuohon voisi sanoa että heivaan, kukaan täys eikä vähäjärkinen kompastu ainostaan jouluna, on sitä ttsekin tullut oltua joulut yksin, elämä silti jatkuu, että mitäs siinä kummallista selittämään. Normaalia touhua. Ihme selittelyitä vaan näkee. Et kuis tollee ja kuis tällee, et kyllähä mä mut ku ei se toine, oisinha minä mut ku noi. Haistakaa homepaska.
Sinä et ole nähnyt yhtään mitään, täällä vaan kieriskelet epätoivossa, kun sait turpaan kadulla, etkä enää uskalla mennä ulos.
No, sä teit tuossa tilanteessa kaikkesi. Enempään et pystynyt. Hänen oma ratkaisunsa. Hyvä kun olet asiaa käsitellyt. Tarinan opetus kuitenkin se, että juopottelu ei ole ihmiselle tarkoitettu. Unohada tapaus ja ala elää omaa elämää. Hyväksy, että saat iloita. Kun olet valmis, ota askeleita elämässä, jotka vievät sinua positiiviseen suuntaan!
Todella ikävä tarina. Mutta et kyllä mitään muuta olisi voinut, ja tuskinpa kukaan muukaan. Hänen elämänsä oli ajautunut umpikujaan missä lopputulos oli mikä oli. Noita tapauksia vain tulee että ihminen ei saa elämäänsä järjestykseen ja tekee tuollaisen viimeisen päätöksen. On todella huonoa tuuria, joka joutuu sellaisen silminnäkijäksi kuten sinulle kävi. Sinuna kyllä hankkisin ihan ammattimaista apua, koska on tuo sellainen kokemus, että siitä on omin avuin aika vaikea päästä yli ja saada mielenrauhaa.