Ekumeenisen liikkeen jäsenkirkkoja yhdistää kerran vuodessa toistuva Jeeesuksen halventaminen seimenlapseksi.
Joulun demonit ovat taas vetäytyneet taka-alalle! Joulunviettoon eksyneetkin saavat taas vuodeksi rauhan. Tosin rahat on viety maailman markkinoille ja Pyhä Henki on joutunut murehtimaan. Seimenlapsikultti tuhosi paljon hyvää taas tänä jouluna. Mutta ylistys Jumalalle, tänä vuonna on todellisuuteen heränneitä ennätysmäärä; sellaisia, jotka ymmärsivät, että uskovien tulee tehdä täysi pesäero katoliseen uskontoon ja kaikkiin sen tapoihin. Joulunvietto yms. kirkkovuoden mukaan eläminen on katolisen kirkon keksintö ja siihen uskontoon liittyvä harha, jonka myös luterilainen harhaoppi on äitikirkoltaan omaksunut...
Suomen Turku julistaa nyt siunausta Jumalan totuuden tielle!
Jokainen joulunviettoon osallistuva on mukana katolisessa uskonnossa.
Ekumeenisen liikkeen suurin juhla on joulu
4
215
Vastaukset 4
- Iloinen kristitty
Jeesus syntyi! Se on ilon asia! Hän syntyi syys- lokakuun vaihteessa. Siitä Raamattukin kertoo Luukas 2. luvussa. Se ei ole "jouluevankeliumi", jonka nimen katoliset ovat sille keksineet. Alkuseurakunta ei saanut Jumalalta opetusta kerran vuodessa vietettävään Jeesuksen syntymäjuhlaan minään ajankohtana. Kaikki seurakunnalle annetut opetukset ovat Raamatussa. Joulunviettoa siellä ei ole. On vain kertomus Jeesuksen syntymästä. Jumala on kieltänyt pelastuksen menettämisen uhalla tekemästä muutoksia ja lisäyksiä Raamatun sisältöön. : "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu." Ilm. 22:18-19.
En löydä mitään raamatullista oikeutusta tai veruketta joulunvieton puolustamiselle!!! - protestantti5
Jokainen, joka syö kinkkua ja ostaa lahjoja, tunnustaa PAAVIN vallan!!!
- potentiaatti
sitten pesee jopa hampaansa. eihän apostoleilla ollut hammasharjoja. ei sellaista saa käyttää.
- Katso, mitä se on
Tässä linkissä tänä aamuna, 29.12.2011, syntynyt julistus:
http://p1.foorumi.info/ristinvalossa/viewtopic.php?t=3629
Suomen Turku julistaa joulurauhattomuuden jälkeen rauhaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400