Pohdin sellaista, että jos ottaa lääkkeitä yliannostuksen ja jossain vaiheessa tulee sydämen pysähdys, sattuukohan se?
sattuuko kuolema?
20
8566
Vastaukset
- 235yklo00
Eipä oo tullu kukaan tuonpuoleisesta kertomaan.
- Peaceful Phil
Kyllä se voi sattua, jos tosiaan sydänpysähdyksen sattuessa on tajuissaan. Juuri siksi esim. lääkeaineilla suoritettavissa teloituksissa sydäntä ei tuosta vain pysäytetä, vaan ihminen ensin rauhoitetaan muilla lääkeaineilla. Ne estävät elimistön luonnolliset puolustusreaktiot, mm. paniikin. Myös keuhkojen toimintaa lasketaan hitaasti ja samalla sydämen toimintaa HITAASTI niin, ettei tule mitään äkkipysähdystä.
Lääkkeiden yliannostus on huono keino. Siihen ei välttämättä kuole. Sanovat, että suseimmat jotka siinä ovat onnistuneet, ovat itse asiass kuolleet tukehtumalla omaan oksennukseensa, ja se kyllä on varsin epämiellyttävä tunne.
On paljon parempiakin tapoja kuin lääkkeiden yliannostus. Yksi harkitsemisen arvoinen tapa on antaa elämälle/kohtalolle mahdollisuus eli antaa kuoleman tulla kun se on tullakseen. Jos todella on niin sairas ja tuskissaan, ettei elämällä ole enää mieltä, siihen kannattaa varautua jo hyvissä ajoin ja hankkia tietoa kivuttomista eutanasiatavoista. Yksi hyvä tiedon lähde on kirja ja nettisivusto nimeltään The Peaceful Pill Handbook.
The peaceful pill handbook - JonesHenry
Myös täysin rauhallinen kuolema on mahdollinen. Se on hengitysilmassa;
http://www.aga.fi/international/web/lg/fi/like35agafi.nsf/docbyalias/gasschool_n_prop - JonesHenry
Haluaisin vielä muistuttaa, että puhdas teoreettinen keskustelu keinoista ei vielä riko Suomen lakia mitenkään. Sensuuri perustuu mielivaltaan, ei Suomen lakiin!
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_80_2005_p.shtml
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/110696-yle-palkkamurhan-saa-tilata-ilman-rangaistusta-suomessa
http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1302673952797 - pentobarbitaali
Pentobarbitaali on lääkeaine, jota käytetään mm. nukuttamaan rauhallisesti eläimiä ikiuneen. Myös eutanasiassa sitä on käytetty.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pentobarbitaali- JonesHenry
Periaatteessa sitä saa eläinlääkäreiltä. Jos se toimii hevosiin ja sonneihin, niin periaatteessa sen (sydämmen pysäyttämisessä) pitäisi tehota myös ihmisiin. Ongelma on, että se annostellaan suonensisäisenä.
- arpakuutio2
No Jumalalla ei ole mitaan osaa eika arpaa tahan?.Han aloitti elaman ja vie sen
myos paatokseen. - jjio
kylä sattuu
- ´´´´*
Riippuu varmaan siitä et miten kuolee.. Mut lääkkeiden yliannostukseen kuolee niin ei välttämättä.
Itsekin tässä miettinyt itsemurhaa.. Suunnittelin tappavani itseni vajaa 2 vuotta sitten. Ja ihan rehellisesti sanottuna, en olisi jäänyt mistään paitsi jos olisin tehnyt sen silloin. Niin näen asian tänäkin päivänä.. Joten eiköhän se ole lopputuloksena joka tapauksessa. Siis se itsemurha.- ´´´´*
Ja tosiaan ihan kipulääkkeillä.. Kidun tosin sen pari viikkoa sen jälkeen mut kaipa sen kestää. Toivon vain et isä antaa tekoni anteeksi.. Sen olen kuitenkin päättänyt etten kenenkään takia jää tänne enää elämään jos siltä tuntuu.
- Oma valinta
´´´´* kirjoitti:

Olen itse yrittänyt ottaa selvää tuosta kipulääkkeillä tehtävästä itsemurhasta. Kokeilin sitä muutama viikko sitten, otin hirveitä annoksia ibuprofeiinia, sillä halusin rikkoa munuaiseni. En tiedä aiheuttiko se mitään vaurioita (toivottavasti aiheutti) sillä munuaisten vajaatoiminnan huomaa kai vasta sitten omassa olotilassaan kun munuaiset on jo ihan totaalisesti hajalla, mutta ainakin huuliin tuli ihottumaa, naamaa alkoi kihelmöidä ja poltella aina pillereiden oton jälkeen ja mahaan sattui ja oksetti ja oli huono olo koko päivän. Kai nuo oireet jonkinlaisesta myrkytystilasta kertoo, luulisin... Ainut vaan etten tiedä tuliko mitään vaurioita oikeasti ja jos tuli, niin onko ne pysyviä. Kuitenkin vajaan viikon nielin 9 - 12kpl 400mg ibusalia. Lopetin koska luin että se on aika epävarma keino, eikä tuloksena välttämättä olekaan se mitä hain, eli kuolema - vaan huonoimillaan joku sairaus, joka ei tapa kuin vain hyvin hiljalleen ja sitten eläisin tätä elämääni kuitenkin vuosikymmenet ja vielä jonkun sairauden kanssa. En vain tahdo epäonnistua teossani, sillä sitten kun sen teen, haluan että sitä ei voi peruuttaa millään tavalla. Harmittaa etten ottanut panadolia, sillä olen nyt myöhemmin lukenut, että jos noin 60kg ihminen ottaa 500mg panadoleja 30kpl kerralla, hajottaa se maksan. Kuolema ei tule heti, vaan ilmeisesti muutamissa päivissä. Onhan se tuskallinen lähtö, mutta pääasia, ettei sitä voi ilmeisesti perua mitenkään muuten kuin elinsiirrolla, ja itsaria yrittäneelle tuskin maksaa tuhlataan. Toivoisin nyt vain että jos tiedät asiasta enemmän, niin kerrot mitä särkylääkettä kannattaa ottaa ja kuinka paljon. Minulla ei ole mahdollisuutta saada mitään muita lääkkeitä kuin vain noita ilman reseptiä myytäviä. Ajattelin sinnitellä vielä vajaan vuoden ja laittaa kaikki asiani järjestykseen, ettei perheeni tarvi tehdä muuta kuin kantaa jo valmiiksi laatikoihin pakattu omaisuuteni asunnostani pois. En halua jättää heille kovin suurta sotkua. Minä olen menettänyt kaiken ja minulla ei ole enää syytä elää. En jaksa jatkaa tätä enää tietäen, että tulevaisuudessa minua ei ole odottamassa enää mitään hyvää, ei onnea, ei ystävyyttä, ei rakkautta, ei yhtään mitään. Minä haluan pois.
- Oma valinta
Oma valinta kirjoitti:

Vielä lisäisin, että jotakin voi naurattaa, kun toiset yrittää itsaria särkylääkkeillä. Tiedän - huvittavaltahan se kuulostaa. Kuitenkin asia nyt vain on kohdallani niin, että muutakaan keinoa minulla ei ole, joten tartun siihen mikä on. En aiemmin edes tiennyt, että särkylääkkeet voi olla noinkin vaarallisia, että niillä saisi rikottua maksansa ja munuaisensa, ne on ilmeisesti kuitenkin jopa varmempi keino kuin esim. unilääkkeet - näin olen ymmärtänyt. Nyt ainut tieto minkä tarvitsen on se, että kuinka paljon niitä pitää ottaa. Sääli että sisäelimeni ovat varmaan aika hyvässä kunnossa, kun en ole koskaan päihteitäkään käyttänyt. Tietääkö kukaan mitään asiallista sivustoa, mistä tietoa voisi hakea ja missä ei ole mitään "paras tapa tehdä itsari on elää niin pitkään kuin sinulle on vuosia annettu, kuolema tulee ajallaan" -höpinöitä, sillä en kaipaa niitä. Jokainen meistä lähtee täältä, joku syövän tai muun sairauden takia, joku onnettomuuden, joku kätkytkuoleman takia, joku henkirikoksen, joku nukkuu rauhassa pois vanhana jne. jne. - niin miksi itsemurha olisi sen huonompi tapa lähteä kuin muutkaan? Ehkä se on se tapa millä minun on tarkoitus päättää maallinen vaellukseni. Eihän Jumala olisi kaikkea minulta vienyt, jos tahtoisi minun vielä jatkavan.

Tänään olin jo suunnitellut koko jutun, että miten ja milloin sen teen. Olin tehnyt päätöksen, sillä en jaksa ja kestä enää... No tapahtui jotain, josta ilmeisesti seuraa se, etten voikaan tehdä sitä ikinä - ainakaan vuosikymmeniin. Kun sitä sattuu olemaan muutamalle se ihminen johon he luottavat ja turvaavat, joten ilmeisesti minun pitää olla se joka heidät hoitaa ja huolehtii vanhana, istun pitämässä kädestä ja suremassa, kun heidän aikansa koittaa. Pidän huolta loppuun asti ettei heidän tarvi elää vanhana ja sairaana yksin vailla turvaa ja ketään puolustamassa, ettei heidän tarvi kärsiä ja kuolla yksin. Haluan kai suodakin sen heille, sillä miten voisin jättää heidät heitteille... Mutta miksi sen pitää olla juuri minä, jonka täytyy kaikki yksin kantaa? Ei minulla ole voimia - ei tähän. Vedetään matto täysin jalkojen alta, ja koko tulevaisuus - kaikki toiveet on viety ja tietoisuus että mitään ei enää ole, eikä voi koskaan tulla. Haluan vain kuolla ja suunnittelen jo kaiken valmiiksi - kunnes tulee puhelu joka tekee tyhjäksi nuo aikeet. Jos nyt itseni tappaisin, niin olisin itsekäs, kun jättäisin muut pulaan. He eivät tiedä mitä minulle on tapahtunut ja kuinka hirveä minun on olla. En voi edes kertoa heille, vaikka he kyllä kertovat minulle omat murheensa... Kuluisi edes aika sitten nopeasti, että viimein olisin se yksinäinen ja surkea vanhus jossain laitoksessa kusivaipoissa makaamassa ja vetämässä viimeisen henkäykseni täysin yksin, ilman että kukaan edes huomaa - saati välittää. Luin kerran lehdestä jutun yksinäisen ihmisen hautajaisista. Hänet oli laitettu aika karkeatekoiseen ja rumaan vanerilaatikkoon ja hautajaisissa oli läsnä muutama seurakunnantyöntekijä. Sinne hänet kipattiin monttuun ja kukaan ei jäänyt itkemään perään. Se on minunkin kohtaloni... Olisin sen voinut kestää ja hyväksyä, jos rakkaani olisi pysynyt elämässäni pitempään. Hän antoi minulle voimaa jaksaa, vaikka onhan se ollut selvää jo pitkän aikaa, että se vanerilaatikko minua odottaa. Miten tämän jaksaa? Miten pystyn jatkamaan vailla mitään toivoa, tietäen että häntä ei ole enää... Toivon niin hartaasti etten olisi edes syntynyt koskaan.
- ´´´´*
Oma valinta kirjoitti:
Vielä lisäisin, että jotakin voi naurattaa, kun toiset yrittää itsaria särkylääkkeillä. Tiedän - huvittavaltahan se kuulostaa. Kuitenkin asia nyt vain on kohdallani niin, että muutakaan keinoa minulla ei ole, joten tartun siihen mikä on. En aiemmin edes tiennyt, että särkylääkkeet voi olla noinkin vaarallisia, että niillä saisi rikottua maksansa ja munuaisensa, ne on ilmeisesti kuitenkin jopa varmempi keino kuin esim. unilääkkeet - näin olen ymmärtänyt. Nyt ainut tieto minkä tarvitsen on se, että kuinka paljon niitä pitää ottaa. Sääli että sisäelimeni ovat varmaan aika hyvässä kunnossa, kun en ole koskaan päihteitäkään käyttänyt. Tietääkö kukaan mitään asiallista sivustoa, mistä tietoa voisi hakea ja missä ei ole mitään "paras tapa tehdä itsari on elää niin pitkään kuin sinulle on vuosia annettu, kuolema tulee ajallaan" -höpinöitä, sillä en kaipaa niitä. Jokainen meistä lähtee täältä, joku syövän tai muun sairauden takia, joku onnettomuuden, joku kätkytkuoleman takia, joku henkirikoksen, joku nukkuu rauhassa pois vanhana jne. jne. - niin miksi itsemurha olisi sen huonompi tapa lähteä kuin muutkaan? Ehkä se on se tapa millä minun on tarkoitus päättää maallinen vaellukseni. Eihän Jumala olisi kaikkea minulta vienyt, jos tahtoisi minun vielä jatkavan.
Aika pitkästi kirjoitit.. En vain oikein osaa lohduttaa kun olen itsekin aika maassa, ihan suoraan sanottuna. Enkä minäkään näe enää mitään syytä olla tappamatta itseäni.. En viitsi kertoa sinulle sitä sivustoa mistä sain tietää tarkan määrän kuinka paljon kipulääkettä pitää ottaa jotta henki lähtee.. Koska en halua edesauttaa kenenkään kuolemaa. Mut omasta hengestä viis veisaan..

En minä lohtua kaipaa - kukaan ei voi enää lohduttaa, mitkään sanat ja teot kenenkään taholta ei voi lohduttaa. Tilanteeni on se, että rakastamani ihminen teki itsemurhan pari viikkoa sitten ja minä en jaksa elää tämän asian kanssa. Todennäköisesti minun on kuitenkin pakko, sillä lähisukulaiseni taitaa tulla tarvitsemaan minut elämässään pitämässä huolen itsestään. Miten voisin jättää hänet pulaan hädän hetkellä? Ole kiltti ja kerro se sivusto, niin minulla on sitten tulevaisuudessa joku keino lähteä - sitten kun ei enää ole ketään, josta olen velvollinen huolehtimaan. Minun tulevaisuuteni on jo päätetty. Se on yksinäinen ja surullinen ja lopussa kuolen joko kotiin vanhana ja hylättynä ja se huomataan vasta sitten kun alan haista tarpeeksi pahalle, tai sitten jossain laitoksessa kusivaipoissa yksin ja hylättynä. Saan ne yksinäisen ihmisen hautajaiset vanerilaatikkoineen ja minut kipataan monttuun ja laitetaan puinen risti. Se kun lahoaa pois, on kuin minua ei olisi koskaan edes ollut. Mitä väliä siis, jos kaltaiselleni kerrot mistä saan asiallista tietoa? Muussa tapauksessa saatan onnistua vain vammauttamaan itseäni ja elän kuitenkin pitkän ja paskan elämän. Et sinä edesauta kuolemaani jos kerrot.
- kyrpäperseessä
paras on lähteä ku mies eli veitsi käteen ja kurkku auki thats it mä lähen silleen kun aika on kypsä
- jlilkj99
No eihän noin saa edes tajua pois.
- Marjuem62
Tiedät miltä rakkaan itsemurha tuntuu, älä tee sitä hänelle, joka rakastaa sinua.
- Anonyymi
Pyssyllä ampuminen on kauheaa ja ei se kauheen kivalta tunnu ja sodassa myös ammutaan tuhansia
- Anonyymi
Pyssyllä ampuminen on kauheaa en halua kokea mitään sellaista itse sillä se olisi tosi kamalaa ja pahan tuntuista joten en kyllä salli lapsille pyssy leikkejä mutta monet lapset kyllä niitä leikkii ja en ole siitä kovin tyytyväinen sillä sota on ihan vitsin kamalaa ja jotkut huitoo miekoilla ja puukoilla ja pyssyllä niin että ihminen kuolisi ja toisen tappaminen on tosi vakava rikos joten en halua nähdä kun toista tapetaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187504Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662166- 1761830
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551161Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019