Elettiin syyskesää 1976. Niihin aikoihin oli
köyhässä Lapissa otettava elanto tavalla tai
toisella mikäli ei työtä sattunut olemaan.
Luontaiselinkeinoa, metsästystä, kalastusta,
marjamailla temmeltämistä jne.
Sinä elokuun 19 päivänä kävin temmeltämässä
saavillisen mustikoita Kemijärven suunnalta, 50
km Sodankylästä. Illansuussa palailin
kirkonkylälle ja samantien suuntain 90 km
Vuotsoon ja sieltä Lokan tekoaltaalle kokemaan
pyynnissä olevia verkkojani. Sinä päivänä oli
erittäin raju länsituuli ja kun käytössäni oli
pienen pieni puupaatti ja siinä pieni
perämoottori, oli siinä myrskyssä
vesillelähteminen riskaapelia hommaa, mutta
mentävä oli. Noin kilometrin Riestojoen uomaa
ajettuani tuli iso moottorivene vastaan ja tämän
veneen synnyttämä aalto yhtyneenä takaa tulevaan
aallokkoon aiheutti jo niin voimakkaan
ristiaallokon, että olin todella helisemässä.
Selvisin kuitenkin ja pääsin 15 km päässä
oleville apajilleni.
Siinä kuohupää-aallokossa temmoin pyynnissä
olleet verkkoni kaloineen ja risuineen veneeseen,
jonka jälkeen suuntasin asentopaikalleni. Purin
ja pakkasin telttani ja pistin veneeseen. Samoin
ison kaasupulloni ym. varusteet, joten painoa
pieneen puupaattiin tuli.
Ennen vesille lähtöäni pistin käteni ristiin ja
pyysin, josko Taivaan Paappa varjelis tulevan
matkani. Kello oli jo lähellä puoltayötä kun
työnsin veneeni vesille ja lähdin suuntamaan
kohti Vuotsoa ja kävi niin, että jo alkumatkasta
tuli lähes täydellinen pimeys. Lokan allas kiehui
kuohupääaallokkona, mutta sain ajaa suoraan vasta-
aallokkoon ja näin matkani saattoi onnistua.
Siinä pimeydessä jatkuvasti tyrsky löi veneen
keulaan ja vesi lensi yli pääni ja nyt kun en
nähnyt mitään, oli tämän tästä kokeiltava käsin
onko veneeseen kertynyt vettä vaiko ei. Sen
tiesin, että mikäli potkuri vasta risuun ja sokka
katkeaa tai kone muutoin sammuu, on matkani pää
siinä, mutta minkäänlaista pelkoa en tuntenut.
Verkkaista vauhtia ajellessani hyräilin hiljaa
Lemminkäisen äidin laulua: "Tuima on tuuli ja
pimeä on taivo, suuri on ulapalla aaltojen raivo.
Lahti on tyyni ja selkeä vaan, kussa mun kotkani
kulkeekaan". Tämän Lemminkäisen äidin tunnelmissa
pääsin viimein autorantaan ja pistin
ensimmäiseksi käteni ristiin: "Oi kiitos Herra.
Mutta. Anna minulle isompi vene".
Ja niin kävi, että pari viikkoa vinhaa vauhtia
marjamailla temmellettyäni minulla oli uusi
Viikari vene eikä aallokoista ollut enää vaaraa.
Kävi kuitenkin niin, että viisiheppainen
perämoottorini osoittautui niin heppäseksi, että
soutumiehetkin olisivat ohi soutaneet. Niinpä
jälleen pistin käteni ristiin: "Oi Herra.
Järkkääppäs minulle nyt isompi moottori" ja taas
temmelsin marjamailla ja niin minulla oli parin
viikon kuluttua 20 hevosvoimainen perämoottori ja
veneeni alkoi lentää Lokan aallokoissa.
Ano oli paras erä- ja kalakaverini ja niinpä
eräänä torstai-iltana syyskuun lopulla menin
häntä morjestamaan. Kerroin juuri hankkimastani
isosta perämoottorista ja vauhdikkaasta
matkanteostani Lokalla. "No nythän sinä et enää
köyhiä huolikhan kaveriksi kun sinulla on niin
hyvät vehkeet", tuumasi kaverini puoliksi
leikillään. Tähän vastasin puoliksi leikillään
minäkin: "Noo, olishan se mukavaa jos olisi
uskovainen kaveri".
Kului pari päivää ja olin lauantai-aamuna
lähdössä jälleen Lokalle. Niinpä lähdin kylälle
jo ennen kahdeksaa tavoittaakseni Anon ja
pyytääkseni häntä kaverikseni. Ano ajoi juuri
vauhdikkaasti huoltoasemaalle tankkaamaan ja minä
perässä. "Joo. Minä olen lähdössä Porttipahdan
taakse Iissijoelle taimenen pyyntiin" kehui
kaverini ja tässä yhteydessä suuhuni tuli
sanat: "Silmäsi menetät sillä reissulla" mutta
kun kaverini vaimo oli mukana, jätin sanomatta ja
suuntasin parin päivän reissulle Lokan altaalle.
Seuraavana maanantai-iltani menin jälleen
tapaaman kaveriani ja kyseleen
taimenenpyyntikuulumisia. Kaverin vaimo oli yksin
kotona itkuissaan: "Nyt on tapahtunut kauheita.
Anolla on mennyt silmä ja on joutunut
keskussairaalaan Rovaniemelle".
Ilmeni, että sinä lauantai-iltana Ano oli olut
erään kaverin kanssa Porttipahdan takana, märkä
vene olio illan pakkasessa jäätynyt ja veneen
pohjalla oli ollut muovinen eräpussi, jonka
päälle Ano oli astunut seurauksella, että oli
lentänyt päistikkaa airon hankaimeen, joka oli
tunkeutunut silmään. Tältä matkalta olivat
päässeet ihmisten Ilmoille vasta seuraavana
iltana, joten kaverini oli joutunut piehtaroimaan
liki vuorokauden tuskissaan nuotiolla ennen
lääkäriin ja keskussairaalaan pääsyä.
Silmään tuli pian tämän jälkeen kuolio ja
jouduttiin poistamaan ja niinpä mietin vieläkin,
että mistä tulivat sinä lauantaiaamuna suuhuni ne
sanomatta jääneet sanat: "Silmäsi menetät sillä
reissulla"?
Sanokaapa te viishampana?
köyhässä Lapissa otettava elanto tavalla tai
toisella mikäli ei työtä sattunut olemaan.
Luontaiselinkeinoa, metsästystä, kalastusta,
marjamailla temmeltämistä jne.
Sinä elokuun 19 päivänä kävin temmeltämässä
saavillisen mustikoita Kemijärven suunnalta, 50
km Sodankylästä. Illansuussa palailin
kirkonkylälle ja samantien suuntain 90 km
Vuotsoon ja sieltä Lokan tekoaltaalle kokemaan
pyynnissä olevia verkkojani. Sinä päivänä oli
erittäin raju länsituuli ja kun käytössäni oli
pienen pieni puupaatti ja siinä pieni
perämoottori, oli siinä myrskyssä
vesillelähteminen riskaapelia hommaa, mutta
mentävä oli. Noin kilometrin Riestojoen uomaa
ajettuani tuli iso moottorivene vastaan ja tämän
veneen synnyttämä aalto yhtyneenä takaa tulevaan
aallokkoon aiheutti jo niin voimakkaan
ristiaallokon, että olin todella helisemässä.
Selvisin kuitenkin ja pääsin 15 km päässä
oleville apajilleni.
Siinä kuohupää-aallokossa temmoin pyynnissä
olleet verkkoni kaloineen ja risuineen veneeseen,
jonka jälkeen suuntasin asentopaikalleni. Purin
ja pakkasin telttani ja pistin veneeseen. Samoin
ison kaasupulloni ym. varusteet, joten painoa
pieneen puupaattiin tuli.
Ennen vesille lähtöäni pistin käteni ristiin ja
pyysin, josko Taivaan Paappa varjelis tulevan
matkani. Kello oli jo lähellä puoltayötä kun
työnsin veneeni vesille ja lähdin suuntamaan
kohti Vuotsoa ja kävi niin, että jo alkumatkasta
tuli lähes täydellinen pimeys. Lokan allas kiehui
kuohupääaallokkona, mutta sain ajaa suoraan vasta-
aallokkoon ja näin matkani saattoi onnistua.
Siinä pimeydessä jatkuvasti tyrsky löi veneen
keulaan ja vesi lensi yli pääni ja nyt kun en
nähnyt mitään, oli tämän tästä kokeiltava käsin
onko veneeseen kertynyt vettä vaiko ei. Sen
tiesin, että mikäli potkuri vasta risuun ja sokka
katkeaa tai kone muutoin sammuu, on matkani pää
siinä, mutta minkäänlaista pelkoa en tuntenut.
Verkkaista vauhtia ajellessani hyräilin hiljaa
Lemminkäisen äidin laulua: "Tuima on tuuli ja
pimeä on taivo, suuri on ulapalla aaltojen raivo.
Lahti on tyyni ja selkeä vaan, kussa mun kotkani
kulkeekaan". Tämän Lemminkäisen äidin tunnelmissa
pääsin viimein autorantaan ja pistin
ensimmäiseksi käteni ristiin: "Oi kiitos Herra.
Mutta. Anna minulle isompi vene".
Ja niin kävi, että pari viikkoa vinhaa vauhtia
marjamailla temmellettyäni minulla oli uusi
Viikari vene eikä aallokoista ollut enää vaaraa.
Kävi kuitenkin niin, että viisiheppainen
perämoottorini osoittautui niin heppäseksi, että
soutumiehetkin olisivat ohi soutaneet. Niinpä
jälleen pistin käteni ristiin: "Oi Herra.
Järkkääppäs minulle nyt isompi moottori" ja taas
temmelsin marjamailla ja niin minulla oli parin
viikon kuluttua 20 hevosvoimainen perämoottori ja
veneeni alkoi lentää Lokan aallokoissa.
Ano oli paras erä- ja kalakaverini ja niinpä
eräänä torstai-iltana syyskuun lopulla menin
häntä morjestamaan. Kerroin juuri hankkimastani
isosta perämoottorista ja vauhdikkaasta
matkanteostani Lokalla. "No nythän sinä et enää
köyhiä huolikhan kaveriksi kun sinulla on niin
hyvät vehkeet", tuumasi kaverini puoliksi
leikillään. Tähän vastasin puoliksi leikillään
minäkin: "Noo, olishan se mukavaa jos olisi
uskovainen kaveri".
Kului pari päivää ja olin lauantai-aamuna
lähdössä jälleen Lokalle. Niinpä lähdin kylälle
jo ennen kahdeksaa tavoittaakseni Anon ja
pyytääkseni häntä kaverikseni. Ano ajoi juuri
vauhdikkaasti huoltoasemaalle tankkaamaan ja minä
perässä. "Joo. Minä olen lähdössä Porttipahdan
taakse Iissijoelle taimenen pyyntiin" kehui
kaverini ja tässä yhteydessä suuhuni tuli
sanat: "Silmäsi menetät sillä reissulla" mutta
kun kaverini vaimo oli mukana, jätin sanomatta ja
suuntasin parin päivän reissulle Lokan altaalle.
Seuraavana maanantai-iltani menin jälleen
tapaaman kaveriani ja kyseleen
taimenenpyyntikuulumisia. Kaverin vaimo oli yksin
kotona itkuissaan: "Nyt on tapahtunut kauheita.
Anolla on mennyt silmä ja on joutunut
keskussairaalaan Rovaniemelle".
Ilmeni, että sinä lauantai-iltana Ano oli olut
erään kaverin kanssa Porttipahdan takana, märkä
vene olio illan pakkasessa jäätynyt ja veneen
pohjalla oli ollut muovinen eräpussi, jonka
päälle Ano oli astunut seurauksella, että oli
lentänyt päistikkaa airon hankaimeen, joka oli
tunkeutunut silmään. Tältä matkalta olivat
päässeet ihmisten Ilmoille vasta seuraavana
iltana, joten kaverini oli joutunut piehtaroimaan
liki vuorokauden tuskissaan nuotiolla ennen
lääkäriin ja keskussairaalaan pääsyä.
Silmään tuli pian tämän jälkeen kuolio ja
jouduttiin poistamaan ja niinpä mietin vieläkin,
että mistä tulivat sinä lauantaiaamuna suuhuni ne
sanomatta jääneet sanat: "Silmäsi menetät sillä
reissulla"?
Sanokaapa te viishampana?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ajattele joain positiivist. Vaihteeks.
Voisihan se olla sattumaa vain, mutta sattuma
teoriaa heikentää se, että näitä juttuja tapahtuu
kovin usein. Sille taas voisi olla selityksenä se,
että se on yleinen sattuma, eihän sattuman tarvitse
olla harvinainen. Lisäksi voisi joku myös ajatella,
että juuri sinun sanasi ja huulesi sinetöivät tuon
ko karmean kohtalon. Jos olisit ollut sanomatta,
niin ehkä sitä ei olisi tapahtunut? Semmonen
miettimys vaan, jos ajattelee, että ihminen suoltaa
suusta jotain, joita kutsutaan etiäisiksi, niin
miksei myös toisinkinpäin, että ihminen soltaa
suustaan myös kohtaloita ja sitä, joilla on
seurauksensa.
On hyvin mahdollista, että kun ja jos ihminen elää
luonnon kanssa yhteydessä ja sopusoinnussa, niin
luonto avaa itsensä, ja näyttää jokaisessa hetkessä
jokaisen tulevaisuuden tapahtuman, myös
menneisyyden. Vaaditaan vain avara ja
vastaaottavainen sekä puhdas mieli. Intuitio lienee
paras sana kuvaamaan tuollaista yhteyttä, koska
kyse ei ole järkeilevyydestä ja pähkäilystä vaan
oivalluksista ja väläyksistä.
Sen lisäksi, että lappilainen historia tietää
kertoa monistakin sananmahtajista, veren
seisottajista ja myrrysmiehistä, jotka ovat
sanallaan saaneet ihmeitä aikaan, myös maailmalta
löytyy monia esimerkkejä sanan mahtavasta
vaikutuksesta.
Eräs saksalaisen tohtorin johtama tutkimusryhmä
oli ollut kerran Tiibetissä, jossa tämä tohtori
oli riitaantunut erään erakkomunkin kanssa. Tämä
munkki oli sanonut painavat sanansa: "Vuoden
kuluttua tänä päivänä sinä kuolet". Sittemmin
tämä retkikunta palasi Eurooppaan ja kävi niin,
että kun vuosui alkoi täyttymään, tohtori oli
sairastunut vakavasti ja käynyt huonommaksi ja
huonommaksi ilman, että lääkärit olisivat
pystyneet löytämään sairauden syytä. Pari päivää
ennen määräaikaa tohtori oli ollut jo
kuolemankielissä kunnes lääkärit saivat kuulla
tiibettiläisen munkin tapauksesta. Nyt lääkärit
nukuttivat tohtorin, pitivät nukutuksessa kaksi
päivää yli määräajan ja sanoivat tohtorin
herättyä ensimmäiseksi: "Määräaika on mennyt ohi
ja sinä elät". Tämän jälkeen tohtori oli
parantunut muutamassa päivässä entiselleen.
Nyt jos olisin sanonut sinä lauantai-aamuna
kaverilleni tästä silmän menetyksestä, koko
tapaus voitaisiin selittää juuri alitajunnan
ohjelmoimisella, mutta MINÄ EN SANONUT MITÄÄN
TÄSTÄ AAVISTUKSESTANI. Kysymyksessä oli siis
intuitiivinen enakkotieto tulevasta tapahtumasta,
joka myös toteutui.
Toisaalta tämäntyyppisten tapausten yhteydessä
joutuu pohtimaan ihmiskohtaloita myös laajemmin.
On merkillistä, että joidenkin ihmisten elämä
lapsesta saakka on kuin kirousten tien
kulkemista. Jatkuvia vastoinkäymisiä ja
epäonnistumisia. Yritti mitä yritti niin kaikki
menee pieleen ja jos valita pitää useista
vaihtoehdoista, niin valitsee juuri sen väärän.
Näitä kysymyksiä tutkistellessani olen päätynyt
siihen, että synnynnnäiset kasvuympäristöt
ohjelmoivat ihmisen joko meestymään tai
epäonnistumaan kaikessa. Köyhissä ja vaikeissa
oloissa syntyneen minäkuva ja itsetunto
nujerretaan jo pienestä pitäen ja annetaan
ymmärtää, ettei hänestä ole mihinkään: "Et sinä
osaa", "Ei sinusta ole siihen", "Et sinä opi"
jne. ja nyt jos ihminen kaikesta huolimatta
yrittää, niin hänen alitajuntansa toteuttaa
annettua ohjemointia ja tämä yritys tulee
auttamatta epäonnistumaan. Ja juuri tämä kaverini
oli tällainen kovan onnen lapsi. Koko elämä yhtä
olemassaolon tuskaa ja kärsimystä aina
kuolemaansa saakka.
Maailmassa on outoja voimia.