Saako homot liittyä katoliseen kirkkoon, vaikka vahvistuksen sakramentin vastaanottaessaan tietäisivät etteivät tule elämään koko ajan "selibaatissa" ??
homot ja katolinen kirkko
kabo
191574
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Saavat kyllä, jo siksi, koska asiaa ei millään lailla voida tarkastaa. Tosin voi olla mahdollista, että piispa kieltäytyisi antamasta vahvistuksen sakramenttia, mikäli esittäisit asian näin.
Kysymys on tietenkin enemmänkin siitä, miksi pitäisi. Voihan sitä liittyä vaikka raittiusseuraankin, vaikka jo liittyessään tietäisi, ettei aio olla raittiina, mutta toinen asia on, miksi pitäisi. Minusta tämä ei olisi oikein, ei raittiusseuraa eikä liittyjää kohtaan. Muutettavat muuttaen sama koskee myös kuvailemaasi tapausta.
Mikäli sen sijaan liittyjä elää rekisteröidyssä parisuhteessa, hänelle ei ainakaan Suomen hiippakunnan nykyisten sääntöjen mukaan annettaisi vahvistuksen sakramenttia. Piispa on selkeästi sanonut, että "homoseksuaaliset liitot" ovat kuolemansynti, ja että ne muodostavat esteen sakramenttien vastaanottamiselle. Tässäkin tapauksessa henkilö voi kyllä liittyä kirkon jäseneksi, mutta hän ei saa ottaa vastaan sakramentteja, siis vahvistusta, rippiä, ehtoollista, sairaiden voitelua jne.
Tuo raittiusseura vertaus hieman ontuu. Katolisessa uskossa lienee (ainakin toivottavasti) kyse muustakin kuin heteroseksuaalisuudesta. Raittiusliike on lähinnä yhden asian seura. Katolinen kirkko uskoakseni pyrkii ihmisen pelastukseen.
Ei ollut kyse rekisteröidystä paisuhteesta, vaan siitä voiko ihminen, jolla on taipumus kiintymykseen (myös seksuaaliseen) omaa sukupuoltaan olevia kohtaan, JA joka uskoo Jumalaan, Kristukseen, Pyhään Henkeen ja uskoopa vielä Katolisen Kirkonkin ja haluaisi siihen liittyä. Mutta samalla liittyessään tietäisi, ettei voisi vannoa elävänsä selibaatissa. Ei niin etteikö voisi yrittää, mutta ihmisluontonsa tuntien tietäisi että 100%:nen selibaatti ei tulisi välttämättä onnistumaan.
"Katolisessa uskossa lienee (ainakin toivottavasti) kyse muustakin kuin heteroseksuaalisuudesta."
Näin toivottavasti onkin, vaikka kirkko itse tuntuu viime aikoina fiksautuneen entistä enemmän juuri "navanalusasioihin", olkoonpa kyse sitten homoudesta, ehkäisystä, esiaviollisesta seksistä tai eronneista. Mitä enemmän n.k. yleinen mielipide länsimaissa alkaa ymmärtää homoseksuaalisuuden todellista luonnetta, sitä voimakkaammin katolinen kirkko käy taisteluun sitä vastaan.
Tietysti on hyvin paljon mahdollista, että homo liittyy katoliseen kirkkoon, koska pitää sitä oikeana, katolisen kirkon homokannanotoista huolimatta - niinhän minäkin aikoinani tein. Toisaalta on hankala kuvitella, että jaksaisi pidemmän päälle olla jäsen kirkossa, joka päivästä toiseen lietsoo vihaa seksuaalivähemmistöjä kohtaan - vieläpä sellaisia, joihin itse sattuu kuulumaan - ja kertoo, miten homot ovat sairaita ja syntisiä. Ei tällaista kukaan pidemmän päälle jaksa, en minä ainakaan.
Tietysti on totta, ettei kukaan pysty elämään kirkon moraaliopetuksen mukaisesti täysin ja aina. Tämänhän kirkko itsekin tunnustaa, siksihän sillä on ripin sakramentti. Toisaalta ongelmat alkavat silloin, kun alkaa ajatella itse ja tulee siihen tulokseen, etteivät kirkon homofobiset vihanlietsonnat silti taidakaan olla yhteneviä evankeliumin ja Jumalan tahdon kanssa.
Törmäsin aika sattumalta tälle palstalle. Täällähän näyttäisi olevan lukemista katolilaisuudestakin vaikka koko loman ajaksi. Omakohtaisista intresseistä johtuen suunnistin suoraan homot ja katolinen kirkko -palstalle. Olen siis molempia. Homo, koska Jumala on minut tällaiseksi luonut ja katolilainen omasta syystäni, omasta suuresta syystäni. Kävin läpi tämän homot ja katolinen kirkko -keskustelun ja ajattelin kertoa hieman omia tuntojani Kirkkoon kuulumisen problematiikasta. Ehkä siitä on jollekin lukijalle hyötyä, ja ehkä on minulle itselleni hyödyksi peilata mielipiteitäni, mikäli saan kommentteja.
Liityin Katoliseen kirkkoon, sillä olin aina tuntenut vetovoimaa sitä kohtaan. Tässä en mitenkään voi ryhtyä analysoimaan sitä prosessia. Tämä tapahtui edellisen piispan aikana, jolloin en kokenut Kirkkoa mitenkään homovihamieliseksi, jopa päinvastoin hyvin rakkaudelliseksi, kaikki kurjimmatkin syliinsä sulkevaksi. Kirkkohan on hyvin hierarkinen laitos, ja piispan persoona vaikuttaa hyvin voimakkaasti kirkon elämään, varsinkin pienessä hiippakunnassa. Yhdysvalloissa ilmapiiri on monissa hiippakunnissa erilainen, koska kardinaali edustaa paavista poikkeavaa kantaa. Ja tämä siis ei ollut mikään viittaus pedofila-tapauksiin, jotka eivät ehkä ole sellainen asia, jonka kannattaisi ratkaista suomalaisen liittyminen tai liittymättä jättäminen Kirkkoon.
En mitenkään haluaisi olla esteenä kenenkään liittymiselle Kirkkoon. Tunnen katolilaisia homoja, joilla on aikomus elää selibaatissa koko ikänsä Kirkon moraaliopetuksen mukaisesti. Itse olen yrittänyt tukahduttaa seksuaalisuuttani, mutta todennut, että se johtuu masentumiseen, elämänilon katoamiseen ja eristyneisyyteen. Joku voi tietysti sanoa, että voin osallistua johonkin Kirkon toimintaan ja siellä kohdata ihmisiä. Niin voinkin, mutta mitään kovin merkityksellisiä ihmissuhteita en voi luoda, jos en voi olla oma itseni.
Tarkkaavainen lukija varmaan jo ihmettelee, miksi sitten kuulun edelleen Kirkkooon, ja sitä joskus ihmettelen itsekin. Tärkein syy on se, että kirkkoa ei voi vaihtaa kuin operaattoria, se vaan on niin! Toinen syy on se, että maailmanlaajuisesti Kirkossa on muunkinlaisia tuulia kuin täällä Härmässä. Ja täälläkin Katolinen tiedotuskeskus on julkaissut - vuonna 1991 - Jack Dominianin teoksen Rakkaus ja usko - Uusi näkökulma ihmisen seksuaalisuuteen, jonka edustaman käsityksen kanssa voisin elää. Kolmanneksi tuleva kehitys tulee riippumaan aivan ratkaisevasti seuraavasta paavista.
Jonkinlaista uudenlaista avoimuutta kuitenkin kaipaisin. Johan tältä palstaltakin käy ilmi, että jossain päin Suomea on toinenkin itsenäisesti ajatteleva katolilainen homo, ja luulenpa hyvinkin, ettemme ole ainoita. Olisi hienoa pohtia - tällä tai muulla foorumilla - katolilaisen homon elämään liittyviä asioita, esim. sitä mikä voisi olla katolilaisen homon seksuaalietiikka. On aika rankkaa, jos Kirkon ainoa vastaus on leimata kaikki itsetyydytyksestä parisuhteeseen kuolemansynniksi. Ole siinä sitten hyvä katolilainen. Asia olisi yksinkertaisempi jos haluaisin lempata koko kristillisen uskon pellolle, mutta sitä en halua enkä edes voi tehdä.
Muuten olen sitä mieltä, että Katolisen Kirkon ja raittiusseuran rinnastus hieman ontuu;)
Kiva kun kirjoitit. Itse ajattelen myös ettei tämä Helsingin hiippakunta ole koko katolinen maailma joten eiköhän minullekin voisi oma paikkani sieltä löytyä.
Eipä kestä. Hyvä jos siitäkin puheenvuorosta oli jotain iloa jollekin. En ole oikea henkilö sanomaan, millainen Katolinen Kirkko on eri puolilla maailmaa, ja miten yleistä ymmärtävä suhtautuminen homoihin on. Nettihän on hyvä paikka asioihin perehtymiselle, vaikka ei se korvaa tietenkään kotiseurakuntaa. Sun kahden ekan puheenvuoron lukemisen perusteella musta ei tunnu, että sulla olis mitään ongelmia sopeutumisessa edes mihinkään suomalaiseen seurakuntaan. Mitään erityistä tukea homona elämiselle sun tuskin kannattaa odottaa, mikäli sellaista edes haluaisitkaan?
Koska olet helsinkiläinen, sun kannattaa mennä ensi syksynä informaatio-kurssille, joka kestää koko talven. Se on aivan eri asia kuin keskustella täällä netissä, vaikka tämä saattaa toisaalta tarjota jotain, mitä info-kurssi ei tee;). Samalla tutustut ihmisiin, voit osallistua seurakunnan elämään ja saada tuntumaa siihen.
Laita mailia vaikutelmistasi tälle palstalle.
Tsemppiä ja siunausta!
ps voit vaikka lukea www.saintvictor.org.
Tottakai voi liittyä, mutta kuten Jari jo sanoi jos henkilö on ns. julkihomo (esim. elää rekisteröidyssä parisuhteessa) papit usein kieltäytyvät antamasta sakramentteja (eivät kaikkia, mutta kaikilla on oikeus kieltäytyä ja monet niin tekevät).
Asia on sitten eri, jos ns. ymmärtää homouden olevan synti ja taistelee sitä vastaan. Jos kirkkoon liittyessään on vakaa aikomus esim. pysyä erossa homoseksuaalisista suhteista en näe mitään liittymisen esteitä? Sillä repsahduksia nyt kaikille sallitaan. Mutta jos alkuperäinen aikomus on harjoittaa homoseksuaalisia suhteita samaa aikaa niin onko sitten järkeä liittyä kirkkoon jossa ne tuomitaan jyrkästi? Katolinen usko täytyy hyväksyä 99%:sti ja homous ei mahdu tuohon 1%:in.
Jokaisessa meissä on virheitä ja homous ei ole niistä suurempia, mutta se sotii raamattua vastaan. Ja raamattuun kirkko mielipiteensä perustaa.
Ei kai selibaattia vaadita kuin papeilta ja sääntökuntaväeltä?!?
Tietämätöntä puhetta. Vain kyseisiltä ryhmiltä vaaditaan siveyslupaus, mutta käytännössä kirkon moraaliopetus vaatii siveyttä eli sukupuolista pidättäytymistä kaikilta, jotka eivät elä avioliitossa - siis homojen lisäksi naimattomilta heteroilta, eronneilta jne.
näissä(kin) asioissa on kuin yön ja päivän...
Teorian ja käytännön ero on kuin yö ja päivä - niin varmasti onkin, minulla ei ole tässä asiassa mitään illuusioita (sama koskee muuten myös pappienkin selibaattia). Toisaalta alkuperäinen kysymys koski katoliseen kirkkoon liittymistä, ja siinä mielestäni tulisi teorian painaa käytäntöä enemmän. Mikäli haluaa liittyä katoliseen kirkkoon, pitäisi hyväksyä teoriakin. Ei ole mitään mieltä liittyä kirkkoon sillä mielellä, että haluaa toimia kirkon sääntöjä vastaan.
monet pyhistä isistä on homoja ja homoilee mieluusti kanssasi
Olen katolilainen ja voin sydämestäni sanoa, että kirkko on kuin äiti, joka sulkee lämpimään syliinsä kaikki - niin heterot kuin homotkin. Katolisen kirkon katekismuksessa sanotaan nimenomaan, että itse homous ei ole synti (vaikka homoseksuaaliset teot ovatkin sitä, mutta niistähän voi aina sitten ripittäytyä ja toisaalta ovathan heteroseksuaalisetkin teot syntiä avioliiton ulkopuolella, joten koppiin astuvat yhtä hyvin umpiheterot). Lisäksi katekismuksessa sanotaan, ettei homoja saa syrjiä yms. Näillä sanoilla: Tervetuloa katoliseen kirkkoon!
Kabo hyvä, voi liittyä, mikäli piispamme ei saa tietää asiasta. Joukostamme yksi onkin eronnut mainitusta syystä. Ei siksi koska hän oli homo, vaan piispa, saatuaan vihiä kysäisen henkilön "sairaasta taipumuksesta", oli kirjoittanut hänelle hirveän kirjeen jossa hänet suoraan käsketty elää kanonisen lakien, ynnä muiden pykälien, omantunnon ja viimeksi (!) Evankeliumin mukaan. Niin, järjestys oli nimenomaan tämä. Kaveri vastasi hänelle heti, että tähän päivän saakka hänelle riitti Evankeliumi ja omatunto, lisäksi hän ilmoitti, ettei hänen tarvitsee tuntea kanonisen lakikokoelmaa, sitä varten ovat papit. Sitten hän - suureksi suruksemme - erosi kirkosta. Katolisessa Kirkossamme muuten varovaisten arvioidenkin mukaan papeista 10 - 50% on homoseksuaalisuuteen taipuvia. Herää vaan kysymys, millä eväillä piispa sitten oli reagoinut tällä tavalla. Seuraa vaan Amerikan Katolisen Kirkon seksiskandaaleja, päätähuimaavia korvaussummia lapsiin sekaantumisesta johtuen, saat kuvan missä nyt ollaan. Katolilaisena sanon, että selibaatimääräykseen pitäisi tulla jonkinlainen muutos. Riittääkö tämä vastaukseksi? Moi sitten.
Voiko piispan kirje olla totta? Silloinhan se on oikeastaan osoitettu kaikille homoille katolilaiselle, ja meitähän on paljon! Kysyn tätä vaikka viestisi oli tarkoitettu kabolle. Oikeastaan tämä olisi oman keskustelun aihe, koska harva enää eksyy tänne kakkossivulle.
En tunne kyseistä tapausta, mutta koska piispa on kirjoittanut samat asiat myös Fides-lehdessä kaiken kansan luettavaksi, niin minulla ei ole mitään syytä epäillä asian todenperäisyyttä.
Minä itsehän kuulun sivumennen sanottuna juuri niihin homoihin, jotka nykyisen piispan aikana on savustettu pois kirkosta - tosin on myönnettävä, että olin käytännössä hylännyt katolisen uskon jo ennen tätä episodia.
Silti tuntuu jotenkin uskomattomalta, että piispa a) haluaa ottaa selville hiippakuntalaistensa seksuaalisen suuntautumisen b) pystyy sen tekemään ja c) vielä ryhtyy toimenpiteisiin asian vuoksi. Luulisi tällaisen puuhastelun jo tuottavan ajankäytöllisestikin ongelmia, ainakin kun hieman miettii, miten omassa työssään joutuu prioriteettejä asettelemaan. Ymmärtääkseni hän ei ole erityisen suosittu muutenkaan, enkä usko tämän hänen suosiotaan lisäävän, tosin varmaan poikkeuksiakin on. Eikä varmaan ole kuin ajan kysymys kun saamme lukea näistä kirjeistä enemmän Suomen Kuvalehdestä tai muusta mediasta. Miten suhtautuminen voi vaihdella niin paljon maasta toiseen, vrt esim Dignity USA:ssa. Eikä kai Itävallassa tai Yhdysvalloissa ole seksiskandaalien tiimoilta ketään pyydetty eroamaan kirkosta tai usein edes korkeasta kirkollisesta virasta.
Itse en usko, että voisin jäädä piispan verkkoon, joten mulle jää ilmeisesti aikaa vetää rauhassa mahdolliset omat johtopäätökseni. Olen miettinyt sitä, kuinka nopeasti seuraavan paavin mahdollisesti erilainen kanta vaikuttaa elämään ruohonjuuritasolla.
Miten muuten käytännössä kirkkokunnasta toiseen siiryminen nykyään tapahtuu? Pitäisi myös löytää uusi hengellinen koti rauhassa ennen katolisesta kirkosta eroamista. Luterilaisen kirkon lisäksi sellainen saattaisi löytyä ortodoksikirkosta. Onko kenelläkään kokemusta tai tietoa homojen asemasta siellä? Entä pienemmistä uskonnollisista yhteisöistä, esim. anglikaaneista?
Jotenkin alkais tuntua helpotukselta palata luterilaisen (tai siirtyä jonkin muun) kirkon helmoihin. Onko muilla siirtyneillä ollut kulttuurishokin oireita ja millainen on vastaanotto ollut?
En usko, että piispalla on aikaa nuuskia yksittäisten hiippakuntalaistensa lakanoita. Silti on monta tapaa, miten piispa voi saada tietoonsa yksittäisen hiippakuntalaisensa seksuaalisen suuntautumisen. Selvin tapaus on tietysti parisuhteensa rekisteröiminen (mistä on seurauksena ekskommunikaatio), mutta muitakin mahdollisuuksia on. Joku voi tulla ulos kaapista julkisuudessa, esim. jonkin lehden palstoilla, tai elää seurakunnassa avoimesti homona. Tällaiset asiat tulevat kyllä piispan tietoon. Katolisten seurakuntien kyttäysmentaliteettia ei ole syytä aliarvioida, olletikin, koska seurakunnan ovat melko pieniä ja "kaikki tuntevat kaikki".
Nykyisen paavin seuraajaan kohdistuu sekä konservatiiviselta että liberaalilta puolelta mitä suurimpia odotuksia. Minä kuitenkin varoittaisin sinua odottamasta liikoja. Nykyinen paavi on miehittänyt kardinaalikollegion patamustilla konservatiiveilla, jotka luultavimmin valitsevat jonkun joukostaan seuraavaksi paaviksi. Vaikka seuraava paavi olisi hieman vapaamielisempääkin laatua, hän tuskin käy ensimmäiseksi homokysymyksen kimppuun. On muistettava, että katolinen kirkko on maailmanlaajuinen kirkko, ja suurimmalle osalle katolilaista maailmaa homoseksuaalisuus on mitä hirvein kauhistus ja inhotus. Mikäli kirkko muuttaisi kantaansa, saisi se aikaan kapinan, ei ainostaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan konservatiivien parissa, vaan myös koko Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.
Olet aivan oikeassa siinä, että on olemassa myös katolisia homojärjestöjä, kuten esim. juuri Dignity. Toisaalta on sanottava, että niiden käytännön vaikutusvalta on hyvin rajattu. Katolisen kirkon ylin johto on tuominnut ne ankarin sanoin "kirkon opin vastaisina, moraalittomina ja kirkkoa hajottavina". Joissain hiippakunnissa niitä käytännössä suvaitaan, vaikka tällöin kyseisen hiippakunnan piispa rikkookin Vatikaanin selviä ohjeita vastaan. Niillä ei kuitenkaan ole minkäänlaista virallista, kirkon tunnustamaa asemaa.
Sitten vielä kysymykseesi kirkkokunnasta toiseen siirtymisestä. Muodollisestihan se on helppoa. Marssit maistraattiin, täytät lomakkeen, jossa ilmoitat eroavasi katolisesta kirkosta, ja sen jälkeen saat liittyä haluamaasi kirkkoon. Mikäli liityt luterilaiseen kirkkoon, tapahtuu tämä kirkkoherranvirastossa. Jos et ole käynyt rippikoulua, sinun on mahdollista suorittaa se aikuisrippikouluna.
Toki olet oikeassa siinä, että tätä askelta ei tule ottaa hätiköiden, vaan on parasta miettiä sitä tarkkaan. Käytännössähän sinun on mahdollista ottaa osaa luterilaisen seurakunnan toimintaan, vaikket kuuluisikaan kirkkoon (tai vaikka olisit vielä katolilainenkin), joten se antaa hyvän mahdollisuuden tutustua ja kotiutua. Eräs mahdollisuus on toki sekin, että olet jonkin aikaa kuulumatta mihinkään kirkkoon, niin että voit miettiä asioita rauhassa. Kirkkokuntaan kuuluminen kun ei ole edellytys Jumalaan uskomiselle eikä elävälle jumalasuhteelle. Sehän on kristillisyyden perusta, ei se paikka, mistä hakee virkatodistuksensa.
Ortodoksinen kirkko suhtautuu virallisesti homoihin nuivasti, mutta käytännössä suomalaiset ortodoksit ovat käsittääkseni suhteellisen suvaitsevaisia. Enemmän asiasta voit lukea Yhteys-liikkeen toimittamasta kirjasta "Synti vai siunaus", jota muutenkin suosittelen sinulle lämpimästi.
Minulla ei luterilaiseen kirkkoon palaaminen aiheuttanut minkäänlaista kulttuurishokkia. Asiaan vaikuttanee se, että olin jo aiemmin sisäisesti irrottautunut katolisesta kirkosta ja mielsin itseni luterilaiseksi. Näin jälkikäteen ajateltuna minä taisin koko katolisessa kirkossa oloaikani olla pohjimmiltani luterilainen, joka tosin tunsi voimakasta kiintymystä katolilaisuuteen (esim. kirkon jumalanpalvelus- ja rukouselämään sekä rippiin). Ilokseni löysin saman hengellisen elämän myös Suomen luterilaisesta kirkosta.
Kiitos ajatuksistasi! Olet varmasti oikeassa siinä, että kirkko liikkuu hyvin hitaasti, jos liikkuu. Jos katolinen kirkko muuttaisi radikaalisti suhtautumistaan homoihin, sille kävisi vielä kehnommin kuin anglikaaneille, kun he valitsivat avoimesti homon piispan (Robinson Yhdysvalloissa). Reaktíot nimenomaan kehitysmaissa olivat hyvin negatiiviset. Kuitenkin on rohkaisevaa, että yksi kirkkokunta on rohjennut ottaa tällaisen askeleen. Muitakin tulee varmaan olemaan, mutta anglikaanit ovat edelläkävijöitä. Suomessahan on myös pieni anglikaaninen kirkko.
Tiedän, ettei Dignityn vaikutusvalta ole mitenkään merkittävä. Maailmalla on kyllä myös muita homomyönteisiä tahoja, tässä kolme, hyvin ei-teologista ja maallikoille (kuten minä) sopivaa artikkelia, jotka saattavat kinnostaa tälle palstalle eksyneitä.
Luterilaisessa kirkossa on niin monia suuntia, että sikäli sieltä varmaan löytää omansa. Itse asiassa se on tuttu jo entuudestaankin.
http://www.uscatholic.org/2004/08/featb0408.htm
http://www.uscatholic.org/2004/11/sb0411.htm
http://www.uscatholic.org/2003/02/featb0302.htm