luomenpoistot

missä kannattaisi käydä poistattamassa luomia ettei niistä jäisi ikäviä arpia, esim. minulla on luomia aika näkyvällä paikalla (kaulan alla).
Olen käynyt aikaisemmin luomenpoistossa ihan paikallisessa terveyskeskuksessa, mutta jäljelle on jäänyt koholla olevia valkoisia arpia, jotka ei ole kauheen mukavia, jos ne näkyy aina paidankauluksesta.
Kannattaisiko käydä jollain (kalliilla?)kirurgilla?
Neuvoja kiitos;)
1105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kävin yksityisellä poistamassa kolme luomea. Sain valita, haluanko yleislääkärin vai kirurgin tekevän homman; kun kysyin niiden "eroa", sanottiin, että molemmat osaavat, mutta kirurgi on kalliimpi. Yleislääkäri sitten poisti luomet. Tarkoitus oli poistaa vain kaksi (toinen rinnan alla joka hankasi rintaliiveihin, ja toinen alaselässä hankasi housunvyötäröön), mutta lääkäri sanoi että samalla hinnalla voi poistaa vielä kolmannenkin, joka oli alaselässä, tosin pienempi eikä niin pakollinen poistettava.
Rinnan alusen luomesta ei jäänyt mitään arpea, en enää edes muista missä kohtaa se oli. Alaselkään jäi molempiin arvet, mutta toinen on hyvin huomaamaton, toisen kyllä näkee, kun on sen verran isompi. Olen silti tyytyväinen. Itse en halunnut mennä terveyskeskukseen juuri sen takia ettei arpia jäisi.
Eli suosittelen yksityistä, mutta en usko, että kirurgi on niin paljon parempi, että siitä kannattaa maksaa paljon enempää kuin yleislääkäristä; kyllä ne osaa siististi ommella. Tietty varmaan riippuu aika paljon kans siitä luomesta, sen koosta, että jääkö jälkeä vai ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


essi kirjoitti:

missä kannattaisi käydä poistattamassa luomia ettei niistä jäisi ikäviä arpia, esim. minulla on luomia aika näkyvällä paikalla (kaulan alla).
Olen käynyt aikaisemmin luomenpoistossa ihan paikallisessa terveyskeskuksessa, mutta jäljelle on jäänyt koholla olevia valkoisia arpia, jotka ei ole kauheen mukavia, jos ne näkyy aina paidankauluksesta.
Kannattaisiko käydä jollain (kalliilla?)kirurgilla?
Neuvoja kiitos;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu