Jaksaako Väyrynen teeskennellä riittävän kauan?

Vaalikampanjassa Paavo Väyrynen on yrittänyt esittää huumorimiestä. Saman hän on tehnyt pari kertaa aiemminkin vaalikampanjoissaan ja rökäletappion jälkeen on taas tullut esiin se todellinen Väyrynen. Todellinen Väyrynen on itseriittoinen, ylimielinen ja sairaalloisin pihi.

Todellista Väyrystä nähtiin mm. MTV3:n Huomenta Suomen englanninkielisessä haastattelussa. Kun haastattelija kysyi Väyrysen päiväsotkuista ja muista kiusallisista asioista, Väyrynen pillastui täysin. Aika nopeasti siis pintaa raaputtamalla tulee esiin se Väyrysen todellinen olemus.
81210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Sinä et tiedä Väyrysen todelisesta luonteesta mitään väärentäjä.

Äänestä
  • "Sinä et tiedä Väyrysen todelisesta luonteesta mitään väärentäjä."

    Sehän se onkin, kun Väyrysellä ei ole mitään todellista luonnettta.

    Äänestä

Väyrynen on kiero ja valehteleva liero. Uskon, että hän jaksaa teeskennellä suunnilleen kampan ajan, mutta sen jälkeen todellinen minä iskee hirvittävällä voimalla ulos.

Äänestä
  • Samaa odottelen. Milloin mahtaa Paavolta pokka pettää ja todellinen Väyrynen - kiero, ovela ja kaunainen - astuu näyttämölle ?
    Nyt äijä on vetänyt keinotekoisen mukavuusnaamion kasvoilleen ja on niin kansan miestä ja tosi rehtiä poliitikkoa, että heikompaa huimaa.
    Mutta, kyllä me Paavon tunnemme. Olen seurannut hänen tekemisiään vuodesta 1970 - eli yli 40 vuotta ja ainakaan minua ja ikäkavereitania ei enää yllätetä..... katsokaa vaan Paavon kannattajat, ettei jää pää vetävän käteen, kun Paavo paattiin astutte..... Paavo on yksinkertaisesti menneisyyden mies eikä hänellä ole mitään annettavaa nyky-Suomelle.

    Äänestä

  • Väyrynen jaksaa teeskennellä ja näyttää positiivista naamaa niin kauan kuin oma etu vaatii.
    Nyt tosin pitkä ja monivaiheinen vaalikiertue on varmasti vaatinut 65 -vuotiaan Väykyn voimia ja voi olla, että "maski" pettää välillä ja todellinen eli kaikin puolin inhottava Väyrynen hyppää liirumlaarum - Väyrysen sijaan lavalle.
    Siinäpä näette mikä hän on miehiään: kiero, kurja, valehtelija, keplottelija ja ryssän per---nnuolija. Sitäkö tosiaan haluatte Suomen tulevaisuudelta ?

    Äänestä

  • Onneksi kampanjat loppuvat 2 viikon kuluessa ja Väyrynen putoaa pois finaalista, joten Väyrysen ns. presidenttitie on katsottu ja kuljettu loppuun.

    Äänestä

Ei Väyrynen jaksa kauaa enään teeskennellä, sillä hän ei tahdo jaksaa muutenkaan kampanjoida.

Äänestä
  • Eihän se jaksanut teeskennellä valepersoonaa enkku.toimittajan tentissä vaan paljasti karvansa...

    Äänestä

Apua! Vaipat pitää vaihtaa!

Äänestä
  • Voi Väykky-raukka! Tulikos taas housuun?

    Äänestä

Pirusti on vaan porukkaa Väykyn tilaisuuksissa.

Mistä se mahtaa kertoo. Ei kait kansaa vaan aleta syyttää.

Äänestä
  • Maaseudulla kansa tarvitsee vaihtelua harmaaseen ja pimeään arkeen, joten mikäpä sen helpompaa kuin lähteä kuuntelemaan televisiostakin tuttua Paavo Väyrystä.
    Parasta on, että kuuntelette, mutta ette usko Paavon satuiluihin. Paavon valheilla ja kieroiluilla ei mennä politiikassa eteenpäin eikä hänellä ole natsannut ennenkään, joten miksi hänet muka nyt valittaisiin ????
    Paavo on ollut Suomen politiikassa vuodesta 1970 saakka, joten kansalaisten on nyt tärkeää ymmärtää antaa Patelle "vapaavuoro" eli menolippu eläkkeelle.
    Keväällä 2010 Suomen kansa ymmärsi jo vapauttaa hänet kansanedustajan ja ministerin vaativista tehtävistä. Tasavallan presidentti Tarja Halonen poistuu takavasemmalle, poistukoon Paavo Väyrynen takaoikealle. Molempien poliittinen tinki on täynnä
    ja iloiset eläkepäivät odottavat.

    Äänestä

Veikkaan ettei Väykyn kantti kestä loppuun saakka.

Äänestä
  • Niin minäkin olen veikannut alusta alkaen. Hänessä on sitä suomalaista sisua tallella sekä sanojensa mittainen mies."Monessa tuulessa ja tuiskussa on oltu" pitää varmasti paikkansa tähän mennessä.

    Äänestä

Väykky on siviilissä ihan rento ja lupsakka mies,mutta ei oikein suvaitse epärehellisyyttä ja teeskentelyä,silloin meinaa hihat palaa.

Äänestä
  • ,mutta ei oikein suvaitse epärehellisyyttä ja teeskentelyä,""

    HÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Ei Väyrysen tarvitse teeskennellä.

Väyrynen on nyt ihan oma itsensä.

Voin vakuuttaa kun olen Väyrystä seurannut hyvinkin läheltä vuosikymmeniä.

Uimonen vain haluaa antaa kuvan että Väyrysen käyttäytyminen olisi erilaista kuin normaalisti on.

Eli Uimonenkin tuntee Väyrysen ja tietää valehtelevansa., Sittenkin valehtelee.

Uimonen ei vain pidä Väyrysestä jostakin syystä. Olisiko kateutta Pohjoisen pojalla toista pohjoisen poikaa kohtaan:D

Äänestä

Paavo Väyrynen taitaa olla presidenttikanditaattien ainoa korkean akateemisen koulutuksen omaava henkilö. Entisissä presidenteissä ei taida olla muita tohtoreita kuin Urho Kekkonen - keskustalainen hänkin.

Äänestä
  • Tohtoriksi väitelleitä Suomen presidenteistä ovat:
    - Lauri Kristian Relander (ml/kepu)
    - J.K. Paasikivi (kok)
    - Urho Kekkonen (ml/kepu)
    - Mauno Koivisto (sdp)

    Olisi varmaan taas tohtorin aika.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Tohtoriksi väitelleitä Suomen presidenteistä ovat:
    - Lauri Kristian Relander (ml/kepu)
    - J.K. Paasikivi (kok)
    - Urho Kekkonen (ml/kepu)
    - Mauno Koivisto (sdp)

    Olisi varmaan taas tohtorin aika.

    Tohtorin tutkinto ei sinänsä ole mikään edellytys tasavallan presidentin tehtävään, vaikka meillä on useita tohtoreita presidentteinä jo aiemmin ollutkin. Joten tohtorius ei ratkaise mitään....

    Oleellisempaa kokonaisuuden kannalta on että, presidenttiehdokas on suorittanut jonkun (yliopistollisen) loppututkinnon, on esimerkiksi maisteri, juristi tai yhteiskuntatieteilijä. Tämä siis työkokemuksen lisäksi Se todistaa, että ihminen pystyy hallinnoimaan laajoja kokonaisuuksia, osaa hakea tietoa ja myös käsitellä sitä. Kaikki tärkeitä ominaisuuksia tasavallan presidentille

    Nyt presidentinvaaliehdokkaina on kolme henkilöä pelkällä ylioppilaspohjalla kalastelemassa ääniä puolueelleen.
    Näistä voi heti todeta, että varsin heikoilla pohjatiedoilla ja -taidoilla ovat mukana ehdokkaat Arhinmäki (VAS), Biaudet (RKP) ja Haavisto (VIHR).
    Saman tien lienee asiallista todeta, että heistä kukin saa kohdallaan muutaman prosentin kannatukseen - ja se heille riittää hyvin, eikä kenelläkään heistä luonnollisesti ole mahdollisuuksia hyviin sijoituksiin.

    Äänestä

Veikkaan ettei jaksa teeskennellä.

Äänestä

Väyrysellä alkaa väsy painaa. Esim. Tampereella käydessä hän oli todella kireä. Poissa oli tämä "huumorimies".

Äänestä
  • Mihin seepra raidoistaan pääsisi? Eli Väykyn ottama valepersoona vaalien ajaksi alkaa ottaa voimille...

    Äänestä

  • millä Väyrynen maata kiertää,ei mitenkään voi olla koko ajan 100% vedossa,ihminen se Väyrynenkin vaan on.

    Äänestä

  • Väyrysellä ei hermot kestä painetilanteessa. Olin paikalla, kun Väyrynen äksyili eräälle vanhukselle.

    Äänestä

  • Arttu K. kirjoitti:

    Väyrysellä ei hermot kestä painetilanteessa. Olin paikalla, kun Väyrynen äksyili eräälle vanhukselle.

    Tuo on todella ikävää ja osoittaa taas kerran Väyrysen todellisen luonnon. Minkäs seepra raidoilleen voi... :(

    Äänestä

  • Arttu K. kirjoitti:

    Väyrysellä ei hermot kestä painetilanteessa. Olin paikalla, kun Väyrynen äksyili eräälle vanhukselle.

    Eiköhän tässä käynyt niin että Väyryselle äksyiltiin enstex.

    Äänestä

  • Metsä vastaa kirjoitti:

    Eiköhän tässä käynyt niin että Väyryselle äksyiltiin enstex.

    Vanhus esitti Väyryselle aivan aiheellisen kysymyksen ja ehdokas jostain käsittämättömästä syystä pillastui.

    Äänestä

  • Arttu K. kirjoitti:

    Vanhus esitti Väyryselle aivan aiheellisen kysymyksen ja ehdokas jostain käsittämättömästä syystä pillastui.

    Eihän Väykyltä saa kysyä ns kiellettyjä kysymyksiä. Se tuli ilmi jo brittitoimittajan tentissä. Valepersoona repesi. Narsistisen ihmisen itsetunto on siitä kumma, ettei sitä ole kuin itseään kehumalla ja saavutuksiaan muistuttamalla ja olen SE ja SE ja olen tohtori jne.... narsistinen muistuttaa vähän väliä miten erinomainen hän on ja muut ei mitään ... antaa sellaisen kuvan. Ja jos arvostelee auta armias. Kun narsisti ei tee virheitä vaan on aina oikeassa ja jos jokin vikatikki tulllut se on tyystin toisten syy.

    Äänestä

  • narsisti on ja pysyy kirjoitti:

    Olet 100-prosenttisesti oikeassa. Minulla on omassa elämässäni vuosikymmenien kokemus narsistista. Hirveäää !!!!!. Mutta nyksyin en ole enää narsistin vaikutuspiirissä. Tunnen narskut läpikotaisin. Kaikki samanlaisia hulluja.

    Äänestä

  • narsisti on ja pysyy kirjoitti:

    Eihän Väykyltä saa kysyä ns kiellettyjä kysymyksiä. Se tuli ilmi jo brittitoimittajan tentissä. Valepersoona repesi. Narsistisen ihmisen itsetunto on siitä kumma, ettei sitä ole kuin itseään kehumalla ja saavutuksiaan muistuttamalla ja olen SE ja SE ja olen tohtori jne.... narsistinen muistuttaa vähän väliä miten erinomainen hän on ja muut ei mitään ... antaa sellaisen kuvan. Ja jos arvostelee auta armias. Kun narsisti ei tee virheitä vaan on aina oikeassa ja jos jokin vikatikki tulllut se on tyystin toisten syy.

    Väyrynen pystyy esittämään huumorimiestä, jos on hänen kanssaan samaa mieltä. Jos on eri mieltä, Väyrysen pinna palaa nopeasti.

    Äänestä

  • Kapt evp H K kirjoitti:

    Väyrynen pystyy esittämään huumorimiestä, jos on hänen kanssaan samaa mieltä. Jos on eri mieltä, Väyrysen pinna palaa nopeasti.

    Tuokin on narsistinen piirre. Väyrynen on täysverinen narsisti, joka välittää vain itsestään.

    Äänestä

  • Kuk-Kuu! kirjoitti:

    Tuokin on narsistinen piirre. Väyrynen on täysverinen narsisti, joka välittää vain itsestään.

    Onko kukaan kuullut ikinä yhtään myötätuntoista sanaa tai elettä jonka Väykky olisi lausunut jollekin kovia kokeneelle. Ottanut ihmistä halausotteeseen ja sanonut että onpa ikävää sinun kohtalo jne katsotaan voitaisko jotenkin avittaa... epäilen ettei ikinä mitään sellaista..

    Äänestä

  • kylmä narsismi kirjoitti:

    Ei Väyrystä tuollainen kiinnosta. Häntä kiinnostaa miten saisi köyhältä mummolta sen viimeisenkin euron.

    Äänestä

  • Kapt evp H K kirjoitti:

    Väyrynen pystyy esittämään huumorimiestä, jos on hänen kanssaan samaa mieltä. Jos on eri mieltä, Väyrysen pinna palaa nopeasti.

    Tämä on narsistin pääasiallisin ominaisuus. Sinun on oltava kanssani samaa mieltä - tai huonosti käy......kuinka te kestätte sitä Väyrystä ? Kamala oman edun tavoittelija - ja siten "itkee", kun ei pääse tavoitteeseensa. Kenenkähän syy sekin tulee olemaan, kun ei pääse presidenttikisan finaaliin ????

    Äänestä

  • kylmä narsismi kirjoitti:

    Onko kukaan kuullut ikinä yhtään myötätuntoista sanaa tai elettä jonka Väykky olisi lausunut jollekin kovia kokeneelle. Ottanut ihmistä halausotteeseen ja sanonut että onpa ikävää sinun kohtalo jne katsotaan voitaisko jotenkin avittaa... epäilen ettei ikinä mitään sellaista..

    Oli tuossa 1990-luvun lamassa vaalit.

    Olin Koko9omuksen tilaisuudessa jossa Jari Wilen Lupasi Minulle että silloin kompastelleiden yrittäjien elinmahdollisuuksista pidetään huolta. Entisiä yrittäjiä ei jätetä' heitteille. Kyllä Wilen osasi "halata".

    Kokoomus voitti vaalit. No ensimmäinen asia jonka Kokoomus ja Demarit tekivät olivat leikkasivat velkavankeuteen joutuneiden entisten yrittäjien viimeistäkin toimeentuloa, toimentulotukea. Eli aiheittivat nälänhädän tuolle ryhmälle. Samalla kaikille niillekin jotka joutuivat työttömiksi samalla kun nämä yrittäjätkin.

    Wilen osasi kyllä sen halaamisen mutta kun pääsi valtaan antoi mielle todellakin selkään kun olimme menneet tekemään konkurssin.

    Väyrynen on todella sympaattinen ihminen. Sen lisäksi Väyrynen tekeekin sen mitä lupaa,.

    Siinä on ero noiden "Kokoomus ja Demari halaajien" toimintaan kuin yöllä ja päivällä.

    Juudaskinhan halasi Jeesuksen ristille. Tätä voisi verrata täysin Niinistön ja Lipposen toimintatapoihin..

    Äänestä

Muistaakos kukaan politiikkaa seurannut sellaista aikaa, että Väyrynen olisi ollut itseironinen huumorimies? Nyt väitetään hänen olevan sellainen. Ei ihme, jos pinna on joskus tiukalla kun joutuu näyttelemään imagonrakentajien keksimää roolia kuukausikaupalla.

Äänestä
  • Joo. Väyrynen alkaa palaa loppuun tuossa roolissa. Joku raja se on teeskentelylläkin, vaikka onkin ammattivalehtelija.

    Äänestä

  • Jo vain muistan

    Meitä jotka Väyrysen tunnemma on paljon.

    Te jotka että tunne väyrystä olette täysin tiedotusvälineiden manipuloinnin kohteena.

    Ja uskokaa tai älkää mutta Tiedotusvälineet osaa Teidän aivonne pestä!!!! Se on tehopesu kun tiedotusvälineet alkaa pesemään.

    Tämä tehopesu on tehty näköjään hyvin monille ihmisille. MM. Sinulle!!!! Tiedotusvälineet tainneet käyttää Sinunkin kohdalla paine pesua ja liuotinpesuainetta:D

    Väyrynen on todellakin juuri tuollainen rempseä huumorimies.

    Äänestä

  • relaxed guy kirjoitti:

    Joo. Väyrynen alkaa palaa loppuun tuossa roolissa. Joku raja se on teeskentelylläkin, vaikka onkin ammattivalehtelija.

    Väyryndn osaa kyllä aina ennen vaaleja luvata yhtä sun toista. Vaalien jälkeen tulee kuitenkin esiin aina se todellinen Väyrynen. Todellinen Väyrynen on itseriittoinen ja häikäilemätön narsisti, joka vålittää vain itsestään.

    Äänestä

  • %%%%%%%%%%%%%%%%%% kirjoitti:

    Jo vain muistan

    Meitä jotka Väyrysen tunnemma on paljon.

    Te jotka että tunne väyrystä olette täysin tiedotusvälineiden manipuloinnin kohteena.

    Ja uskokaa tai älkää mutta Tiedotusvälineet osaa Teidän aivonne pestä!!!! Se on tehopesu kun tiedotusvälineet alkaa pesemään.

    Tämä tehopesu on tehty näköjään hyvin monille ihmisille. MM. Sinulle!!!! Tiedotusvälineet tainneet käyttää Sinunkin kohdalla paine pesua ja liuotinpesuainetta:D

    Väyrynen on todellakin juuri tuollainen rempseä huumorimies.

    Meitä jotka tunnemme kieron, vehkeilevän ( nyt ilmitulleen kiristäjän) paavon on vielä enemmän joten Paavo tie on poikki Mäntyniemeen.

    Paavolla on laskelmoidusti huumorimiehen valekaapu päällään. Tosin se on pettänyt jo muutaman kerran tulee pettämään vielä. Mihin seepra raidoistaan pääsee. Meitä on suuri enemmistö ja sanomme Paavolle, kiitos ei. Emme sokaistu suurien ja mahtipontisten sanojen edessä.

    Äänestä

  • me näkijät kirjoitti:

    Väyrynen on ollut tosi kireä kampanjan tässä vaiheessa. Hän on tiuskinut yleisölle ja käyttäytynyt prinsessamaisen herkkähipiäisesti.

    Äänestä

  • ei kestä kirjoitti:

    Väyrynen on ollut tosi kireä kampanjan tässä vaiheessa. Hän on tiuskinut yleisölle ja käyttäytynyt prinsessamaisen herkkähipiäisesti.

    Toivottavasti ylen toimittajat laittavat hyviä kyssäreitä illalla. Ollaan ison telkun äärellä klo 21.05... hiiltyykö Pate vai kestääkö valekuori? Se nähdään...

    Äänestä

  • yle klo 21.05 kirjoitti:

    Toivottavasti ylen toimittajat laittavat hyviä kyssäreitä illalla. Ollaan ison telkun äärellä klo 21.05... hiiltyykö Pate vai kestääkö valekuori? Se nähdään...

    Toivottavasti muistavat kysyä jalasmökistä, Stasi- ja KGB-suhteista, Vladimirov-vehkeilystä, hallituksenkaatoyrityksistä ym. Niistä luulisi Väykyn hiilestyvän :)

    Äänestä

  • Toimittajako? kirjoitti:

    Toivottavasti muistavat kysyä jalasmökistä, Stasi- ja KGB-suhteista, Vladimirov-vehkeilystä, hallituksenkaatoyrityksistä ym. Niistä luulisi Väykyn hiilestyvän :)

    Lipponen hiilestyi jo. heh heh

    Äänestä

  • Toimittajako? kirjoitti:

    Toivottavasti muistavat kysyä jalasmökistä, Stasi- ja KGB-suhteista, Vladimirov-vehkeilystä, hallituksenkaatoyrityksistä ym. Niistä luulisi Väykyn hiilestyvän :)

    Paavolla on yli 40 vuoden kusetushistoria politiikassa, joten aiheita kyllä riittää....Miten kestää mies itse ?

    Äänestä

  • heh heh kirjoitti:

    Lipponen hiilestyi jo. heh heh

    Lipposelle plussaa siittä, ettei yritä edes näytellä huumorimiestä tai lupsakkaa kuten Väyrynen. Lipponen pitää luonteensa aitona, eikä muuksa muuta.

    Äänestä

  • Muistan jopa kolmenkymmenen vuoden takaa. Oli silloin oikea vekkuli vaikka oli ministeri.

    Nykyisin aika totista poikaa siihen verrattuna,.

    Äänestä

  • me näkijät kirjoitti:

    Meitä jotka tunnemme kieron, vehkeilevän ( nyt ilmitulleen kiristäjän) paavon on vielä enemmän joten Paavo tie on poikki Mäntyniemeen.

    Paavolla on laskelmoidusti huumorimiehen valekaapu päällään. Tosin se on pettänyt jo muutaman kerran tulee pettämään vielä. Mihin seepra raidoistaan pääsee. Meitä on suuri enemmistö ja sanomme Paavolle, kiitos ei. Emme sokaistu suurien ja mahtipontisten sanojen edessä.

    Turhaa valehtelet tuntevasi:D:D

    Äänestä

Olen samaa mieltä.

Äänestä

Yllä joukko Lipposen vaippoja impanneita höyryissään purkaa katkeruuttaan.

Äänestä

No nythän se selvis, että Jussi Parviainen on yrittänyt opettaa Väyrystä hauskaksi. Ei kannettu vesi kaivossa pysy (vanha sanonta maalta).

Äänestä

Huomaan että Väykkä herättää tunteita puolesta ja vastaan joten ei tarvitse miettiä ketkä ovat toisella kierroksella.

Eli kierros 2 Pervopappa vs Väykkä.

Äänestä
  • Oikea vastaus on Sauli Niinistö ja Timo Soini. Sano, mitä sanot, mutta näin se menee. Ja kansa hurraa !

    Äänestä

  • Loppuskabaan kirjoitti:

    Oikea vastaus on Sauli Niinistö ja Timo Soini. Sano, mitä sanot, mutta näin se menee. Ja kansa hurraa !

    Yksi Persu itse sanoi että Soinilla ei oloe kokemusta tarpeeksi presidentin tehtävään.

    Moni Persu ajattelee samoin.

    Äänestä

Saattaapi loppua jo tänä iltana. Se humoorimiehen teeskentely. riippuu siitä osaavatko kysyä oikeita kyssäreitä. Toivottavasti samaan malliin kuin muitakin hiillostavat.

Äänestä
  • Tv:ssä ei eilen ollut enään huumorista tietoakaan. Paikalla nyt se todellinen Väyrynen: Itserittoinen tosikko. Kyllä se sieltä löytyy kun vähän potkii.

    Äänestä

  • koulukellokas kirjoitti:

    Tv:ssä ei eilen ollut enään huumorista tietoakaan. Paikalla nyt se todellinen Väyrynen: Itserittoinen tosikko. Kyllä se sieltä löytyy kun vähän potkii.

    Väyrynen oli taas rento ja asiallinen. Koulukellokas on nähtävästi katsonut ohjelmaan Lipposen vaippojen läpi!

    Äänestä

Alkaa jo Väyrysen vauhti hiipua. Puolityhjät salit vaalitilaisuuksissa eivät motivoi.

Äänestä
  • EIhän kansa jaksa kiinnostua enää kun valta-osa tehnyt valintansa jo syksyllä.

    Meillä päin lehdessä juttua jonkun vaalitilaisuudesta. Kansa oli yksimielistä siinä, että käydään uteliaisuuttaan katsomassa ja kuuntelmassa ehdokkaita. Vaikka päätös oli jo tehty.

    Mennyt maku suoraan sanoen. Onneksi kaks viikkoa ja saattaa olla selvä. Eli valinta jo eka kierroksella . Se olisi kaikkien kannalat parasta. Ei tarvita käydä kahta kertaa uurnilla. Tulos on kuitenkin niin selvä.

    Vaalien jälkeen kannattaa alkaa viestimään että sellainen laki jotta eduskunta voi valita presidentin jatkossa. Nykyisellään kansanvaali on turha ja rahaa vievä Kuin paljon säästäisi jos eduskunta valitsisi ? Kymmeniä miljoonia. Ja presidentin valta sitä luokkaa jotta menisi oikein jos eduskunta valitsisi.

    Äänestä

  • eduskuntaan... kirjoitti:

    EIhän kansa jaksa kiinnostua enää kun valta-osa tehnyt valintansa jo syksyllä.

    Meillä päin lehdessä juttua jonkun vaalitilaisuudesta. Kansa oli yksimielistä siinä, että käydään uteliaisuuttaan katsomassa ja kuuntelmassa ehdokkaita. Vaikka päätös oli jo tehty.

    Mennyt maku suoraan sanoen. Onneksi kaks viikkoa ja saattaa olla selvä. Eli valinta jo eka kierroksella . Se olisi kaikkien kannalat parasta. Ei tarvita käydä kahta kertaa uurnilla. Tulos on kuitenkin niin selvä.

    Vaalien jälkeen kannattaa alkaa viestimään että sellainen laki jotta eduskunta voi valita presidentin jatkossa. Nykyisellään kansanvaali on turha ja rahaa vievä Kuin paljon säästäisi jos eduskunta valitsisi ? Kymmeniä miljoonia. Ja presidentin valta sitä luokkaa jotta menisi oikein jos eduskunta valitsisi.

    Eli eduskunnalle kaikki valta suomessa. Älä unta näe.

    Suomen vakiintuneeseen demokratiaan ei kuulu keskittää kaikkea valtaa. Suomi moniportainen demokratia vaikka sitä on rapautettu jo aika paljon noilla Presidentin valtaoikeuksien rajoituksilla.

    Äänestä

Ei jaksa teeskennellä. Työväentalolla kuulin todereilta, että demarit aloittaa ensi viikolla semmoisen loanheittokampanjan nimenomaan Väyrystä vastaan, että tämä kiroaa vielä syntymänsäkin.

Jaa mistäkö aiheesta? Eipä ole aiheita vaikea keksiä, niitä rittää tasaisesti koko poliitikko- ja agenttiuralta.

Ps. Parhaimmat säästetään seuraavalle viikolle.

Äänestä
  • Aloitetaan nyt vaikka Vladimirov-sekoilusta, Koiviston kampittamisesta ym,ym.

    Äänestä

Kaikkihan nämä pahansuopaiset ihmiset ovat demarerita kateushan on demareiden käyttövoima, kun joku muu on tietäväinen asioista niin sitten kuokitaan kaikki henkilökohtaiset pilkaks isopivat maalit esiin joita meillä jokaiselle 40 vuoden aikana on kertynyt. Väyrynen on perimmiltään herkkä ihminen mutta hallitsee asiansa- te täydelliset, kuka heittää ensinmäisen kiven ?

Äänestä

Niin kauan Väykky jaksaa, kun on jotain saavutettavaa vaaleissa. Antakaapa olla, kun vaali-iltana paljastuu, että Timo Soini Sauli Niinistön kanssa kisaa II kierroksella - niin voi sita Paavon parkua, kiukuttelua
ja kaiken maailman syyttelyä, joka siitä syntyy.
Silloin on Paavon pelit pelattu näissä presidentinvaaleissa.

Äänestä

Tähän asti narsissinäytelmä onkin edennyt ihan ennakkokaavailujen mukaan. Ja jos entisistä hävityistä vaaleista jotain muistelee, niin edessä todella sinkoilee syytteitä suuntaan jos toiseen: etelän mediaan, keskustapuolueen johtoon, ja puolueen jäsniin, jopa äänestäjät saavat osansa, kun eivät ymmärtäneet omaa parastaan.

Surullista mutta tuttua.

Äänestä
  • Tullaan näkemään hirveä syyttely josta kaikki saavat osansa. Jos paavo olisi ihmeen kautta "parantunut " hän ottaisi lusikan käteensä ja tunnustaisi että teki elämänsä toisen virheen/erehdyksen. Kun asettui ( vänkäsi väkisin) keskustapuolueen presidentti ehdokkaaksi. Mielenkiintoisin vaali-ilta kautta aikojen.

    Äänestä

Ei jaksa teeskennelllä. Se nähtiin esimerkiksi eilen.

Äänestä

Alkaa jo vaaliroolin pinta rakoilla. Toivotaan kuitenkin, että hän jaksaa pitää sen yllä varsinaiseen vaalipäivään saakka.

Äänestä
  • Väyryseltä kannattaa aina tavatessa kysyä:
    1) Vladimirovista
    2) Jalasmökistä
    3) Alkoholinkäytöstä
    4) Tytti Isohookana-Asunmaasta
    5) Miksi hän kiertää veroja Keminmaalla

    Äänestä

  • O.O. kirjoitti:

    Väyryseltä kannattaa aina tavatessa kysyä:
    1) Vladimirovista
    2) Jalasmökistä
    3) Alkoholinkäytöstä
    4) Tytti Isohookana-Asunmaasta
    5) Miksi hän kiertää veroja Keminmaalla

    Hyviä kysymyksiä kaikki tyynni.

    Äänestä

  • pol.t. kirjoitti:

    Hyviä kysymyksiä kaikki tyynni.

    Erittäin hyviä!

    Äänestä

  • O.O. kirjoitti:

    Väyryseltä kannattaa aina tavatessa kysyä:
    1) Vladimirovista
    2) Jalasmökistä
    3) Alkoholinkäytöstä
    4) Tytti Isohookana-Asunmaasta
    5) Miksi hän kiertää veroja Keminmaalla

    Eilen vaalipaneelissa Väyrynen myönsi teeskenneelleensä tähän asti. Väyrynen olikin eilen taas oma ilke- itsensä?

    Äänestä

Samaa kysyi nuoret Helsingissä. Eikä turhaan.......

Äänestä
  • Väyrysellä meni tv-tentissä pasmat täysin sekaisin kun lukiolaisnuori kysyi teeskentelystä.

    Äänestä

Järvenpäässä Väyrysen huumori meinasi jo kadota pahemman kerran. Huumori on liian kaukana Väyrysen perusluonteesta ja ihme on, jos joihinkin ääliöihin Väykyn teeskentely uppoaa.

Äänestä
  • Väyrynen on valehtelijoiden kuningas. Hänen valheensa uppoavat tyhmiin.

    Äänestä

  • Eläkeläispersu kirjoitti:

    Väyrynen on valehtelijoiden kuningas. Hänen valheensa uppoavat tyhmiin.

    Näkyi eilisessä tentissäkin.

    Äänestä

Ei jaksanut.

Äänestä

EI JAKSANUT. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

‹(•¿•)› kirjoitti:

Vaalikampanjassa Paavo Väyrynen on yrittänyt esittää huumorimiestä. Saman hän on tehnyt pari kertaa aiemminkin vaalikampanjoissaan ja rökäletappion jälkeen on taas tullut esiin se todellinen Väyrynen. Todellinen Väyrynen on itseriittoinen, ylimielinen ja sairaalloisin pihi.

Todellista Väyrystä nähtiin mm. MTV3:n Huomenta Suomen englanninkielisessä haastattelussa. Kun haastattelija kysyi Väyrysen päiväsotkuista ja muista kiusallisista asioista, Väyrynen pillastui täysin. Aika nopeasti siis pintaa raaputtamalla tulee esiin se Väyrysen todellinen olemus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu