Laulussakin mainitaan elämän valttikortit, jotka kukin saa käteensä syntyessään. Niillä on sitten osattava pelata vaikka valtit puuttuisivatkin.
Otsikossa mainitsin käyntikortista, joka tulee repäistä, ettei sitä voi käyttää saaja omanaan, esiintyä toisena henkilönä.
Se "käyntikortti", jonka palstalisille näytämme, sisältää käytöstapamme, kuten ystävällisyyden, asiallisuuden ja huomaavaisuuden. Jos haluamme "kunnioittaa läsnäolollamme" ovat siisteys ja puhtauskin vättämättömiä.
Jaaha, nyt se Ruuneperi rupeaa käytöskouttajaksikin, mokomakin moukka. just so!
Olen käytöksessäni kyllä pirullinenkin. Kun tapanani on avata ovia paikalle sattuessani, eikä asianomainen edes vilkaise puoleeni puhumattakaan, että sanoisi jotakin, silloin korotan ääneni ja sanon; EI KESTÄ KIITTÄÄ, OLE HYVÄ VAAN!
Tällainen kelvoton kulkija on palstan Ruuneperi
Minkälainen on "käyntikorttinne"?
27
162
Vastaukset
Onhan tuo aika Epeli joskus:D Tuleehan niitä ovia pideltyä, että ihan takana tuleva ei saa sitä naamaansa, tuolla ihmisvilinässä!
Ainoa ero saattaa olla etten odotakaan kiitosta, niin itsestään selvänä pidän sitä!
Ilmankos ne on siirtyneet *ovet ilman auetkohon* systeemiin :DDDD
*Jag ska lära dig en sak,* sanoi aina lasteni isä,
Kiittämättömyys on maailman palkka,---- kun ei mitään odota, ilahtuu jos joku kiittää!
kiitos :D- Ramoona*
Kaikki nämä kirjoituksemme ovat käyntikorttejamme, kiitos muistutuksesta. Saahan näistä koottua vuosien varrella kuvan persoonasta, joistakin hyvin tarkankin.
Minulle tuli mieleen ex libris, jolla merkitään omat kirjat. Akseli Gallen-Kallela lienee suomalaisista kuuluisin niiden tekijä, monet tilaavat niitä taiteilijoilta ja teettävät grafiikan vedoksia. Upeita näyttelyitäkin on järjestetty, niissä yhdistyy hienolla tavalla kaksi taiteenlajia : kuvataide ja kirjallisuus. Näissä pienoistaideteoksissa nähdään omistajan mielenkiinnon ja arvostuksen kohteita.
Nuorena valmistin kuivaneulatekniikalla kurssilla oman ex libriksen, jossa on omenapuu, sen alla lukeva nuori nainen , puussa on sekä kukkia että omenia sekä latvassa ylinnä pikkulintu. Hyvin pikkusievä ja herttainen se on, nyt ehkä tekisin toisenlaisen, pelkistetymmän, mutta ainakin puu siinä olisi, varmasti vesikin.Ompa hauskaa kuulla Ramoona! Sinäkin kuvasit omenapuun, sekä kukkivana, että hedelmillä. Olen saanut ihmetystä arvostelijoilta, kuvatessani juuri noin:D muutamassa taulussa!
Ilmeisesti se on jokin symbolinen merkitys, jonka vain itse tietää:DDD.
Ja ihan sisäsyntyistä se on.
En ole koskaan vielä ajatellut miten kuvaisin sen nyt? Viimeinen oli kai Elämänpuu mustalla pohjalla kaikkinene eläimineen mitä sain sommiteltua ja kaksi ihmiskunnan edustajaa latvuksessa, ehkäpä vielä ilmenee jokin,...
- *Kukkahame*
Vai että millainen on käyntikorttini?
Nyt olisi tilaisuus varmaan kehua itseään mielettömästi, enpä tee sitä sen saavat lukijat tehdä itse mielessään.
Jotain sentään olen itsestäni oppinut, en ole tasapaksu vaan monipuolinen, en jankuta vaan sanon sanottavani joskus lyhyesti joskus kautta rantain, ikään kuin pohjustamalla.
Toiset vaatii enemmän toiset vähemmän.
Räiskähtelen vaan en räjähdä! Siinä se lyhyesti ja ytimekkäästi. - merkitön,
Sait aivan kyyneleet silmiin koska olen tunteellinen.
Kaikki riippuu ajasta ja elämän hetkestä millä mielellä kirjoitan. Hölmö vastailu saa 100% tylymmän vastauksen.
Hyvää Uutta Vuotta
Gott Nytt År - HyvääUuttaVuotta!
Minä en esittele itseäni, vain ajatuksiani.
Ne ovat ihan omiani.
Kumpuavat minusta, vain.
Kirjoitan aina, vain ja pelkästään asiallisesti. - Laritsa M
Avaan usein kaupoissa nuorille koviksille oven ja sanon olkaa hyvä. Huomaan usein, että jotkut kovikset häkeltyvät ja kiusaantuvat. Ehkäpä heillä ei ole ollut muita käyttäytymismalleja kuin omimansa koviksen rooli.
- nicceby
Mitä tarkoitusta on käyntikortilla ilman nimeä ?
Mitä TARKOITTAA - (miinukset) Harvathan me oikeastaan tunnemme toisemme, eikä tuota käyntikorttia itsestään voi täällä muuton näyttää, kun kirjoitella omalla nikillään tai ainakin. samalla nimikkeellä.
Jokaisella meillä on omanlaisensa käyntikortti, useasti meillä on erilaiset mielipiteet asioista, mutta onhan neillä oikeus sanoa oma.
Kyllä hyvä käytös myös kuuluu osana käyntikorttiin.
Eihän ole sama jos ojennat käyntikorttisi jollekkin, siinä on nimesi osoitteesi ja kenties arvosi tai edustamasi liikkeen nimi. Täällä se muodostuu siitä mitä kirjoitat.
Kyllä täällä palstoilla voi jokaisesta luoda oman arvion minkälainen sinä tai minä
olen. Onko se sitten käyntikortti.
Ne jotka täällä kirjoittelee anonymeinä ei helle voi käyntikorttia antaa, sillä emmehän tiedä kenelle sen antaa.
Tämä Laten näkemys.
kiusantekijöitä.- Lorena*
Käymään vain tänne on tultu kuten laulussa asia ilmaistaan,
http://www.youtube.com/watch?v=rlORfFM0S3s
Aloitukseni on hiukan ankea, tämä vuosi on korjannut pois monta hyvää ystävääni, mitä tästä jäljelle on jäänyt, on vielä kysymysmerkki? Nyt kaksi ystävää odottaa että keuhkokuume tulisi armahtamaan heidät iäisyysmatkalle.
Kyllä elämässäni olen ollut monen mankelin alla, silti voin rehelisesti sanoa, olen ylös noussut taas yhtä kokemusta rikkaampana. Isältä saamani siunaus kantaa eteenpäin. On otettava vastuu omasta elämästä - itsestään niin jaksaa paremmin. Joku viisas on sanonut, toisten ihmisten murheita ja vastoinkäymisiä ei pidä ottaa omikseen, myötätuntoinen voi olla - näin se menee. Vaikka ystävät harvenevat, aina tilalle voi tulla jotain uutta, jos yksi ovi sulkeutuu toinen avautuu tilalle, usein tapahtuu näin.
Olen silti onnellinenkin ollut ja toivon 2012 vuoden olevan armollisempi kohdallani. Eihän elämä ole sitä että aina voisi olla onnellinen, kuvioihin liittyy niin monenlaisia kiemuroita. Kaiken sekamelskan keskellä olen onnellinen lapsista perheineen, vietin nuoremman lapsen luona ikimuistoisen joulun taas kerran. Ajattelen usein ihania lapsiani, heidän perheitään jotka ovat minulle tärkeitä. Kivaa kotia, ja hyviä ystäviä, terveyttä, näistä kaikista on aihetta onnen tunteeseen.
Tämän hetken käyntikorttini on tämän oloinen, en haluaisikaan kortin näyttävän aina samalta, väriltään se on tällähetkellä keltainen odotan aurinkoisempaa aikaa.
Kyllä tämä tästä lähtee.
Vai että oikein käyntikortti! Tärkein ja pysyvin käyntikorttini lienee Kela- kortti. Siinä on tiedot, joilla löydyn suuresta massasta. Ja aukaisepaa se muutamia oviakin, sellaisenaan myös tärkeä ja kestää niin kauan kuin tarvitsee.
Elämän valttikortit? Niitä olen niukasti evääksi saanut, ei rahasäkkiä, ei kirjanopillista perintöä. Kokemusta kylläkin vastuulliseen työntekoon yleensä ja siinä ohessa myös vastuun kantamista tekemisistään.
Enpä ole myöhemminkään kummoisia aikaan saanut. Kuitenkin itseni ja siinä ohessa perheeni osaltani elättänyt. Ovia on elämäni aikana ehtinut monta kertaa avautua ja myös sulkeutua. Tiedän, että taustoistani johtuen en esitä, enkä ole koskaan esittänyt "parastani." Lipevään, "hienostuneeeseen", korostetun imartelevaan käyttäytymiseen en ole tuntenut tarvetta ryhtyä. Ei sittenkään, vaikka sillä olisi saattanut olla merkitystä joskus tavoitteeni saavuttamisessa. Toisaalta, en pahemmin ole parjaukseenkaan syyllistynyt. Joskus kyllä sopivasti pikkasen kehaisin työkavereita selvistä ansioista. Jos olen joskus saanut kehuja, olen alkanut tuntea itseni vaivautuneeksi. Alan miettiä, että miksi ja mikä onkaan perimmäinen tarkoitus? Niin...eiköhän liene melko normaalia työläisen ajattelua.
Kun ajattelen saavutuksia, ne tulee me- muodossa. Mitä me olemme yhdessä saavuttaneet, minä mukana joukoissa. Eihän ne saavutukset ole ihan vähäisiä.
Yksin ei olisi tullut mitään. Niin se on viimekädessä melkein kaikilla. Jotkut raatavat pohjatyötä. Ilman sitä ei tarvittaisi, eikä olisi johtajia, ei edes pörssimeklareita käyntikorttiensa kanssa.
Niin...täällä tämä käyntikortti. Voihan sitä arvailla "mikä kukin on." Veikkaampa, että voipi tulla suuriakin huteja. Ja lieneekö tuolla suurtakaan merkitystä, näkyyhän se, mikä ajantasalla näyttäytyy. Onhan tämä kuitenkin suurelta osalta leikkiä ja joillakin ihan täysin piilosta.
Nyt eläkeläisenä on tärkeä se Kela-kortti, eipä paljon muuta. Muu "käytöskortti" menee vanhalla rutiinilla, juuri sellaisena miksi on sattunut muovautumaan. Enköhän sillä pärjänne - antiikkina.- korttipakka
Aivan olet oikeassa me sanan kanssa, nyt kuitenkin on minä 50% ajasta vai pitäisikö elämän kortteja tosiaan katsoa uudella tavalla.
Ei uo mulla käyntikorttia, ei edes Mustaa Pekkaa ole käteen jäänyt Täällä käydessä jää näppäilyjen jälki meikäläisen ajatusten polveilusta luettavaksi, ymmärtäköön kukin ne niinkuin parhaaksi näkee.
Noita muita kortteja onkin sitten enemmän lompakossa, tiedä edes niiden lukua. Viisi vuotta sitten vanhaksi jäänyt ajokortti kelpaa äänestyksissä ja kaupan kassalla, kun en viitsi passia mukana kuljettaa.
Pankissa se ei kelpaa, niin tarkkoja siellä ovat, sen olen tyydytyksekseni todennut. Sinne on passi mukaan otettava, jos euroja meinaa nostaa. Silloin ei kysytä kun sinne rahaa tallettaa.- aleksandrovits
Käyntikorttihan ei paljasta esittäjästään paljoakaan, useimmiten vain nimen, aseman yhteiskunnassa (työ, opinnot) ja osoitteen.
Kirjoittelu tänne paljastaa usein mielen syövereitä ja jopa sellaisia asioita, joista ei uskalla tunnistettavana, siis mm. käyntikortin esittäessään, kertoa mujlle.
Tänne kirjoittelu on siten varsin kaukana käyntikortin esittämisestä. Mieluummin voisi puhua oman minän paljastamisesta.Jälkesi kuitenkin jätät. Ei ole kyseessä suorakaiteen muotopinen paperilappu vaan ikään kuin koiran jälki.
- susm.
Mikähän se oma minä loppujen lopuksi onkaan...omalta kohdaltani mahdotonta itsekään sanoa. Miksi itseään, tai sitä itseksi-uskomistaan, pitäisi niin peitelläkään, minulle on ainakin ihan yks lysti, mitä minusta ajatellaan tai luullaan.
Eikös se ole aika työlästä ja monimutkaista esiintyä muuna kuin mitä on.
Mukava, kun minulla ei olekaan koskaan "käyntikorttia" ollut....eikä tule olemaan. - *Kukkahame*
Kyllä avaaja on hiukan muunnellut virallista korttia, kannattaa tarkistaa asia, ennen kuin alkaa selostamaan, jokaiselle käyntikortti varmasti on jossain mielessä tuttu.
Sanonkin samoin kun susmorsian miksi pitäisi olla joku muu kuin mikä oikeasti on.
Kunhan on jotain asiaa mista voi keskustella ja saada aikaan vaikka kuinka laajan keskustelun, Omana itsenä oleminen on juuri se, joka näkyy ihan kuin "käyntikorttinä". Muuna ei kukaan voikaan esiintyä kuin itsenään. Itsepetosta voi tietysti yrittää.
Olet sinäkin susm. melko omaperäinen, joskus jopa omalaatuinenkin. Yritä nyt sitten heittää pois tuo "käyntikorttisi".- susm.
Oisit vaan Ruuneperi sanonu suoraan, että omituinen, mutta kiitos kun noin nätisti maltoit sanoa. No siinäpä se, monipersoonainen ei pärjää yhellä käyntikortilla, mielentilan mukkaan vaihtuu meillä omituisilla tuo "käyntikortti."
Onhan tuo niinkuin omantunnon kysymys aloittajalta. Hyvä on tarkistaa mitä kynästä/suusta lähtee.
Eihän tavallisella kirjoittajalla, joka omana itsenään on täälläkin, ole ennakkoluuloja miten hänet tulkitaan.
Vilkaisin osallistumistani tuossa alussa, taidan olla niin impulsiivinen, että innostuin Ramoonan* viestistä, ja unohdin koko käyntikortin :D
Se, mitä joskus olen ajatellut, on pitkissä ketjuissa täysin unohdettu n.s. punainen lanka, vaikka aihe aloituksessa olisi ihan mielekiintoinen. Silloin tulee ajatelleeksi, että vain *jotain* sanoakseen siihen kirjoitetaan.
Eri asia tietenkin on, jos aloitus antaa vapauden *höpöttää*
silloin on joskus ihan hauskojakin juttuja syntynyt:D- kerkeävä
Vaatimattomana henkilönä minulla ei ole käyntikorttia jonka viesteihini jättäisin. Olen välttänyt asiallisten viestien kirjoittamista juuri sen takia ettei tulkittaisi, nyt se jättää käyntikorttiaan. Erheellisesti nimi joutavoinen on käsitetty joutavaksi, vaikka se Kalevalassa tarkoittaa joutuvaa, kerkeävää eli nopeaa.
Visusti vältän käyntimerkin jättämistä nytkin. - he
KUKAAN ,jos rehellisiä ollaan varmaankaan ei aivan omia itsejämme olla näillä
kujilla.Tulee varmaan vaikka ,kuin yrittäisi viuhahdusia tulla väliin.Pelko mikä
nyt saattoi mennä kirjoituksissa pieleen. Lopetettais arvostelu pois ehkä olisi helpompi olla luonnollinen. Sitten sekin monikaan ei ole työssään tietoknetta käyttänyt, on kömpelömpi. Esim.:minä. - Niinpä niin.....
Vähemmän täällä satuillaan, eikä sekään mitään, joitain vain ärsyttää tuo toisten kirjoitusten kopsaaminen ja niiden esittäminen ominaan. Se ei ole rehtiä peliä. Eihän täällä montaakaa maisteria ole, koko lailla työläis voittoista porukkaa, Vähemmän täällä ilkeillään kirjoitus virheistäkin, Joku joskus yrittänyt eikä onnistunut. Koulut on käyty, tai ei ole käytä kukin kirjoittaa siten kun osaa.....
- koskus todella toi-
voisin sinun vaikka kopsaavan jotain, niin se vähentäisi sinun hyökkäävyyttäsi. Ettei AINA tarvitsisi sitä sietää! En usko, että muu mikään niin rasittavaa oisi! "Niinpä niin", mietipä sitä!
- se sama fia
Oli minulla aikoinaan työelämässä käyntikortti. Niitä on vieläkin iso pino laatikon
pohjalla. Pitäisi varmaankin hävittää, jotteivat jäisi jälkipolven riesaksi.
Tänne olen jonkinlaisen varpaanjäljen jättänyt tallustellessani näillä poluilla.
Luulenpa, että tuo jälki riittänee käyntikortiksi. Eiköhän se jonkinlaisen viitteen anna minun persoonaani, vaikka en hyvin laveasanaisesti täällä kirjoittelekaan.
Riemukasta vuoden vaihtumista
terv. Atolfia - eksyneenä
Niinpä on vuosi vaihtunut. Jättiköhän se jonkinlaisen jäljen meidän käyntikorttiimme
Hyvää matkaa olemme jo tulleet vuotta 2012. Mitähän se tuo tullessaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5282000Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3831633Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H191452Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641378- 1181047
- 561032
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191006Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66803Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15801Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka11784