ÖRVELÖ-HÄIRIKKÖÖN LIITTYEN: TIEDOTUS KAIKILLE

Olen keskustellut Seriffin kanssa. Hän sai minut täysin vakuuttuneeksi siitä, että tässä vaiheessa hänen pitkään esittämänsä häirikönestostrategia on oikea ja sitä kannattaa noudattaa.

Pyydänkin siis yhdessä seriffin kanssa, että ei kukaan; toistan: EI KUKAAN saa enää kommentoida sanallakaan häirikön viestejä. Ei vaikka miten mieli tekisi.

KIELTO KOSKEE SIIS KAIKKIA. KIELLON RIKKOJIEN PÄÄTÄ EI SILITELLÄ.

Seriffi varaa oikeuden poistaa kaikki viestiketjut, joissa örvelöä on kommentoitu.

Kaikkia meneillään olevia asioita ei voida tällä palstalla julkisesti paljastaa, koska örvelö seuraa keskusteluja, muuta toivon että ymmärrätte. Tilanne on vielä kesken, mutta ongelma tullaan saamaan hallintaan. Tähän tarvitaan nyt kaikkien apua.
34189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kiitos rohwessori & sherif.

Äänestä

"KIELTO KOSKEE SIIS KAIKKIA. KIELLON RIKKOJIEN PÄÄTÄ EI SILITELLÄ."

Ulkopuolisena olen kanssanne samaa mieltä keskustelukiellosta ja sheriffin toimenpiteistä. Nykyinen sheriffi on tosin heittänyt pyyhkeen kehään jo noin vuosi sitten, koskien tietyn nimimerkin kommenttaja tietyn nimimerkin kirjoituksien suhteen! Provokaatioon vastaminen lisää provokaattorin aktiviisuutta! Tätä eivät ole muutamat nimimerkit käsittäneet sheriffin huomautuksista huolimatta. Syyttäköön tämän foorumin kirjoittajat itseään. He ovat ruokkineet provosoivia kirjoittajia vastaamalla heidän jokaiseen provoonsa! Mikä om tämä örvelö? Örvelöksi voidaan nimittää myös vastapuolen kommentoijjia? Liian usein ovat vastaukset painokelvotonta tekstiä julkaistavaksi esikoislaestadiolaisella keskustelufoorumilla? Eikös tämä foorumi ole suomi24:n ylläpitämä foorumi, ei esikoislaestadiolaisen herätysliikkeen ylläpitämä? Joskus olin lukevinani, että esikoislaestadiolainen liike yläpiti jotakin "Ruukku"- foorumia, jossa keskustelijoiden piti olla rekattuja? Siunausta!

Äänestä
  • Leeviläinen : Ravoo!

    Äänestä

Aloittaja

Örvelö on vuosia häiriköinyt massapostittaja, joka ei täytä minkään valtakunnan käyttäytymisnormeja.

Kaikki muut kirjoittajat ovat edelleen tervetulleita, vaikka kokisivat olevansa vastapuolella. Kyse on siis vain ja ainoastaan yhdestä pahasta ongelmatapauksesta.

Samassa yhteydessä pyydetään jokaista siistimään kielenkäyttöään ja olemaan provosoimatta ketään.

Hyvä muistisääntö voisi olla: Kirjoitukseni pitäisi olla sitä tasoa, että kirjoitukseni voitaisiin periaatteessa lukea lapsilleni tai lapsenlapsilleni.

Ruukku-foorumi ei ole esikoisten virallinen foorumi, se on parin kolmen touhukkaan esikoistaustaisen ihmisen hallinnoima. En ole varma ovatko kaikki Ruukun ylläpitäjät enää liikkeessä mukana.

Esikoisilla ei ole omaa nettifoorumia, mikä tuottaa ongelmia. "Syylliset" ovat liikkeen konservatiivisessa johdossa, joka karsastaa internettiä ylipäätään. Nämä kristillisyyden pylväät voivat olla viisaampia kuin minä, mutta tässä asiassa olen vahvasti eri mieltä heidän kanssaan. Nettikeskustelu olisi erittäin hyvä paikka paineiden purkamiseen ja tiedon hankintaan, väärien käsitysten oikaisuun, väärinkäytösten paljastukseen jne.ylipäätään totuuden esilletuomiseen.

Äänestä
  • Tuosta nettifoorumista jokunen sana.

    Ensinnäkään sen ei tarvitse olla mikään keskustelupalsta, jonne ulkopuoliset pääsisivät kirjoittamaan, vaan seurakunnan ylläpitämä TIEDOTUSFOORUMI, josta näkisi erilaisia seurakunnan toimintaan liittyviä tiedotteita.

    Herätysliikkeessä on paljon ATK alan ammattilaisia joista joku voisi rakentaa yhdistykselle virallisen kotisivun ja vastata tietojen päivityksistä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    esikoislestadiolaine kirjoitti:

    Tuosta nettifoorumista jokunen sana.

    Meillä on jo käytettävissämme yksityinen nettisivusto

    http://www.esikoislestadiolainen.fi/index.html

    jonka aivan hyvin voisi virallistaa. Muuten, nimimerkkisi viittaa sylttytehtaalle.

    Nettifoorumin käyttöä puoltaisi mainitsemani tarve päästä keskustelemaan asioista. Foorumin pitäisi kyllä olla sellainen että sinne pitää rekisteröityä, ettei häiriköt pääse sotkemaan.

    Olen kateellisena seurannut että pikkuesikoisilla on oma keskustelupaikka
    http://www.lyrs.fi/foorumit/

    Samanlainen palsta meille tarvittaisiin. On niin paljon patoutunutta tarvetta kysyä ja keskustella. Nyt seurakunta ei pääse vaikuttamaan mihinkään vaikka siihen Raamatun mukaan on oikeus ja velvollisuus. Kaikki tiedonsiirto kulkee jos kulkee yksisuuntaisesti ylhäältä alas, mikä ärsyttää ihmisiä todella paljon.

    Äänestä

  • UPDATE_9825647 kirjoitti:

    Olemme teille käyttäjille ja ennen kaikkea Luojallemme kiitollisia kaikesta siitä runsaslukuisesta positiivisesta palautteesta, jota olemme [email protected] sähköpostisoitteeseemme saaneet.

    Sallitaanko negatiivinen palaute? Tuskin, ja jos sallitaan niin miten sen voi teille lähettää?

    Äänestä

  • "Hyvä muistisääntö voisi olla: Kirjoitukseni pitäisi olla sitä tasoa, että kirjoitukseni voitaisiin periaatteessa lukea lapsilleni tai lapsenlapsilleni."

    kuten tämä :

    rohwessori
    27.12.2011 22:30

    ..käyn kusella.

    Kelpaanko?

    Äänestä

  • UPDATE_9825647 kirjoitti:

    Meillä on jo käytettävissämme yksityinen nettisivusto

    http://www.esikoislestadiolainen.fi/index.html

    jonka aivan hyvin voisi virallistaa. Muuten, nimimerkkisi viittaa sylttytehtaalle.

    Nettifoorumin käyttöä puoltaisi mainitsemani tarve päästä keskustelemaan asioista. Foorumin pitäisi kyllä olla sellainen että sinne pitää rekisteröityä, ettei häiriköt pääse sotkemaan.

    Olen kateellisena seurannut että pikkuesikoisilla on oma keskustelupaikka
    http://www.lyrs.fi/foorumit/

    Samanlainen palsta meille tarvittaisiin. On niin paljon patoutunutta tarvetta kysyä ja keskustella. Nyt seurakunta ei pääse vaikuttamaan mihinkään vaikka siihen Raamatun mukaan on oikeus ja velvollisuus. Kaikki tiedonsiirto kulkee jos kulkee yksisuuntaisesti ylhäältä alas, mikä ärsyttää ihmisiä todella paljon.

    Nikkini ei ole sylttytehtaan osoite.

    Nettiruukussa vuosia kirjoitelleena (rekisteröitynä) tiedän, että keskustelupalstat eivät toimi. tiedän tämän tasan 100% varmuudella. JOka ei usko mitä sanon, voi tutustua kyseiseen saittiin.

    Elikkä kuten aiemmin ehdotin, ATK henkilö pitää huolta liikkeen virallisten ilmoitusten päivityksitä ja mitään keskustelupalstoja ei.

    MItä sitten tiedonsiirtoon tulee, niin mikäli äsiatiedoissa on puutteita, tai virheellistä tietoa, niistä voi ilmoittaa ATK henkilölle sähköpostitse.

    Keskustelusaittien ylläpitoon ja valvontaan ei kukaan lähde ihan pienellä kuukausipalkalla.

    Äänestä

  • Leeviläinen kirjoitti:

    Meillä on jo käytettävissämme yksityinen nettisivusto

    Olemme teille käyttäjille ja ennen kaikkea Luojallemme kiitollisia kaikesta siitä runsaslukuisesta positiivisesta palautteesta, jota olemme [email protected] sähköpostisoitteeseemme saaneet.

    Sallitaanko negatiivinen palaute? Tuskin, ja jos sallitaan niin miten sen voi teille lähettää?

    Huutavan ääni verkossa ei ole keskustelupalsta, ja se palvelee lähinnä niitä, jotka haluavat kuunnella esikoislestadiolaisia saarnoja.

    Äänestä

  • UPDATE_9825647 kirjoitti:

    Meillä on jo käytettävissämme yksityinen nettisivusto

    http://www.esikoislestadiolainen.fi/index.html

    jonka aivan hyvin voisi virallistaa. Muuten, nimimerkkisi viittaa sylttytehtaalle.

    Nettifoorumin käyttöä puoltaisi mainitsemani tarve päästä keskustelemaan asioista. Foorumin pitäisi kyllä olla sellainen että sinne pitää rekisteröityä, ettei häiriköt pääse sotkemaan.

    Olen kateellisena seurannut että pikkuesikoisilla on oma keskustelupaikka
    http://www.lyrs.fi/foorumit/

    Samanlainen palsta meille tarvittaisiin. On niin paljon patoutunutta tarvetta kysyä ja keskustella. Nyt seurakunta ei pääse vaikuttamaan mihinkään vaikka siihen Raamatun mukaan on oikeus ja velvollisuus. Kaikki tiedonsiirto kulkee jos kulkee yksisuuntaisesti ylhäältä alas, mikä ärsyttää ihmisiä todella paljon.

    Etanan vauhti vaikuttaa suihkukoneen nopeudelta, mitä tulee keskustelupalstalle tuleviin keskusteluiden määrään. Vuosiakin menee yhden vastauksen saamiseen, sellainen "vauhti" ei
    tyydytä ainakaan minun tarvettani vaihtaa ajatuksia.

    Mutta siinä olisi ideaa, että me tämän palstan häirityiksi tulleet esikoislestadiolaiset kirjoittajat kirjautuisimme sinne keskutelijoiksi.
    Muutamia meistä jo onkin rekisteröitynyt sinne.

    Äänestä

  • yks mahollisuus seki kirjoitti:

    Unohtui mainita, että kysymys on http://www.lyrs.fi/foorumit/

    Äänestä

  • Aloittaja

    esikoislestadiolaine kirjoitti:

    Nikkini ei ole sylttytehtaan osoite.

    Nettiruukussa vuosia kirjoitelleena (rekisteröitynä) tiedän, että keskustelupalstat eivät toimi. tiedän tämän tasan 100% varmuudella. JOka ei usko mitä sanon, voi tutustua kyseiseen saittiin.

    Elikkä kuten aiemmin ehdotin, ATK henkilö pitää huolta liikkeen virallisten ilmoitusten päivityksitä ja mitään keskustelupalstoja ei.

    MItä sitten tiedonsiirtoon tulee, niin mikäli äsiatiedoissa on puutteita, tai virheellistä tietoa, niistä voi ilmoittaa ATK henkilölle sähköpostitse.

    Keskustelusaittien ylläpitoon ja valvontaan ei kukaan lähde ihan pienellä kuukausipalkalla.

    Huomenta vaan esikoislestadiolaine.

    On itsestään selvää, että tarvitaan ilmoitustaulu, mutta se ei riitä. Kaikki tiedämme että paine on kymmeniä vuosia suuri tässä höyrykattilassa. Väsymismurtumia alkaa esiintyä. Ihmiset tarvitsevat kontakteja ja keskustelua, ei pelkästään ylhäältä-alas tiedotusta. Tämä on vakava asia.

    Olen minäkin päässyt jonkin verran vakoilemaan nettiruukkua, en sano tässä miten. Minulle on tullut käsitys, että ensin se ei toiminut kun ei ollut rekisteröintipakkoa. Kaiken maailman hörhöt pyörivät siellä.
    Nyt kun siellä on rek. pakko, innokkaat moderaattorit täyttävät kaiken tilan omalla massakopioinnillaan ja sinänsä viisailla ajatuksillaan. Ovat pilanneet itse palstansa. Sen kun ymmärtäisivät niin nettiruukku voisi toimiakin.

    Oman liikkeen virallinen nettipalsta on toiveuni joka on mahdollista ehkä joskus.

    Toimivan nettipalstan ehtona ovat ainakin seuraavat:
    - saarnaajilla ei saa olla moderaattorin oikeuksia (tämä sivusto vastaisi lehdistön asemaa politiikassa, nyt siis tarvitaan tavallisen rivimiehen äänitorvi)
    - moderaattorien pitää olla stabiileja (omaa itseä ei saa tuoda liikaa esiin)
    - rekisteröintipakko
    - palstan kunnollinen rakenne, kaikkia keskusteluja ei samassa paikassa
    - selvät etikettisäännöt, joiden räikeällä rikkomisella voidaan esim. antaa määräaikainen keskustelukielto jollekin keskustelujen osa-alueelle.

    Itse olisin täysin valmis keskustelemaan yllä kuvatulla palstalla avoimesti omalla nimellä, mutta ymmärrän etteivät kaikki uskalla ja kestä sellaista. On myös arkoja aiheita joista on parempi pysyä nimettömänä.

    Näyttäisihän Lyrssin palstakin toimivan ja tuskin sielläkään kukaan kuukausipalkkaa saa. Ovatko rivimeikäläiset sitten niin luokattoman sivistymätöntä porukkaa ettei voida ajatellakaan avoimuutta ? Eivät ole.
    Syy on pahempi: vuosikymmeniä vallankahvassa olleen sukueliitin vallanhimo. Valitettavasti.

    Äänestä

Nythän tänne oikein kaikkien häiriköitten äiti on syntynyt.
Uhkaatko väkivallalla kun sanot...KIELLON RIKKOJIEN PÄÄTÄ EI SILITETÄ.
Tollainen täyttää uhkailun tunnusmerkit ja on vakavaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Pelottavaa. Pitäisikö nyt minun itkeä vai nauraa? En viitsi kumpaakaan.

    Äänestä

  • UPDATE_9825647 kirjoitti:

    Pelottavaa. Pitäisikö nyt minun itkeä vai nauraa? En viitsi kumpaakaan.

    Suosittelen että opettalet vastaamaan kysymyksiin joita kierrät kuin piru Jumalaa!!!

    1/KERRO MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI/JA JEESUS MÄÄRÄÄ TAPPAMAAN OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN?

    2/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA ON JUMALAN TAI JA JEESUS MÄÄRÄNNYT, ETTÄ PEDOFIILI HERROILLENNE PITÄÄ ANTAA LASTEN PERSEET REVITTÄVIKSI?

    3/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI JEESUS ON ANTANUT RIKOLLISILLE KATEKISMUKSEN OPPEJA NOUDATTAVILLE OIKEUDET HEIDÄN NIMISSÄ HEITÄ JA PYHÄÄ HENGEÄ PILKATEN JAKAA ANTEEKSI SYNTEJÄ MURHAAJILLE, PEDOFIILEILLE JNE?

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9955763

    Jeesus on tie

    1.7.2011 20:09

    Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!

    Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.

    Keneltä, kysyi yksi mäntti?!!!

    Jumalalta!

    RIKOLLISUUDEN OPPIA! luciferia ja sen epäjumalia PALVELEVILLA RIKOLLISILLA USKOVAISILLAKAAN EI OLE OIKEUTTA PÄÄTTÄÄ MILLOIN JUMALAN JA JEESUKSEN JA SUOMEN LAKI ON VOIMASSA!

    JOKU JÄRKI SE PITÄS OLLA USKOVAISILLAKIN RIKOLLISINA:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-50245011

    teuta

    25.4.2011 19:30

    Olen kirjoittanut siitä , toisaalla Se johtuu siitä että

    sellainentoiminta on syntiä , ja kaikki jotka nöyrtyvät

    pyytämään anteeksi , Se kuuluu Jumalan lakiin että

    silloin kun asia ei ole missään kohdissa muitten tie-

    toinen , mutta tälläinen henkilö haluaa saada omantun-

    tonsa puhtaaksi , hän menee Rippiisän juttusille , sekä

    ertoo kaiken hänelle , ja anoo anteeksi , hän saa sen

    Jumalan /Jeesuksen nimessä , mutta jos on pienikin

    mahdollisuus , tulla ilmi sitä ei voi suorittaa vaan

    astuu rikollisoikeus voimaan.

    RIPPI JA SALARIPPI RIKOKSEN SUOJELEMIS RITUAALINA ON RIKOS:

    11 § (24.7.1998/563)

    Rikoksentekijän suojeleminen

    Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

    Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske rikokseen osallista eikä 10 §:n 2 momentissa mainitussa suhteessa rikoksentekijään olevaa henkilöä, eikä rikosta, josta ei säädetä ankarampaa rangaistusta kuin kuusi kuukautta vankeutta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10057267#comment-50817110

    teuta

    17.8.2011 21:53

    SIINÄ ON VAIN SE ERO , ETTÄ SE SYNTINEN JOKA

    ON TEHNYT RIPIN , EI OLE ENÄÄ RIKOLLIEN PRUN

    SYYTÖ EI HÄNEEN ENÄÄ YLETY . KUN IKAIKKI ON KORJATTU , JA SAATU ANTEEKSI S.A.A.A.LLA.

    EI OLE MITÄÄN VALTAA ENÄÄ SILLOIN .

    JNE........... TÄTÄ LISTA RIITTÄÄ!!!

    LOPUKSI!

    YMMÄRRÄN SEN, ETTÄ ETTE HÄPEÄ *N*Y*T* MUTTA MUISTAKAA KUN TULEE ETEEN SE VIIMEINEN TIE ETTÄ TEILLE ON OSOITETTU SELVÄSTI, ETTÄ OLETTE EKSYTETTYJÄ POIS JUMALALLISUUDESTA!

    Tällaisen on ilmeisesti vaikea edes hävetä: uskon tunnustuksenne:

    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html

    'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä (mielenvikaisia ja/tai rikollisia ja/tai alempiarvoisia).'

    JOS ETTE HÄPEÄ herraanne NIIN MINKÄ TAKIA ETTE PALVELE SITÄ SITÄ herraanne sen omalla nimellä? USKON VAUPAUTTA KOSKEVA LAKI SALLII luciferin ja sen herra epäjumalien palvelemiset ja jos niin teette heidän nimissä niin minulla ei ole teille asiaa!

    teuta EI HÄPEÄ MURHAAJIEN JA PEDOFIILIEN luciferia:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10301707

    matti .

    9.12.2011 16:51

    Ei me hävetä Herraamme , vaikka näyttää että sinä häpeät ,

    Äänestä

  • Päätä ei silitetä, joutuu koulutukseen lestadiolaisten tapaan. En puolusta örvelöä, mutta hänen massapostituksessaan oli Jeesus pelastaa ja teutan kirjoittamia iskulauseita. Eí kai vaan sen vuoksi häntä poisteta jos ne ovat tosia.

    Äänestä

  • su kirjoitti:

    Päätä ei silitetä, joutuu koulutukseen lestadiolaisten tapaan. En puolusta örvelöä, mutta hänen massapostituksessaan oli Jeesus pelastaa ja teutan kirjoittamia iskulauseita. Eí kai vaan sen vuoksi häntä poisteta jos ne ovat tosia.

    Ei pidä paikkaansa savon ukko! Hänen viestinsä olivat tykkänään toisen sisltöisiä kun minun ja teutan.

    Ero viestiemme sisällössä on kuin yöllä ja päivällä. Me teutan kanssa todistamme uskosta Kristukseen, ja elämme kuten opetamme. Häirikkö sen sijaan kirjoittelee Jeesuksen omista maailman suurimpana rikollisjärjestönä. Ei uskoisi noin pöyristyttävää valhetilaa syntyvän kenenkään ihmisen päässä, kun tiedetään että eiroopan sivistys ja hyvinvointi on yksinomaan kristinuskon myötä tullut lahja.

    Nyttemin kun kristinuskosta ollaan luopumassa, nähdään kiistattomasti kuinka kamalia aikoja kohti euroopassa ollaan menossa.

    Ja totta häirikön viesteissä ei ole koskaan ollut, - sanaakaan. Mutta eihän sellaista itsekin valheessa elävä ihminen tietenkään havaitse.

    Savon ukon viestit ovat lestadiolaisia kohtaan ivaavia, halveksivia ja täysin perättömistä rikoksista syytteleviä. Em. syistä et ole lainkaan sopiva henkilö kirjoittamaan lestadiolaisuudesta keskustelevalle palstalle.

    Äänestä

  • su kirjoitti:

    Päätä ei silitetä, joutuu koulutukseen lestadiolaisten tapaan. En puolusta örvelöä, mutta hänen massapostituksessaan oli Jeesus pelastaa ja teutan kirjoittamia iskulauseita. Eí kai vaan sen vuoksi häntä poisteta jos ne ovat tosia.

    Kyllä minä pääasiassa pyrin Jumalan ja Jeesuksen Omaa Sanaa käyttämää mutta Heidän Lain ja samalla Heidät kieltäneiden kanssa se on vaikeaa. Herjaavat omilla opeillaan ja ja jättämättä tärkeisiin kysymyksiin kun luciferilaisuutta on vaikkea JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ TOTEUTTAA MUUTEN KUIN HEITÄ PILKKAAMALLA!
    Nk. massapostitukseen Jumalan ja Jeesuksen vihaajat pakottavat kun eivät vastaa asiallisiisn kysymyksiin.

    Olen valmis keskustelemaan asiallisesti kun pelkästään Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoja käytetään. Valitettavasti Heidän pilkkaajat eivät siihen ryhdy koska pilkkaajilla ei ole muuta keinoa puolustautua kuin tappamalla, uhkaamalla, välttämällä asiallista keskustelua jne.....

    Kun Jumalan ja Jeesuksen Omaa Sanaa ei saa käyttää kantansa puolustamiseksi uskovaisten kanssa NIIN KENEEN uskovaiset uskovat????
    ....yksinkertaisena ihmisenä kirjoittelen asioista Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppien tuella.
    Kenenhän Lain ja opin tuella kirjoittavat viisauttaan todistaen omia uskovaisia tappaneen, lapsiakin raiskanneen jne rikollisuuden edustajat?

    Äänestä

Oikein rohovessori. Mutta keskustele myös serifin kanssa, että tuo helvetin hevosmies, alias "Jeesus pelastaa"siistisi myös viestejään.
Ne ovat tosi järkyttäviä. Ja jos hän vain jatkaa tuomioitaan ja ivaamisiaan. Hän on samaa tasoa örvelön kanssa, minä kyllä kiikun kannoilla jos jatketaan....

Sinä rohovessori, olet näköjään rauhan miehiä ja haluat käyttää sopuismpaa kieltä. Sopii minulle!

Äänestä
  • Sehän on ihan kiinni savon ukosta, miten minä kirjoitan.

    En tule ikinä hyväksymään palstallemme sinun tavallasi halveksittavan törkeästi lestadiolaisista ja Jumalan sanasta kirjoittelevaa henkilöä. Absolut soromnoo.

    Joko kirjoituksesi muuttuvat lestadiolaisia ja JUmalan sanaa kunnioittavaksi, tai lähdet pois täältä, muita vaihtoehtoja ei ole.

    Minun kirjoitukseni ovat Pyhän Hengen innoittamia ja Raamatun sanaan pohjautuvia. Epäuskoiselle hänen tiensä ilmoittaminen ei ole tietenkään ihana asia, ei ilmoittajalle eikä sen vastaanottajalle. Jumalan sanan mukaisesti epäuskoisella ei ole taivasosuutta, ellei hän tee parannusta.

    Törkeänä pilkkaajana ja syyttömien syyttelijänä olet sata kertaa epäuskoistakin inhottavampi tällä palstalla. Joko muutat kirjoitustyylisi taikka lähdet, ei ole muita vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Jeesus on tie kirjoitti:

    Sehän on ihan kiinni savon ukosta, miten minä kirjoitan.

    En tule ikinä hyväksymään palstallemme sinun tavallasi halveksittavan törkeästi lestadiolaisista ja Jumalan sanasta kirjoittelevaa henkilöä. Absolut soromnoo.

    Joko kirjoituksesi muuttuvat lestadiolaisia ja JUmalan sanaa kunnioittavaksi, tai lähdet pois täältä, muita vaihtoehtoja ei ole.

    Minun kirjoitukseni ovat Pyhän Hengen innoittamia ja Raamatun sanaan pohjautuvia. Epäuskoiselle hänen tiensä ilmoittaminen ei ole tietenkään ihana asia, ei ilmoittajalle eikä sen vastaanottajalle. Jumalan sanan mukaisesti epäuskoisella ei ole taivasosuutta, ellei hän tee parannusta.

    Törkeänä pilkkaajana ja syyttömien syyttelijänä olet sata kertaa epäuskoistakin inhottavampi tällä palstalla. Joko muutat kirjoitustyylisi taikka lähdet, ei ole muita vaihtoehtoja.

    Minulle taasen riittäisi että Savon ukko kunnioittaisi Jumalan sanaa. Ei hän meitä lahkolaisia kunnioita, mutta mitä sillä on väliä. En ainakaan minä ole täällä kunnioitusta keneltäkään hakemassa.

    Äänestä

  • UPDATE_9825647 kirjoitti:

    Minulle taasen riittäisi että Savon ukko kunnioittaisi Jumalan sanaa. Ei hän meitä lahkolaisia kunnioita, mutta mitä sillä on väliä. En ainakaan minä ole täällä kunnioitusta keneltäkään hakemassa.

    "Minulle taasen riittäisi että Savon ukko kunnioittaisi Jumalan sanaa. Ei hän meitä lahkolaisia kunnioita, mutta mitä sillä on väliä."

    Tunnustat, että esikoislaestadiolaisuus on lahkolaisuutta????

    Äänestä

  • UPDATE_9825647 kirjoitti:

    Minulle taasen riittäisi että Savon ukko kunnioittaisi Jumalan sanaa. Ei hän meitä lahkolaisia kunnioita, mutta mitä sillä on väliä. En ainakaan minä ole täällä kunnioitusta keneltäkään hakemassa.

    Rohwessori hei!

    Kunnioittaminen on halveksunnan vastakohta.
    Tällä palstalla ei ole mitään syytä hyväksyä kansanryhmää vastaan kiihottavia viestejä. Hän tuli palstallemme syytellen lestadiolaisia mm. pedofiileiksi. Lestadiolaisuus päinvastoin hyväksyy joukkoonsa vain erittäin moraalisesti vahvoja ihmisiä.

    Esim erkki: Yksi humala ja sen jälkeen henkilö ei enää ole lestadiolainen. Seksuaalinen kanssakäyminen muun kuin vihityn puolison kanssa, pudottaa henkilön välittömästi ei lestadiolaiseksi.
    Vaintotinen katumus ja parannus palauttaa henkilön jälleen lestadiolaiseksi. Puheet joiden mukaan pedofiili olisi edelleen lestadiolainen, ovat siis täysin vailla pohjaa. Vain parannus palauttaa uudelleen lestadiolaiseksi. Parannukseen kuuluu aina sovitus joka edellyttää lain määrämän rangaistuksen kärsimista ja vahingon taloudellista korvaamista kärsineelle. Pedofiliatapauksessa puhutaan sadoista tuhansista euroista.

    Tapa jolla savon ukkona esiintyvä henkilö täällä viestittää, nimittelee toisia kirjoittajia, pilkkaa Jumalaa ja kristinuskon pyhiä asioita, ei ole missään tapauksessa julkisessa internet viestinnässä hyväksyttävää. Siksi hänen tulee pakata välittömästi kassinsa ja siirtyä oman viiteryhmänsä asioistra keskusteleville palstoille, ellei hän kykene lestadiolaisia henkilöitä ja heidän vakaumustaan kunnioittavaan viestintään.

    Äänestä

Olen vakuuttunut siitä, etten minä teitä ja teidän uskoa ja uskossa olemista häiritse VAAN TEITÄ HÄIRITSEE:
JUMALALAN JA JEESUKSEN
SEKÄ
SUOMEN LAKI
SEKÄ
JEESUKSEN ANTAMIEN OPETUKSET JOITA OLEN ESILLE USEIN LAITTANUT.

Sen lisäksi teitä häiritsee se, että kun aikaa riittää niin osoitan teille JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAAMISENNE kun se TODELLAKIN on aiheellista.
Kun uskossa olevat alkaa toimimaan itse valejumalina, valejeesuksina jne ja jopa ylijumalina JUMALAA JA JEESUSTA PILKATEN niin se on luciferilaisuutta pahimmillaan!

Olen usein ilmoittanut, että niin pian kun lopetatte kirjoittamasta Jumalan ja Jeesuksen Nimissä luciferialaisuuden oppeja JA ALATTE KIRJOITTAMAAN herrojen ja jumalienne omassa/omissa nimissä niin minulla ei ole teillä asiaa!
Uskon vapautta koskeva Suomen Laki sallii epäjumalien palvelemiset niin MINKÄ TAKIA uskovaisten PITÄÄ JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN NIMISSÄ HEITÄ PILKATEN TOIMIA???!!!!
HE EIVÄT OLE rikollisen kristinuskon seurakuntia, lahkoja jne PERUSTANEET JOTEN HEIDÄN NIMISSÄ TEHDYT noitarivio murhat, pedofiili rikollisten suojaamiset, murhien tilaamiset JNE ON AINA JUMALAN,JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAAMISTA!
MUTTA
Jos teette sen herrojenne ja oppien isien nimissä niin minunkaan ei tarvii teille todistaa ketä olette, mitä teette jne!!!

LAITTAKAA herranne OMA NIMI ESIIN KUN OLETTE hänestä NIIN SUURELLA RAKKAUDELLA YLPEITÄ. JUMALA JA JEESUS EIVÄT OLE RIKOLLISEN uskontojen herra:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10301707

matti .

9.12.2011 16:51

Ei me hävetä Herraamme , vaikka näyttää että sinä häpeät

JEESUKSEN SANASSA ON TOTUUS, JOKA EI PIDÄ HÄNEN ANTAMIA OPETUKSIA JA LAKIA NIIN SELLAISTEN KANSSA JEESUS EI OLE...:
Matt. 28:20

.. ja opettamalla heitä pitämään KAIKKI, mitä minä olen käskenyt TEIDÄN PITÄÄ. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.

Äänestä

ota tuosta taas selväää....

Äänestä
  • Savon ukko se täällä vastailee (piip), vaikka se on ehdottomasti kielletty.

    Äänestä

Jos "savon ukkkolle" julistetaan, että pannaan, niin täytynee sitten paavi
kärrätä maisemiin, koska tietääkseni kyseinen tehtävä kuuluu hänen
duuniinsa!

Äänestä

Uskosta pitäisi keskustella ja joku latelee uhkauksia.....EI PÄÄTÄ SILITELLÄ.jne.
Uskova ihminen rakastaa ja antaa anteeksi,mutta täällä viljelee rohwessori väkivaltaa.
Olet ehkä väärällä palstalla,sillä väkivaltaa löytyy muilta palstoilta kuin täältä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä sinäkin onneton jaksat vääristellä asioita ja vaivata päätäsi tällä ilmaisullani. En ole missään uhannut väkivallalla. Se väkivalta on omien korviesi välissä. Käytin kuvakieltä, joka selkokielellä tarkoittaa paheksumista. Se joka menee örvelön tekstiä kommentoimaan, saa varautua julkiseen paheksuntaan. Juuri niin kuin "savoukko pannaan" - nimimerkki viestissään ihan oikein sanoi.

    Toivottavasti nyt asia tuli herralle selväksi.

    (Korostan vielä, ettet taas pääse lukemaan kuin piru raamattua tekstiäni, että savon ukkoa en ole pannaan laittamassa.)

    Räkyttävä rohwessooooori on hyvä ja vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin ja tulee sen jälkeen kehumaan itseensä lucifiria palvelevana JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN pilkkaajana:

    1/KERRO MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI/JA JEESUS MÄÄRÄÄ TAPPAMAAN OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN?

    2/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA ON JUMALAN TAI JA JEESUS MÄÄRÄNNYT, ETTÄ PEDOFIILI HERROILLENNE PITÄÄ ANTAA LASTEN PERSEET REVITTÄVIKSI?

    3/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI JEESUS ON ANTANUT RIKOLLISILLE KATEKISMUKSEN OPPEJA NOUDATTAVILLE OIKEUDET HEIDÄN NIMISSÄ HEITÄ JA PYHÄÄ HENGEÄ PILKATEN JAKAA ANTEEKSI SYNTEJÄ MURHAAJILLE, PEDOFIILEILLE JNE?

    Äänestä

Haluu, te keskenänne kinastelevat uskonveljet. Muistakaa se Josefin lausuma veljilleen kun he kävivät hakemassa viljaa Egyptistä Josefin "viljaaitasta".Saivat vielä vähäiset pennosensa viljasäkin suulla takaisin. Veljien lähtiessä kotimatkalle toivotti Josef, Veljet älkää riidelkö tiellä.

Vaikka Jaakobin pojat olivat aikaisemmin Josefveljelle ilkeitä, niin Josef oli kultasydän hän antoi veljilleen anteeksi ja auttoi heitä hädässä. Onko sinulla kultasydän lestadiolainen?

Äänestä
  • Kyllä . on kultainen sydän , jollakin ei koska pitää härnätä
    Olen kuitenkin sitä mieltä että se on paljon pyydetty Jumalalta
    että saan paljon pahaa tehtyäni luulla että saan synnit anteeksi
    Tarkoitan tässä sitä että joe ei nörry ja ano , ei todella voi saada
    mitään syntiä anteeksi .

    kyllä noi asiat mitä kirjoitit oli hyviä , uskotko itse saavasi
    anteeksi , vaikket pyydä , niinkuin me on kerrottu .

    Äänestä

  • fered. kirjoitti:

    Kyllä . on kultainen sydän , jollakin ei koska pitää härnätä
    Olen kuitenkin sitä mieltä että se on paljon pyydetty Jumalalta
    että saan paljon pahaa tehtyäni luulla että saan synnit anteeksi
    Tarkoitan tässä sitä että joe ei nörry ja ano , ei todella voi saada
    mitään syntiä anteeksi .

    kyllä noi asiat mitä kirjoitit oli hyviä , uskotko itse saavasi
    anteeksi , vaikket pyydä , niinkuin me on kerrottu .

    Missä kohtaa raamatussa on ilmoitus, että Jeesus on perustanut omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneet ja pedofiili seurakunnat?
    Ellei tuota tietoa ole raamatussa niin onko ne luciferia palevien aivopieruja?

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10300746
    Fered.
    11.12.2011 18:24
    En minä ole niin sanonut , vaan tämä seurakunta pitää
    verrata Jeesuksen perustamaan , jos ne havitaan yhdeksi
    ja samaksi olemme samaa seurakuntaa .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9825647 kirjoitti:

Olen keskustellut Seriffin kanssa. Hän sai minut täysin vakuuttuneeksi siitä, että tässä vaiheessa hänen pitkään esittämänsä häirikönestostrategia on oikea ja sitä kannattaa noudattaa.

Pyydänkin siis yhdessä seriffin kanssa, että ei kukaan; toistan: EI KUKAAN saa enää kommentoida sanallakaan häirikön viestejä. Ei vaikka miten mieli tekisi.

KIELTO KOSKEE SIIS KAIKKIA. KIELLON RIKKOJIEN PÄÄTÄ EI SILITELLÄ.

Seriffi varaa oikeuden poistaa kaikki viestiketjut, joissa örvelöä on kommentoitu.

Kaikkia meneillään olevia asioita ei voida tällä palstalla julkisesti paljastaa, koska örvelö seuraa keskusteluja, muuta toivon että ymmärrätte. Tilanne on vielä kesken, mutta ongelma tullaan saamaan hallintaan. Tähän tarvitaan nyt kaikkien apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu