Helluntaiseurakunta Vantaan Minttukirkko kaavailee Tikkurilan rautatieaseman välittömään läheisyyteen mittavaa toiminta- ja kulttuurikeskusta.
Christiapolis-keskuksen ytimessä on konserttisali, johon tulee 1 200–1 500 istumapaikkaa. Kokonaisuuteen kuuluu myös neljä kerrostaloa, joihin tulee asuntoja ja erilaisia palveluja.
Minttukirkon johtavan pastorin Pekka Salmisen mukaan hankkeen taustalla on seurakunnan akuutti tilantarve.
Salminen korostaa, että Christiapolis ei ole suuri kirkko tai pelkkä konserttitalo vaan kulttuurikeskus, jota voidaan käyttää monipuoliseen toimintaan. Sali varustetaan laitteistoltaan erityisesti sähköistä äänentoistoa vaativia tilaisuuksia varten, ja tiloja tullaan vuokraamaan myös ulkopuolisille konsertinjärjestäjille.
– Konserttisali toisi merkittävää lisäarvoa Vantaan tilatarjontaan. Lähdemme siitä, että Christiapolis on meidän pesäpaikkamme, mutta suhtaudumme avoimesti yhteistyöhön myös yli seurakuntarajojen. Tiloista tulee sellaiset, että niihin sopii toimintaa jumalanpalveluksista autonäyttelyihin.
– Musiikillisesti olemme avarakatseisia, eli tiloissa voi hyvin järjestää myös erilaisia rock-konsertteja, jatkaa rakennusprojektia Dex oy:n toimesta vetävä Heikki Lindfors.
Keskuksen yhteyteen rakennettaviin erillisiin kerrostaloihin sijoitetaan asuntoja, liiketiloja, majoituspalveluja sekä koulutukseen ja erityisasumiseen soveltuvia tiloja. Christiapolis-keskuksessa järjestettävien tapahtumien ja toimintojen tukipalveluksi keskukseen tulee lounas- ja juhlaravintola.
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/85776-tikkurilan-aseman-viereen-nousee-helluntaikirkon-keskus
Helluntailaisethan ovat kärkkäitä arvostelemaan ev.lut. kirkon omaisuutta ja komeita kirkkorakennuksia, se kaikki kun on niin maallista koreutta, mutta näyttääpä sitä rahaa siunaantuneen yhdelle paikalliselle helluntaiseurakunnallekin koko lailla paljon.
Täytyypä tulevaisuudessa käväistä helluntailaisravintolassa kaljoilla, käytyäni ensin helluntailaisessa hevirockkonsertissa ja helluntailaisessa autonäyttelyssä.
Helluntailaisten puuhapuisto nousee Vantaalle.
Rahaa on!
1
65
Vastaukset 1
- Anonyymi00001
Kuulostaa hyvältä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51981
- 98974
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20827- 132791
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t119759Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36673- 45656
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22606- 19596
- 46578
- 38569
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 47505
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok110505- 25502
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7487