Kuka teistä uskoisi, jos...

Kuka meistä uskoisi Messiaan paluuseen, jos me tänä päivänä olisimme Jeesuksen opetuslasten asemassa ja meille olisi kerrottu, että Herramme palaa meidän omana elinaikanamme:

"Ja kun TEITÄ vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee." - Matteus 10:23

Kuka meistä todellakin uskoisi, että Herra palaakin useiden vuosisatojen, jopa vuosituhansien kuluttua? Kun hän Ilmestyskirjankin välityksellä sanoo palaavansa "pian", ja että kirjakäärön sanoja ei siksi saanut sinetöidä? Uskoiko esimerkiksi apostoli Paavali siihen, että hänen Herransa palaisi vasta PARIN TUHANNEN VUODEN kuluttua, kun luemme hänen (henkeytetyksi väitettyjä) ajatuksiaan Raamatun lehdiltä:

"Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut." - 1. Kor. 10:11

"Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa." - 1. Tess. 4:15-17

Entä Raamatun kirjoittaja Johannes:

"Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että NYT on viimeinen aika." - 1. Joh. 2:18

"Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että MEILLÄ hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan." - 1. Joh. 2:28

11

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älä luovuta

      Kyllä Jeesus palaa meidän jokaisen elinaikana, viimeistään viimeisen henkäyksen jälkeen.

      • *Älä luovuta*
        >>Kyllä Jeesus palaa meidän jokaisen elinaikana, viimeistään viimeisen henkäyksen jälkeen.>>

        Puhuuko Raamattu mielestäsi subjektiivisesta vai objektiivisesta Jeesuksen paluusta?

    • Jeesuksen paluu tapahtuu nopeasti eli pian.

      Sitten hiukan muista käsitteistä.

      Maailmanaikojen loppukausi:
      Meneillään oleva maailman aikakausi lopputapahtumineen,
      joka päättyy siihen, kun Jeesus tulee takaisin ja perustaa Valtakuntansa.

      Lopunaika:
      Viimeinen vihan aika (7 vuotta kestävä aikajakso)

      Viimeiset päivät:
      Viimeinen sukupolvi ennen Herran tulemusta, josta on kerrottu esimerkiksi Matt 24 luvussa

      Viimeinen päivä:
      Kunkin aikajakson viimeinen päivä

      Viimeinen aika:
      Alkoi helluntaina ja päättyy Messiaan tulemuksen ja perustettavaan tuhat vuotta kestävän aikajaksoon

      Jeesus ei suinkaan luvannut tulla takaisin opetuslapsiensa vielä eläessä.
      Aivan päinvastoin. Jeesus esimerkiksi antoi Pietarille tiedon siitä,
      miten hänen oli kuoltava.
      Ja Pietari kysyi Jeesukselta Johanneksen kohtaloa.
      Ja syntyi väärinkäsitys,
      että Jeesus olisi tuon YHDEN opetuslapsen osalta sanonut,
      ettei tämä kuolisi ennen Jeesuksen tulemusta. Mutta Johannes oikaisee tämän väärinkäsityksen selvin sanoin evankeliumissaan.

      Myös Paavali tiesi, että hänet kohta jo uhrataan.
      Hän oli hyvän juoksun juossut. Täyttänyt hänelle annetut tehtävät.
      Muun muassa antanut tiedoksi seitsemän salaisuutta,
      joista yksi oli tempauksen salaisuus,
      jonka mukaan eräänä silmäräpäyksenä
      Kristuksessa kuolleet nousevat haudoistaan kataomattomina,
      ja me elossa olevat Kristuksen omat muutumme
      samassa silmänräpäyksessä saaden samanlaiset ylösnousemusruumiit,
      ja sitten meidät kaikki yhtäaikaa temmataan yläilmoihin Herraa vastaan.

      • *kalamos*
        >>Jeesuksen paluu tapahtuu nopeasti eli pian.>>

        Tällainen julistaminen sivuuttaa täysin sen, KEILLE Jeesus sanansa osoitti. Ei hän puhunut satoja vuosia myöhemmin eläville ihmisille, vaan aikalaisilleen.

        Olisi jokseenkin sama asia lukea vaikkapa vuoden 1956 sanomalehdestä sääennustusta, jonka mukaan huomenna on poikkeuksellisen kylmä päivä vuodenaikaan nähden. Eihän se suinkaan tarkoita, että vaikka luet kyseistä lehteä vuonna 2011, niin kyseinen sääennuste olisi luotettava tänä vuonna, tai ensi vuonna . Se oli kirjoitettu oman aikansa lukijoille, kuten Raamattukin. Tästä laitoinkin jo esimerkkejä aloituksessa.

      • diovmorf kirjoitti:

        *kalamos*

        Jeesus kertoi Ilmestyskirjassa kaikki vaihe vaiheelta.
        Me tiedämme Ilmestyskirjan perusteella kaiken, mitä tapahtuu,
        ennen kuin Hän tulee takaisin maan päälle ja perustaa Valtakuntansa.
        Ja tuo paluu on vasta aivan Ilmestyskirjan loppumetreillä.
        Nyt me olemme vielä Ilmestyskirjan osiossa "mikä nyt on"
        eli luvussa kolme. Tämän paluutapahtuman sijoittamiseen aikajanalle,
        ei mitenkään liity, se, että Jeesus sanoi:
        "Katso! Minä tulen pian/nopeasti/äkisti".

        Tuossa Jeesuksen lauseessa ei ole sama sana(muoto) kuin esimerkiksi
        Paavalin lauseessa: "Mutta minä tulen pian teidän tykönne"
        Tästä ei Jeesuksen käyttämässä ilmaisussa ole kysymys.
        Vaan Jeesus puhuu nimenomaan tapahtuman yllätyksellisyydestä.

      • kalamos kirjoitti:

        Vielä sen verran, ettei jäisi väärinkäsitystä,
        niin ennen paluutaan maan päälle,
        Jeesus tulee tuuliin ja pilviin ja tempaa omansa tykönsä.
        Ja tämä tempaus sijoittuu Ilmestyskirjassa heti seurakuntakauden
        eli osion "mikä nyt on" jälkeen.
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10030998

      • kalamos kirjoitti:

        Jeesus kertoi Ilmestyskirjassa kaikki vaihe vaiheelta.
        Me tiedämme Ilmestyskirjan perusteella kaiken, mitä tapahtuu,
        ennen kuin Hän tulee takaisin maan päälle ja perustaa Valtakuntansa.
        Ja tuo paluu on vasta aivan Ilmestyskirjan loppumetreillä.
        Nyt me olemme vielä Ilmestyskirjan osiossa "mikä nyt on"
        eli luvussa kolme. Tämän paluutapahtuman sijoittamiseen aikajanalle,
        ei mitenkään liity, se, että Jeesus sanoi:
        "Katso! Minä tulen pian/nopeasti/äkisti".

        Tuossa Jeesuksen lauseessa ei ole sama sana(muoto) kuin esimerkiksi
        Paavalin lauseessa: "Mutta minä tulen pian teidän tykönne"
        Tästä ei Jeesuksen käyttämässä ilmaisussa ole kysymys.
        Vaan Jeesus puhuu nimenomaan tapahtuman yllätyksellisyydestä.

        *kalamos*
        >>Jeesus kertoi Ilmestyskirjassa kaikki vaihe vaiheelta.
        Me tiedämme Ilmestyskirjan perusteella kaiken, mitä tapahtuu,
        ennen kuin Hän tulee takaisin maan päälle ja perustaa Valtakuntansa.>>

        Mitä vaiheita tulee siis vielä tapahtumaan ennen Jeesuksen paluuta? Mikä on esimerkiksi seuraava näkyvä vaihe?

        Meneillään oleva seurakuntakausi päättyy seurakunnan tempaukseen tuuliin ja pilviin. Silloin olemme Ilmestyskirjan jakeessa 4:1.

    • Jeesuksen takaisin tuo on yhtä varma kuin auringonnousu,ainut mitä emmetiedä päivää ja hetkeä.
      Se vuoksi hän kehoitta valvomaan.

      • *kuulija1*
        >>Jeesuksen takaisin tuo on yhtä varma kuin auringonnousu>>

        Niin se oli lähes pari tuhatta vuotta sitten eläneelle Paavalillekin:

        "Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että ME, JOTKA OLEMME ELOSSA, JOTKA JÄÄMME TÄNNE Herran tulemukseen" 1. Tess. 4:15

        Kuinka tätä asiaa voisi enää suoremmin sanoa? Paavali odotti Jeesuksen paluuta omana elinaikanaan, ja samaa odottelivat muutkin Uuden testamentin kirjoittajat kautta linjan. Sitten toisella vuosisadalla sama odottelu jatkui, josta esimerkkinä vaikka montanolaiset:

        "Montanolaisuudessa oli keskeisenä ajatus Kristuksen pikaisesta paluusta."
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Montanolaisuus

        Vaan yhtä vähän näkyi Jeesusta palaavaksi heidänkään elinaikanaan, ja kaikkina vuosisatoina heidän jälkeenkin. Tästäs syystä olisin kanssasi eri mieltä Jeesuksen paluun luotettavuudesta. Tosiasia on, että Raamatussa on tekstiä hänen paluuseensa liittyen, joka teksti ei ole sopusoinnussa tunnettujen tosiasioiden kanssa.

      • diovmorf kirjoitti:

        *kuulija1*

        Raamatun kirjoitus sopusoinussa sanankanssa on,tosiasiat ovat eri järjestyksessä jumalan näkökulmalta.

        Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut
        Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. 2.Piet 3:8
        Jumalan aika on eri kuin ihmiselle säädetty aika,sitä ei näköjään ole ottaneet huomioon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      264
      4626
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2807
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1624
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1503
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1370
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1262
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1139
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1138
    Aihe