"...........
Neljänneksi. Ehdoton raittius.
Viisikymmentäluvun puolivälissä, siihen aikaan
kun lastenkin piti jo pienestä alkaen osallistua
työelämään, olin isän mukana työporukoissa.
Niihin aikoihin panin merkille monien samassa
työporukassa olevien, aina maanantaisin
toistuvat, synkät yksinpuhelut: "Kyllä sitä on
ihminen pöljä"... "Kyllähän se oli viiminen
kerta"... "Kyllähän minä en koskaan enää" jne.
kun miehet krapulaisilla soimasivat itseään ja
pyhäntienoon juominkejaan. Ja kuitenkin
viikonlopun lähestyttyä sama vauhti ja juomingit
edessä ja taas seuraavana maanantaina samat
synkät yksinpuhelut.
Kun tätä touhua 12 vuotiaan pojan silmin
sivusta seurasin, jouduin toteamaan: "Mutta
hyvänen aika. Näitä miehiähän vaivaa henkinen
näivetystauti. Jos mies on mies; ja jos mies
sanoo, että se on loppu nyt, niin se on loppu
kans". Samalla päätin, että ainakaan tuohon
hullunhommaan minä en koskaan rupea. Enkä
ruvennut.
Nyt näistä tapahtumista on kulunut aikaa yli 40
vuotta ja päätökseni on pitänyt ja muodostunut
hallitsevaksi periaatteksi, osaksi minun
persoonallisuuttani, jota vastaan on turha
yrittää riidellä. Moni alkoholiin sortunut on
näinä vuosina kysynyt: "Miten kuiten sinä pystyt
olemaan ryyppäämättä?" Ja vastaukseni on
ollut: "Siitä yksinkertaisesta syystä, että minä
en pysty ryyppäämään".
"Jos antaa pahalle pikkusormen, niin se vie koko
käden ja ihmisen mennessään", sanottiin vanhassa
viisaassa sananlaskussa. Ja jos missä, niin
alkoholin suhteen tämä pitää paikkansa. Kuinka
moni alkoholiin sortunut holisti kiroaakaan
elämässään sitä päivää, jolloin hän ensimmäisen
ryypyn otti. Ja kuinka moni alatien kulkija
toivookaan palaamista siihen aikaan, jolloin
kapakat ja laseissa helmeilevät viinit olivat
vielä tuntemattomia. Voidaan sanoa, että jokaisen
holistin ja alatien kulkijan tie holistin alamäen
tielle on alkanut siitä ensimmäisestä ryypystä
tai ensimmäisestä kapakkareissusta. Niinikään
voidaan sanoa, että Suomessa ei olisi ainuttakaan
alkoholistia tai alatien kulkijaa, jos jokainen
olisi jättänyt sen ensimmäisen ryypyn ottamatta
tai sen ensimmäisen kapakkareissun käymättä.
Meillä Suomessa tehdään valtavan paljon työtä
alkoholistien auttamiseksi. On
alkoholistiparantolat, on mielenterveystoimistot,
on AA-kerhot ja mitä moninaisemmat uskonnolliset
yhdyskunnat, jotka kukin omalla tavallaan
yrittävät elämässään sortuneita holisteja auttaa
ihmisarvoiseen elämään. Kuitenkaan sanottavaa
tuloksia näillä toiminnoilla ei ole saavutettu
sen vuoksi, että pinttyneen holistin alitajunta,
henkinen minuus, on ohjelmoitunut tähän "holisti-
mentaliteettiin" niin perusteellisesti, että nämä
ohjelmoinnit ovat hyvin vaikeasti purettavissa.
AA-kerhon motto onkin: "Kerran holisti - aina
holisti".
Tämä AA-kerhon motto ei välttämättä pidä aina
kuitenkaan paikkaansa. Esim. Absoluuttisen
raittiuden nuoruudessaan osakseen valinneen
alitajunta, henkinen minuus, on ohjelmoitunut
tämän raittiusperiaatteen mukaisesti niin
syvällisesti ja voimakkaasti, ettei hän pysty
ryyppäämään. Ei ainakaan joutumatta syviin ja
tuhoisiin kriiseihin itsensä kanssa. Siis täysin
päinvastoin kuin holistilla, jolle yksikin
selvillä-olopäivä on yhtä olemassaolon tuskaa.
Tämän tuskan kohtaaminen on suurin este holistin
tiellä vapauteen ja uuteen elämään. Ja kuitenkin
tie vapauteen ja uuteen elämään käy tämän kautta.
Kuten jo aiemmin on ollut esillä, ihmisen on
vapautuakseen kohdattava oma sisimpänsä ja
hoidettava siellä se, mikä hoitamista vaatii.
Myös alkoholistin. Tämän jälkeen hänen on
lähdettävä rakentamaan uutta elämää ja
tulevaisuutta. Ja tällä tiellä vaaditaan
ehdottomuutta. Uusia elämänihanteita. Uusia
periaatteita ja ehdottomuutta näiden ihanteiden
ja periaatteiden noudattamisessa. Ei
enää "kohtuullista ryyppäämistä" tai muuta
neuvonpitoa pullon kanssa. Se viimeinen pullo on
vaikka lyötävä säpäleiksi ja lyötävä sillämielin,
että se on loppu nyt ja pidettävä huoli siitä,
että se on loppu kans. Ne holistit, jotka ovat
siirtäneet ratkaisuaan "yhden vielä" pullon
jälkeen, ovat joutuneet juomaan sitä "viimeistä
pulloa" lopun elämäänsä löytämättä koskaan
vapautta ja uutta elämää osakseen. Sensijaan
monet niistä, jotka ovat oivaltaneet ratkaisun
ehdottomuuden ja lähteneet noudattamaan tätä
ehdottomuuden tietä elämässään, ovat päässeet
vapauteen ja kasvaneet sisäisesti uudeksi
ihmiseksi uusin ihantein ja uusin
periaattein...."
Neljänneksi. Ehdoton raittius.
Viisikymmentäluvun puolivälissä, siihen aikaan
kun lastenkin piti jo pienestä alkaen osallistua
työelämään, olin isän mukana työporukoissa.
Niihin aikoihin panin merkille monien samassa
työporukassa olevien, aina maanantaisin
toistuvat, synkät yksinpuhelut: "Kyllä sitä on
ihminen pöljä"... "Kyllähän se oli viiminen
kerta"... "Kyllähän minä en koskaan enää" jne.
kun miehet krapulaisilla soimasivat itseään ja
pyhäntienoon juominkejaan. Ja kuitenkin
viikonlopun lähestyttyä sama vauhti ja juomingit
edessä ja taas seuraavana maanantaina samat
synkät yksinpuhelut.
Kun tätä touhua 12 vuotiaan pojan silmin
sivusta seurasin, jouduin toteamaan: "Mutta
hyvänen aika. Näitä miehiähän vaivaa henkinen
näivetystauti. Jos mies on mies; ja jos mies
sanoo, että se on loppu nyt, niin se on loppu
kans". Samalla päätin, että ainakaan tuohon
hullunhommaan minä en koskaan rupea. Enkä
ruvennut.
Nyt näistä tapahtumista on kulunut aikaa yli 40
vuotta ja päätökseni on pitänyt ja muodostunut
hallitsevaksi periaatteksi, osaksi minun
persoonallisuuttani, jota vastaan on turha
yrittää riidellä. Moni alkoholiin sortunut on
näinä vuosina kysynyt: "Miten kuiten sinä pystyt
olemaan ryyppäämättä?" Ja vastaukseni on
ollut: "Siitä yksinkertaisesta syystä, että minä
en pysty ryyppäämään".
"Jos antaa pahalle pikkusormen, niin se vie koko
käden ja ihmisen mennessään", sanottiin vanhassa
viisaassa sananlaskussa. Ja jos missä, niin
alkoholin suhteen tämä pitää paikkansa. Kuinka
moni alkoholiin sortunut holisti kiroaakaan
elämässään sitä päivää, jolloin hän ensimmäisen
ryypyn otti. Ja kuinka moni alatien kulkija
toivookaan palaamista siihen aikaan, jolloin
kapakat ja laseissa helmeilevät viinit olivat
vielä tuntemattomia. Voidaan sanoa, että jokaisen
holistin ja alatien kulkijan tie holistin alamäen
tielle on alkanut siitä ensimmäisestä ryypystä
tai ensimmäisestä kapakkareissusta. Niinikään
voidaan sanoa, että Suomessa ei olisi ainuttakaan
alkoholistia tai alatien kulkijaa, jos jokainen
olisi jättänyt sen ensimmäisen ryypyn ottamatta
tai sen ensimmäisen kapakkareissun käymättä.
Meillä Suomessa tehdään valtavan paljon työtä
alkoholistien auttamiseksi. On
alkoholistiparantolat, on mielenterveystoimistot,
on AA-kerhot ja mitä moninaisemmat uskonnolliset
yhdyskunnat, jotka kukin omalla tavallaan
yrittävät elämässään sortuneita holisteja auttaa
ihmisarvoiseen elämään. Kuitenkaan sanottavaa
tuloksia näillä toiminnoilla ei ole saavutettu
sen vuoksi, että pinttyneen holistin alitajunta,
henkinen minuus, on ohjelmoitunut tähän "holisti-
mentaliteettiin" niin perusteellisesti, että nämä
ohjelmoinnit ovat hyvin vaikeasti purettavissa.
AA-kerhon motto onkin: "Kerran holisti - aina
holisti".
Tämä AA-kerhon motto ei välttämättä pidä aina
kuitenkaan paikkaansa. Esim. Absoluuttisen
raittiuden nuoruudessaan osakseen valinneen
alitajunta, henkinen minuus, on ohjelmoitunut
tämän raittiusperiaatteen mukaisesti niin
syvällisesti ja voimakkaasti, ettei hän pysty
ryyppäämään. Ei ainakaan joutumatta syviin ja
tuhoisiin kriiseihin itsensä kanssa. Siis täysin
päinvastoin kuin holistilla, jolle yksikin
selvillä-olopäivä on yhtä olemassaolon tuskaa.
Tämän tuskan kohtaaminen on suurin este holistin
tiellä vapauteen ja uuteen elämään. Ja kuitenkin
tie vapauteen ja uuteen elämään käy tämän kautta.
Kuten jo aiemmin on ollut esillä, ihmisen on
vapautuakseen kohdattava oma sisimpänsä ja
hoidettava siellä se, mikä hoitamista vaatii.
Myös alkoholistin. Tämän jälkeen hänen on
lähdettävä rakentamaan uutta elämää ja
tulevaisuutta. Ja tällä tiellä vaaditaan
ehdottomuutta. Uusia elämänihanteita. Uusia
periaatteita ja ehdottomuutta näiden ihanteiden
ja periaatteiden noudattamisessa. Ei
enää "kohtuullista ryyppäämistä" tai muuta
neuvonpitoa pullon kanssa. Se viimeinen pullo on
vaikka lyötävä säpäleiksi ja lyötävä sillämielin,
että se on loppu nyt ja pidettävä huoli siitä,
että se on loppu kans. Ne holistit, jotka ovat
siirtäneet ratkaisuaan "yhden vielä" pullon
jälkeen, ovat joutuneet juomaan sitä "viimeistä
pulloa" lopun elämäänsä löytämättä koskaan
vapautta ja uutta elämää osakseen. Sensijaan
monet niistä, jotka ovat oivaltaneet ratkaisun
ehdottomuuden ja lähteneet noudattamaan tätä
ehdottomuuden tietä elämässään, ovat päässeet
vapauteen ja kasvaneet sisäisesti uudeksi
ihmiseksi uusin ihantein ja uusin
periaattein...."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.