Pietu toimii entisen puolueensa palstan sefuna.
Tänään hän poisti allaolevan kertomuksen, joka teki jostain syystä Pietulle kipeää.
Laitan tarinan palstallenne, jos vaikka pysyisi turvassa.
Naurettava Pekka Sivonen
Morrison2
26.12.2011 18:33
Naurettava Pekka Sivonen on siis lähtenyt vapauspuolueesta. Tässä arvio tulevista seikkailuista:
- Sivonen perustaa oman "puolueen", jonka ohjelmaan kuuluvat katolisen kirkon vastustaminen, Timo Soinin vastustaminen ja puolue"rasitteiden" (= muiden kuin Pekka Sivosen omien hölmöjen mielipiteiden) vastustaminen.
- Sivosen "puolueeseen" ei liity kukaan. Sivonen on sen ainoa jäsen. Hän antaa itselleen tästä huolimatta arvonimen "puheenjohtaja".
- Kunnallisvaalien lähestyessä Sivoselle iskee hätä. Hän ei pysty asettumaan ehdokkaaksi, koska ei kuulu mihinkään rekisteröityyn puolueeseen, eikä hän pysty keräämään Liperissä edes kymmentä kannattajakorttia villiä listaa varten.
- Sivonen ryhtyy lipomaan eri puolueita ja pyrkii minkä tahansa ehdokkaaksi.
- Lopulta Sivonen pääsee ehdokkaaksi. Vaalit menevät Sivosen osalta huonosti, eikä hän saa edes kymmentä ääntä.
- Vaalien jälkeen Sivonen pyrkii uuden puolueensa puheenjohtajaksi. Vuoden sisällä Sivonen lentää puolueesta ulos, koska joutuu muiden kanssa riitoihin.
- Ja sitten sama taas alusta...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.