Kirja “Ei ainoastaan geeneistä” on ensimmäinen löytämäni ihmisen kulttuurievoluutioon keskittyvä teksti. Se on aika raskaslukuinen, mutta perusteellinen ja vakuuttava. Sanoma on ”turvallisen” naturalistinen, mutta ei silti vähättele kulttuurievoluutiota pelkästään yhtenä geenimuuntelun ympäristötekijänä eikä sen ainutlaatuisuutta ihmisellä. Japaninmakien potunpesut, ryhävalaan ilmakuplat, juovapääsirkun laulumurteet ja muut vastaavat esitellään kyllä, mutta ”yksi asia on selvä: vain ihmisellä on laajoja merkkejä kasautuvasta kulttuurievoluutiosta” (s. 137).
Myös Dawkinsin meemimalli todetaan riittämättömäksi kuvaamaan kulttuurievoluutiota. Kulttuuri ei koostu erillisistä ”hiutaleista” eikä replikoidu pieninä yksikköinä. Sen perustana ei ole geeniohjattu monistus, vaan valikoiva ja mukauttava sosiaalinen oppiminen. Vaikka valmius luoda ja siirtää kulttuuria on geneettinen, sen muodot ja kehitys ohjautuvat toisin. ”Esimerkiksi monimutkaisten yhteiskuntien ilmaantuminen viidentuhannen viime vuoden mittaan ei ole voinut johtua geneettisestä muutoksesta, koska se on liian nopea. Toisaalta se oli aivan liian hidas ollakseen puhtaasti yksilöllinen sopeutuma, joka olisi perustunut koko rationaaliseen valintaan tai johonkin muuhun yksilöpsykologiseen prosessiin.” (s. 303)
Perusdarwinismille kulttuurievoluutiossa on useampia ongelmia. ”Käytännössä eläimiin kohdistuu ankara valintapaine olla niin typeriä kuin eloon jäämisen kannalta on välttämätöntä. Usein mainittu ”fakta”, että yleensä käytämme vain pientä osaa aivoistamme, on myytti. Aivot ovat käytä-tai-menetä-elin. Jos ne ovat suurentuneet, niistä on jossakin hyötyä, paljon hyötyä.” (s. 172) Suurten aivojen hyödyntäminen vaatii kuitenkin pitkää oppimista sekä sitä nopeuttavaa valmista tietoa, jonka kerääntymisellä ei kuitenkaan näytä olevan yksilökohtaista sopeutumisarvoa. ”Itsekkäät” geenit eivät myöskään tue kuin pienten sukulaisryhmien yhteistyötä, vaikka kulttuurievoluutio on tuottanut sitä paljon laajemman mallin. ”..ihmisen kulttuurin olemassaolo on syvä evolutiivinen arvoitus, joka on verrattavissa itse elämän syntyyn.” (s. 161)
Arvoitukseksi asia ei silti kirjassa jää, vaan kulttuurievoluutiolle esitellään ”darwiniaaninen” malli, johon mahtuvat jopa ”maladaptaatiot” eli sopeutuneisuutta selvästi vähentävät kulttuuri-ilmiöt. Tämä häntä kyllä paikoin heiluttelee myös geneettisen evoluution koiraa ilmoittautumalla epätyypilliseksi luonnonvalinnan ympäristötekijäksi. Elämän syntyä se muistuttaa toisessakin suhteessa; hypoteesia ja spekulaatiota on paljon, mutta havaintoaineistoa niiden tueksi suhteellisen vähän.
Myös Dawkinsin meemimalli todetaan riittämättömäksi kuvaamaan kulttuurievoluutiota. Kulttuuri ei koostu erillisistä ”hiutaleista” eikä replikoidu pieninä yksikköinä. Sen perustana ei ole geeniohjattu monistus, vaan valikoiva ja mukauttava sosiaalinen oppiminen. Vaikka valmius luoda ja siirtää kulttuuria on geneettinen, sen muodot ja kehitys ohjautuvat toisin. ”Esimerkiksi monimutkaisten yhteiskuntien ilmaantuminen viidentuhannen viime vuoden mittaan ei ole voinut johtua geneettisestä muutoksesta, koska se on liian nopea. Toisaalta se oli aivan liian hidas ollakseen puhtaasti yksilöllinen sopeutuma, joka olisi perustunut koko rationaaliseen valintaan tai johonkin muuhun yksilöpsykologiseen prosessiin.” (s. 303)
Perusdarwinismille kulttuurievoluutiossa on useampia ongelmia. ”Käytännössä eläimiin kohdistuu ankara valintapaine olla niin typeriä kuin eloon jäämisen kannalta on välttämätöntä. Usein mainittu ”fakta”, että yleensä käytämme vain pientä osaa aivoistamme, on myytti. Aivot ovat käytä-tai-menetä-elin. Jos ne ovat suurentuneet, niistä on jossakin hyötyä, paljon hyötyä.” (s. 172) Suurten aivojen hyödyntäminen vaatii kuitenkin pitkää oppimista sekä sitä nopeuttavaa valmista tietoa, jonka kerääntymisellä ei kuitenkaan näytä olevan yksilökohtaista sopeutumisarvoa. ”Itsekkäät” geenit eivät myöskään tue kuin pienten sukulaisryhmien yhteistyötä, vaikka kulttuurievoluutio on tuottanut sitä paljon laajemman mallin. ”..ihmisen kulttuurin olemassaolo on syvä evolutiivinen arvoitus, joka on verrattavissa itse elämän syntyyn.” (s. 161)
Arvoitukseksi asia ei silti kirjassa jää, vaan kulttuurievoluutiolle esitellään ”darwiniaaninen” malli, johon mahtuvat jopa ”maladaptaatiot” eli sopeutuneisuutta selvästi vähentävät kulttuuri-ilmiöt. Tämä häntä kyllä paikoin heiluttelee myös geneettisen evoluution koiraa ilmoittautumalla epätyypilliseksi luonnonvalinnan ympäristötekijäksi. Elämän syntyä se muistuttaa toisessakin suhteessa; hypoteesia ja spekulaatiota on paljon, mutta havaintoaineistoa niiden tueksi suhteellisen vähän.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Noista itsekkäistä geeneistä: uivathan kalatkin ja linnut lentävät suurissa parvissa eikä sitäkään itsekkäät geenit selitä. Silti niitä kai pidetään evoluution tuottamina tapoina.
"uivathan kalatkin ja linnut lentävät suurissa parvissa eikä sitäkään itsekkäät geenit selitä."
Kyllähän ne selittää, ainakin jossain määrin. Nimittäin jos asiaa ajatellaan sen itsekkään geenin kannalta, niin mikä tahansa eliö on pelkkä "geenisäkki," jota se hyödyntää monistaakseen itseään maksimaalisesti ja selviytyäkseen.
Jos tälle "säkille" kehittyy käyttäytymistä, joka auttaa selviytymisessä niin se geeni hyötyy tästä. Tässä mielessä ihmisen kulttuurin kehittyminen on tekijä, joka on saanut aikaan ihmisen levittäytymisen kaikkialle maapallolle ja on ollut hyödyksi.
Kulttuurin kehittyminen voi jopa tulevaisuudessa auttaa ihmislajia levittäytymään pois maapallolta ja siten nuo itsekkäät geenit voivat selviytyä vielä maan muututtua elinkelvottomaksi.
Tähän vielä lähinnä kretuja varten selvennykseksi, etten oleta tässä geeniä miksikään tietoiseksi toimijaksi ja se itsekkyys on lähinnä kuvaannollinen ilmaisu sille geenin ominaisuudelle, että se "pyrkii" säilymään ja monistamaan itseään.
Joo, ihan totta. Olisi ollut varmaan parempi sanoa itsekkäiden geenien sijasta sukulaisvalinta.
Muun muassa Hamiltonin sukulaisvalinnalla ja vastavuoroisella altruismilla nuo selittyvät, mutta pohjimmiltaan tässä on kyseessä itsekkäät geenit.
Sukulaisvalinnan pohjalla on itsekkäät geenit.
Juu, ymmärrän kyllä. Siihen vain yritin kiinnittää huomiota ilmeisen epäonnistunein sanavalinnoin, että luonnosta löytyy ihmisen lisäksi paljon muutakin, jota suppea lähisukulaisten suosiminen ei selitä.
Tuo avauksen lainaushan oli "”Itsekkäät” geenit eivät myöskään tue kuin pienten sukulaisryhmien yhteistyötä, vaikka kulttuurievoluutio on tuottanut sitä paljon laajemman mallin. ”
Esittelemäni kirjan mukaan ihmisten laajamittainen yhteistyö tuntemattomien kanssa tai avustaminen ilman vastavuoroisuuden mahdollisuuttakaan eivät selity luonnonvalinnan mekanismilla, koska itsekkäämmät valinnat antavat enemmän etua ilman maksettavaa "hintaa".
Ei myöskään se, että ne, joilla on eniten resursseja ja valtaa eivät enää lisäänny enemmän kuin muut, vaan keskimäärin vähemmän.
Kultturien kehityksestä ja leviämisestä on erinomainen kokonaisesitys Kaj Birket-Smithin "Kulttuurin tiet 1-3". Kirja on jo 1970-luvulta ja varmasti yksityiskohdissa nyt voitaisiin tehdä täydennetty painos, mutta kokonaisuutena teos on silti erinomainen.
Kirjassa ei taideta tosin edes mainita termiä "kulttuurievoluutio", mutta se kertoo hyvin kattavasti kulttuurin leviämisestä ja kehittymisestä.
Arvelisin, että mainitsemasi kirjat ovat kulttuurihistoriaa. Vaikka tämänkin ilmiön takana on toki kulttuurievoluutio, sitä taidetaan enemmälti esitellä evoluutiopsykologian ja evoluutiohistorian kirjoissa. Enpä luule, että niitä oli vielä 1970-luvulla.
Miten selität kulttuurissamme esiintyvän kaksijaon kun toiset tekevät työt ja toiset ottavat siitä saadut hyödyt?
Ja näin rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Jos oikein toimittaisiin, ei tarvittaisi almuja kenellekään eikä avustuksia.
Eikä maailma saastuisi!
Nykyinen ihmisten yhteiskunta on monimutkainen yhteistyörakenne, jossa juuri kenenkään työ ei yksinään pysty tuottamaan paljoakaan hyötyä. Tämä rakenne on syntynyt tuottamaan yhteissummana sunnattomasti enemmän hyötyjä kuin aikaisempi erillisiin työsuorituksiin perustuva. Tässä mielessä nykyajan köyhätkin ovat rikkaita verrattuna vaikkapa keskiajan köyhiin.
Työnjaon vallitessa ihmisille helposti syntyy käsitys, että vain heidän näkemänsä tai suorittamansa työn osa tuottaa hyötyä, josta toiset ansiosta ottavat osan. Eri työsuoritusten oikeudenmukainen vertailu on vaikeaa, ja työnjaon välttämättä tarvitseva vallanjako myös pyrkii vääristämään sitä. Yrityksistä huolimatta ei ole löydetty ratkaisumallia, jossa useamman mielestä oikeudenmukaisempi tulonjako ei sivutuotteenaan huonontaisi kaikkien osallisten toimeentuloa.
Eihän nykymuotoisen työelämän ole tarkoituskaan parantaa työntekijöiden etuja!
Yrityksen päämäärä on tuottaa maksimaalinen voitto omistajilleen.
Ainoa kannattava työ on tehdä työtä itselleen, kuten rakennustyössä voi tehdä.
Mutta jos teetät muilla, hyötysuhde heikkenee moninkertaisesti.
Ongelmana on, että yhteiskunta on jatkuvasti lisännyt päätöksiä joilla rakentamisen kustannukset koko ajan lisääntyvät.
Näinhän tuo on kulttuurievoluution kanssa.
Ja usein tuntuu asiaa tuntemattomilla pahasti sekaantuvan kulttuurinen ja biologinen evoluutio. Ajatellaan esimerkiksi että ihmisen älykkyys on huikeasti kasvanut muutamassa vuosituhannessa. Että kivikaudella olisimme olleet ölähteleviä ja murahtelevia örkkejä ja että yksilöiden äly ja taidot olisivat kehittyneet, vaikka kyseessä on kulttuurin ja kollektiivisen tiedon kehitys, ja biologisesti olemme käytännössä samanlaisia kuin kivikaudella.
Höpsistä! Nytkin ihmiset ovat älyttömämpiä kuin vaikkapa 50 vuotta sitten.
Ylenmääräinen tiedonsaanti johtaa tiedottomuuden lisääntymiseen ja populismiin.
Ja "monikulttuurisuus" itseasiassa hävittää omaa kulttuuria .
Emme ole mitenkään rikastuneet amerikkalaisen elokuvateollisuuden kautta, joka on itseasiassa aivopesun väline. Ja "Hollywood" on pahojen juutalaisten hallitsemaa massakulttuuria joka vastaan muinaisen Rooman "leipää ja sirkushuveja".
Samat ihmiset jotka ovat kultturelleja eivät ole älyllisiä välkkyjä.
Mitä älyä tämä osoittaa?
Tämä on äänitetty etukäteen tulevaa katastrofia varten >>>//
http://www.youtube.com/watch?v=bHxm5RKTG3U&feature=player_embedded#
Älyä ei tosiaan osoita, se, että luulet vitsiä todeksi.