Kansainvälisen avustusjärjestö World Visionin työntekijät, mm. suomalainen Ulla Tervo yhtenä merkittävimmistä vaikuttajista, toimivat Afrikassa tyttöjen ympärileikkausten lopettamiseksi:
"Kahdeksan vuotta sitten senegalilaisessa Nguerigne Bambaran kylässä päätettiin yhteisesti luopua naisten sukuelinten silpomisesta. Samanlaisen päätöksen on tehnyt maassa jo yli 1500 kylää.
10-14 vuotiaana tehty sukuelinten silpominen merkitsee tytöille yleensä varhaista avioliittoa ja koulunkäynnin lopettamista. Tyttöjen ympärileikkaaminen on edelleen yleistä Mt. Elgonin alueella Keniassa, mutta yhä useampi tyttö säästyy nykyään tältä kivuliaalta perinteeltä.
Kehitysyhteistyöjärjestö World Vision on levittänyt alueen kylissä tietoa ympärileikkausten ja varhaisten avioliittojen haitoista. Järjestö on pyrkinyt muuttamaan perinteisiä uskomuksia muun muassa siitä, ettei tyttö ole naimakelpoinen, ellei tätä ole ympärileikattu.
Tyttöjen sukuelimet silvotaan avoimella paikalla, kaikkien nähden. Kipu on hirvittävä, ja verenvuotoon voi jopa kuolla. Myös tautien, kuten hiv:n, tartuntariski on suuri, sillä silpomiseen käytetään yhtä ja samaa veistä tai partakoneen terää."
http://www.maailmankuvalehti.fi/node/1292
World Vision estää tyttöjen ympärileikkauksia
Afrikassa.
2
<50
Vastaukset
- Sil. vit.
SILVOTTU VlTTU!
- Miksi vain
tyttöjen. Myös poikia kuolee ympärileikkauksiin ja on aivan yhtä paha ihmisoikeusloukkaus, kun tehdään alaikäiselle.
Niin kauan, kuin nuo feministit sallivat ja jopa maksattavat poikien ympärileikkaukset verorahoista, jatkuu tyttöjenkin silpomiset ja se on aivan oikein.
Tasa-arvo ennen kaikkea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921