Kansalaisaloite 2012

Kuka lähtisi keräämään 50 000 nimeä auto- ja autoilunverotuksen ja julkisen "ohjauksen" täysremontin toimeenpanemiseksi?

Aloite kehiin ja se on pakko käsitellä (tavoite uusi laki), jos käsittelyn tulos on kansan tahdon vastainen niin ensi vaaleissa perästä kuuluu?

Suuri savotta onnistui, miksei siis tämäkin?
39379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

50 000?

Äänestä

Kyllähän tuo 50.000 nimeä helposti löytyy MINKÄ TAHANSA verolain kumoamiseen, alkaen tuloverosta tai vaikka alvista (vaikka sen kumoaminen olisikin EU-lainsäädännön vastaista).

No entäs sitten?

Kävisi aivan samoin kuin tähänkin asti kansanrdustajien lakialoitteille. Ne hylätään vähin äänin ja yleensä hieman kiusaantuneen tunnelman vallitessa. Tämä on kaikkien muiden paitsi hallituksen aloitteiden taikka esitysten kohtalo. 50.000 kansalista ei paina yhtään sen enempää kuin yksi kansanedustaja.

Äänestä

"...jos käsittelyn tulos on kansan tahdon vastainen niin ensi vaaleissa perästä kuuluu?"

Luuletko ihan tosissasi, että ihmisten äänestyskäyttäytymiseen vaikuttaa joku autovero yhtikäs mitään? Voihan sitä äänestää halunsa mukaan ilman mitään äänten keräilyäkään.

Äänestä

Suomalainen äänestää salen pressaks"työväen miehen" ja seuraavissa vaaleissa persaukinen hoitaja "mie olen kokoomusta äänestänyt koko ikäni kun olen porvariperheestä, meijän iskä on yrittäjä, rakennusyrittäjä, mie pienpalkkainen hoitaja, porvareit
myö ollaan" että näin se menee on " vaan niin siistii ja mukavaa olla porvari"
kokoomusta äänestetään, ei suomalainen lammas hylkää ajatustansa olla
kokoomuksen kanattaja, vaan kertokaa nyt sille persaukiselle duunarille joka on kunnan pätkätyösuhteessa vaik on kauluspaita ja kanttihousut ei se viel siit
rahamiestä tee ellei satu olemaan nalle walroossin kaveri, ehkä oikeita kokkarein kannattajia lienee suomessa noin 1000 kpl!!!loput on duunareita enemmän ja vähemmän, niin työväen puolue juu tosiaankin anteeksi meinasin unohtaa...hehhe.kokoomus

Äänestä

kyllä lähtee....................

Äänestä

50 000

Äänestä

50 000

Äänestä

Minä taas kannatan vieläkin veron kiristystä! Siihen voisin lähteä mukaan, mutta alentamista en voi tulla kannattamaan. Pitää huomioida sekin myös luontoa pitää suojella! :D

Äänestä

Jos autoiluvero poistetaan niin mitä veroa nostetaan? Verorahoja pitää kuitenkin kerätä sama summa että saadaan valtion kulut maksettua.

Äänestä
  • Itseasiassa pitäisi kerätä vuodessa 7 miljardia enemmän jotta saataisiin budjetti tasapainoon. (Ja jos halutaan valmistautua huijari-euromaiden pelastamiseksi annettujen takuiden ja vastuiden realisoitumiseen, niin oikeastaan vielä paljon enemmän.)
    Tietysti voisi ajatella että jostakin voisi leikata ja säästääkkin, mutta eihän se käy laatuun: aina joku saavutettuja etujaan puolustava ryhmä älähtää ja nostaa mekkalan - ja media suosiollisesti säestää kuinka meitä kuristetaan ja kurjistetaan...

    Äänestä

Pohjanmaalla?

Äänestä

ka 50000

Äänestä

Varman aika laajat kansalaispiirit ovat samaa mieltä kuin minä:

Parempi on, että naapuri maksaa uuden autonsa hankintahinnassa sen veron kuin että me vanhalla ajavat maksaisimme korotettua käyttömaksua.

Eli veron saa minun ja monen muunkin mielestä edelleen kerätä uusien autojen ostajilta ja jätetään vanhalla kalustolla kurjistelevat rauhaan!

Äänestä
  • Ei vaan juuri päinvastoin, nyt pitää mm. ympäristösyistä tukea uusien autojen ostoa.
    Vanhoille (yli 6v) autoille kunnon käyttömaksut (1000-2000e) vuodessa.

    Äänestä

  • NäilläMennään kirjoitti:

    Ei vaan juuri päinvastoin, nyt pitää mm. ympäristösyistä tukea uusien autojen ostoa.
    Vanhoille (yli 6v) autoille kunnon käyttömaksut (1000-2000e) vuodessa.

    Minä ehdotan että orjuus palutetaan nyky-Suomeen.

    Säästyneillä palkka-ja tuotantokustannuksilla voimme sitten ostaa uusia premium-autoja verotta.

    Äänestä

  • NäilläMennään kirjoitti:

    Ei vaan juuri päinvastoin, nyt pitää mm. ympäristösyistä tukea uusien autojen ostoa.
    Vanhoille (yli 6v) autoille kunnon käyttömaksut (1000-2000e) vuodessa.

    Joo "NäilläMennään" Oikeasa oot kaikkien pitäisi vaihtaa autoa viim. 2n vuoden välein.
    Jos joku väittää että uuden auton valmistamiseen kuluu luonnonvaroja tai energiaa niin DAA. Ettex te tiiä että ne uudet autot tulee tehtaalta ei luonnosta. Ja vanhat kierrätetään uusien valmistusmateriaaleiksi. Energiaakaan ei kulu jos käytetään sähköä.
    Miettikääs ny ihmiset ku ostaa uuden auton, se tulee tehtaalta laivalla suomeen ja rekan kyytisä myyjälle josta sen saa hakea. Tehdas ei kuluta mitään, laiva seilaa kuitenki joten sekään ei kuluta mitään, ainut heikko lenkki on rekka kun se kuluttaa polttoainetta ja luonnonvaroja ihan hirveesti. Mutta kuiteski ympäristö säästyy jos vaihetaan aina uudempaan ja uudempaan.

    :) :) :) :)

    Ps: läppä

    Äänestä

Puukkojunkkarit 50 000 ????

Äänestä

e onnistuu,kun saadaan henkilöautoille kokonaan ajokielto maassamme.Täällä on tarpeeksi muuta ajopeliä joita ammatti kuljettajat ajavat.Uskomme kyllä jo että teillä on auto.Emme ole tippaakaan kiinnostuneet niistä.Jo liikenne onnettomuudei tappavat ja rampauttavat paljon ihmisiä vuodessa.Ehdotuksesi autoveron trimmaamisesta oli aivan hyvä,ja näin saataisiin se kokonaan pois henkilöautoilta.

Äänestä

ka 50 000

Äänestä

Ei ole kohta autoilijoita.Uudet ajokorttisäädökset on julmia.Ajokortti lähtee hyllylle automaattisesti lääkityksien takia sadalta tuhannelta.EU direktiivin ja tulevan lain mukaan ei voi ajaa jos käyttää tiettyjä lääkkeitä,tai on sokeritauti,epilepsia,pumpussa vikaa(rytmihäiriöt riittää)mielialalääkkeitä popsii,kovia särkyläääkkeitä,jää kiinni huumausaineen käytöstä vaikka kotona polttelis niin kortti täytyy ottaa pois aina.Putkassakaan ei kannata usein vierailla tai humalassa riehua sillä ajooikeus menee heti myös.Kortti uusittava 15 vuoden välein ja ammattikortit 5 vuoden välein ja aina lääkärin tarkastus kun uusitaan.
Jos menettää ajooikeuden rikoksen takia kaavaillaan ajokieltojen pituuksien radikaalia pidennyksiä ja toistuva(3 kertaa)joutuu suorittamaan koko ajokortin uudelleen eli menettää koko ajooikeuden.

Äänestä

Mistä pirusta muka löytyisi ne 50.000 nimeä, kun ei tällekään palstalle ainutkaan kehtaa kirjoitaa NIMELLÄÄN??

Äänestä

Miten olis jos laittais nimenkeruulapun vaikka ALKON ikkunaan kiinni.

Äänestä

Sale, koska?

Äänestä

Pohjanmaa kuittaa 50 000 ????

Äänestä

Kerää kerää:)

Äänestä

Toistaiseksi kyllä koiraveron poistaminen johtaa autoveron poistoa tuolla avoinministeriö-saitilla. Äänet koiraverolle perjantaina 2.3 ovat 134 ja autoverolle ainoastaan 8.

Tämäpä käy oikein jännittäväksi.

Äänestä

50 000 vain miksi ei???

Äänestä

Pitää olla todella hyvä aloite. Katsastuskonttoreilla vierailemalla saisi varmasti kerättyä nimiä kasaan.

Äänestä
  • Mitä sitten jos 50.000 nimeä kerättäisiinkin ja aloite olisi lain mukaan käsiteltävä?
    Se on kuitenkin vain aloite, eikä suinkaan tarkoita, että siinä vaaditut asiat tulisi toteuttaa. Aloitteita tekevät kansanedustajatkin pilvin pimein, mutta vain murto-osa johtaa yhtään mihinkään.
    Tämä aloite käsiteltäisiin ja todettaisiin, ettei ole mahdollinen toteuttaa hallituksen talouspoliittisten raamien puitteissa.
    Kauniisti mapitettuna 50.000 nimen adressi sitten pölyttymään eduskunnan arkistoon!
    Siinä se!

    Äänestä

  • mutta, mitä sitten? kirjoitti:

    Mitä sitten jos 50.000 nimeä kerättäisiinkin ja aloite olisi lain mukaan käsiteltävä?
    Se on kuitenkin vain aloite, eikä suinkaan tarkoita, että siinä vaaditut asiat tulisi toteuttaa. Aloitteita tekevät kansanedustajatkin pilvin pimein, mutta vain murto-osa johtaa yhtään mihinkään.
    Tämä aloite käsiteltäisiin ja todettaisiin, ettei ole mahdollinen toteuttaa hallituksen talouspoliittisten raamien puitteissa.
    Kauniisti mapitettuna 50.000 nimen adressi sitten pölyttymään eduskunnan arkistoon!
    Siinä se!

    Niin, tästähän se on aloitettava.

    http://www.oula.info/suora/

    Äänestä

  • Suomi anti Mafiooso kirjoitti:

    Niin, tästähän se on aloitettava.

    http://www.oula.info/suora/

    Juuri noin, huumorilla se on otettava. Keventää mieltä!

    Äänestä

  • Suomi anti Mafiooso kirjoitti:

    Niin, tästähän se on aloitettava.

    http://www.oula.info/suora/

    Niin, tuohon voi sen myös lopettaa. Ei tuo perustuslain muutosehdotus ole sen kummempi kuin muutkaan aloitteet - paitsi tietysti pähkähullu.
    Käsitellään varmasti tuokin ja perustuslakivalikunta antaa siihen lausunnon; ei aiheuta toimenpiteitä.
    Se on sitten siinä ja arkistossa jälkipolville!

    Olisihan se aika hauska tilanne jos 50.000 ihmistä voisi saada peruslain perusteella kansanäänestykseen asian kuin asian ja tulos olisi sitten sitova. Varmaankin palkkatulojen verotuksen poistaminen tai minimipalkan nosto 5000 euroon saisi helposti kansanäänestyksessä murskavoiton.

    Äänestä

KA 50 000 ja tulta munille ??????

Äänestä

KA 50 000 ja muutos ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laki muuttuu kirjoitti:

Kuka lähtisi keräämään 50 000 nimeä auto- ja autoilunverotuksen ja julkisen "ohjauksen" täysremontin toimeenpanemiseksi?

Aloite kehiin ja se on pakko käsitellä (tavoite uusi laki), jos käsittelyn tulos on kansan tahdon vastainen niin ensi vaaleissa perästä kuuluu?

Suuri savotta onnistui, miksei siis tämäkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu