Lihottaminen ei onnistu

laiheliinini

Olen 19-vuotias nuori nainen ja ollut koko ikäni alipainoinen. Tällä hetkellä olen 167cm pitkä ja painan 47kg. Kylkiluut paistaa jonkin verran, rinnat on lähes olemattomat ja takamus myös. Haluaisin sellasta naisellista pehmeyttä.

Olen yrittänyt syödä suuria annoksia ja n. 5 kertaa päivässä. Aamupalaksi syön yleensä 2 leipää joidenka päällä voita, leikkeleitä, juustoa ja kurkkua joiden kanssa juon teetä lisäksi siihen päälle vielä jukurtti tai muu vanukas. Päivällisellä ja lounaalla syön kokonaisen lautasellisen ruokaa johon kuuluu myös salaatti ja juon lasillisen maitoa tai vettä. Välipalaksi kun tulen töistä kotiin, syön joko leipää, jukurttia tai muroja. Iltapalaksi yleensä puuroa, leipää ja jukurtin juon maitoa.
En liiku paljoa, jumppaan pari kertaa viikossa kevyesti ja sillointällöin käyn lenkillä. Syön myös harmillisen usein roskaruokaa, joskus jopa 2-3 krt viikossa kaiken muun ruoan lisäksi. Paino ei vaan kertakaikkiaan silti nouse!

Miten tuo B3 vitamiini vaikuttaa? Jotkut ovat sitä suositelleet jos yrittää lihottaa. Lisäksi olen aatellut, jos rupeis iltaisin ennen nukkumaanmenoa vetämään tuon kaiken muun ruoan lisäksi kaupasta saatavia proteiinijauheita, auttaisikohan ne? Muitakin vinkkejä kaipaillaan..

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • D325OH

      Ruokavaliostasi puuttuu siemenet, pähkinät ja mantelit. Ne sisältävät runsaasti OIKEAA rasvaa elimistölle. Myös riittävä D3 vitamiini kasvattaa lihaksia, luiden vahvistamisen lisäksi. Eli öljypohjaisena väh. 50µg päivässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe