World Invasion - Battle Los Angeles (2011)

Olen kiinnostunut kaikista katastrofielokuvista ja scifistä ja tämä elokuva kiinnosti minua paljon. Olin lukenut huonojaa arvosteluja, mutta katsoin leffan silti. Tulipa taas todistettua, että henkilökohtainen elokuvamakuni ei noudattele yleistä arvostelijoiden linjaa.

Minusta leffa oli varsin hyvä ja katsottava! En nyt sano tätä miksikään mestariteokseksi, mutta antaisin silti 3/5 ainakin. Leffa on kuvattu tavalla, joka muistuttaa dokumenttielokuvia. Toiminta tuntuu intensiiviseltä ja kun hyökkäävänä osapuolena on maan ulkopuoliset olennot, tunnelma on valmis! Vanhana scififanina tämä on nannaa.

Juoni on varsin yksinkertainen: alienit hyökkäävät Maahan tarkoituksena tuhota ihmiset ja käyttää luonnonvaroja (pääasiallisesti vettä, joka on heidän polttoaineensa). Ihmiset pistävät vastaan ja leffa seuraa Los Angelesin alueen sotilasyksikön tiettyjen henkilöiden toimintaa.

Elokuva siis yllätti minut. Luulin, että kyseessä on taas yksi B-luokan tekele, mutta aika onnistunut leffa. Ei mikään huippu, mutta ei mikään pohjanoteerauskaan. Suosittelen.
0106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Scifisti1977 kirjoitti:

Olen kiinnostunut kaikista katastrofielokuvista ja scifistä ja tämä elokuva kiinnosti minua paljon. Olin lukenut huonojaa arvosteluja, mutta katsoin leffan silti. Tulipa taas todistettua, että henkilökohtainen elokuvamakuni ei noudattele yleistä arvostelijoiden linjaa.

Minusta leffa oli varsin hyvä ja katsottava! En nyt sano tätä miksikään mestariteokseksi, mutta antaisin silti 3/5 ainakin. Leffa on kuvattu tavalla, joka muistuttaa dokumenttielokuvia. Toiminta tuntuu intensiiviseltä ja kun hyökkäävänä osapuolena on maan ulkopuoliset olennot, tunnelma on valmis! Vanhana scififanina tämä on nannaa.

Juoni on varsin yksinkertainen: alienit hyökkäävät Maahan tarkoituksena tuhota ihmiset ja käyttää luonnonvaroja (pääasiallisesti vettä, joka on heidän polttoaineensa). Ihmiset pistävät vastaan ja leffa seuraa Los Angelesin alueen sotilasyksikön tiettyjen henkilöiden toimintaa.

Elokuva siis yllätti minut. Luulin, että kyseessä on taas yksi B-luokan tekele, mutta aika onnistunut leffa. Ei mikään huippu, mutta ei mikään pohjanoteerauskaan. Suosittelen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu