Tänään eronneet

hiippo3

Tänään 2.1.-12 klo 12,00 mennessä on kirkosta eronneita jo 40.
Kalllikksi tulee,olisivat eronneet viimeistään 31.12.-11. Olisivat säästäneet 250-400 e.
Eivätkö ihmiset tiedä, että kun eroaa v.2012, joutuu maksamaan kirkollisveroa koko vuodelta?
Toinen selitys on, että asia vain "unohtui".Toisaalta parempi näin: veroa ei mene enääv.2013 !Eikä2014, eikä 2015 jne.
Mikä avuksi. Ehkä tiedotusta pitäisi lisätä.

3

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 13+15

      Jotkut täyttävät 18 vuotta vasta tänään, jolloin heidän ero ilman vanhempien suostumusta mahdollistuu. 31.12. ei heillä siihen olisi ollut mahdollisuutta. Ei varmastikaan silti kaikki ole näitä synttärieroajia, joten ehkä tiedottamisen lisääminenkin voi olla paikallaan? Toisaalta erojen painottuminen yhä enemmän loppuvuodelle kertonee, että joillekkin asia ainakin on menny perille :)

      • Kyllä niitä on

        Kyllä niitä synttärieroajia on varmaan aika paljon, sillä huomattava osa kuuluu kirkkoon ennen kuin täyttää 18v ja juuri nuoret aikuiset eroaa kaikkein eniten kirkosta, joten melko monella on sormi entterillä odottamassa.


    • Hvvä päivä erota

      Osa noista on varmaan sellaisia jotka täyttivät vasta tänään tai eilen 18v ja pääsivät eroamaan.

      Sitten on niitä joilla eroamainen jäi tekemättä loppuvuodesta syystä tai toisesta (unohtui, ei ehtinyt, PC-hajos, nettiyhteys poikki yms.).

      Mukana on varmaan myös niitä joilla ei mene veroa kun ei ole tulojakaan, joten ei ole niin väliä.

      Onpahan nyt erottu ja veroasiat kunnossa seuraavaksi vuodeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4892
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3543
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1558
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1480
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1334
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1128
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1057
    Aihe