Eivät eläimetkään toisistaan paljoa huolta pidä. Käpälänsä loukannut saukko jätettiin yksin ja se lähtie vielä uimaan väärään suuntaan, kun muut menivät perheen jäsenet menivät kalaan, liekö tuokin raukka kuollut oman onnensa nojaan.
Eivät siis ihmiset ole ainoita itsekkäitä olentoja täällä maan päällä, eläimetkin ovat itsekkäitä ja julmia, eivät he paljoa odota, jos joku on luokkaantunut. Ei se heitä kiinnosta.
Julma luontodokumentti
4
55
Vastaukset
- Rampa poikanen
selvisi hengissä, tämä pelasti päiväni :)
- ätes omuk
Vain kehnoissa lastenelokuvissa saukon poikaset pelastuvat jämerästi englantia puhuvan leijonan tai sympaattisen niukuvan monitäpläkoiran avulla ja lopuksi nauretaan yhdessä. Porokin mukamas lentää! Niuku niukuu, ja nauku naukuu! Aku-setä sanoo kääk!
- Armoton luonto
KARU TOTUUS on, ETTEI luonnossa tunneta armoa. Heikot sortuvat elontiellä, vanhat ja sairaat häädetään armotta laumasta.
Eloonjäämiskamppailussa ei ole sijaa heikoille. Ihminen on luomakunnassa AINOA, joka tuntee myös sääliä, joskin osaa olla myös mitä julmin.
Ihminen pyrkii lopettamaan riistan nopeasti ja kivuttomasti kun taas esim. leijona alkaa syödä saaliin takapäätä, vaikka tämä on vielä elossa. Sudet ajavat esim. hirveä takaa ja tavoitellessansen repii(näykkien) kupeen auki, jolloin sisukset valuvat ulos, ei siis pure heti kurkkuun. Saadakseen pakenevan saaliin pysähtymään susi puree akillesjänteet poikki. Ei mikään armelias tapa toimia. .
- kuk^
Taitaa olla niin, että pääasiassa vain yhteisölliset/lauma -eläimet pitävät huolta "läheisistään" jossain määrin. Norsut, muut kädelliset, hevoset jne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575855Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773193Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232380No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402075- 191988
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61609Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83121281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201206Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811075