Kaikella keinoilla neuvotaan äänestämään jotain muuta kuin niinistöä, jotta päästäisiin toiselle kierroksella. Tutkikaapa noita lehtikirjoituksia.
Ilkka-lehti neuvoo myös äänestämistä
10
111
Vastaukset
- epäilenpahasti
Ihanko totta? Minä en ole huomannut. Kerro, missä kohtaa niin voi katsoa, olemmeko tulkinneet asiaa samoin.
- usrep
Voi voi kelmikorhosta, ei voi kun tuntea suurta myötähäpeää kelmin puolesta.
"Jarmo Korhonen Soinin vaalimainoksesta: Kukaan ei käytä tuollaista villapaitaa puvuntakin kanssa"
Soinille ääni. - pikku-juntti
No mutta kukaan ei todellakaan käytä korkeakauluksista poolopaitaa pikkutakin kanssa. Ei etenkään silloin, kun takki on liian pieni. Jarmo on ihan oikeassa, mutta ehkä juuri tuo tyyli kosiskelee parhaiten soinilaisia äänestäjiä. Pikkaasen junttia olla pitää.
- Hugo Boss PeTo
Ja sinä muotiarvostelija Peräreikäjoelta tiedät nämäkin muotivirtaukset.
- muoti-ikoniksi
Oletko nähnyt kyseisen yhdistelmän jonkin muun ihmisen yllä? No, ehkä Soini luo uusia trendejä muotimaailmaan - ylitiukka poolopaita ja pieneksi jäänyt pikkutakki.
- Vesipallomestari
Lipposta kannattaa äänestää! Väyrysen äänestämnen on sama kuin äänestääs Leonid Brezneviä venäjän vaaleissa!
Niinistön äänestäjä vaan äänestää kokoomuksen eriarvoistavan politiikan jatkuvuuden puolesta. Soinia ei kukaan järki-ihminen äänestä, koska populismilla ei pitkälle pötkitä. - ex tilaaja
Ilakkahan on jatkaa tutulla kaavalla. Muistuttaa kirjootuksillaan entistä Bravdaa.
- 60-70-luvuilla
Muistan ajan kun poolopaita ja pikkutakk iolivat suurta muotia - 70-luvulla. Minunkin mieheni oli komea, vaikkei muuten olekaan.
- kaasuputkipoika
Vesipallomestarihan on aivan kuutamlla kirjoottaessaan Patestaa (Lippos)
Nimenomaanhan Lippooonenhan muistuttaa entisajan Neuvostojohtajia.
Lippoosta äänestävät haluuvat varmaan tällaista johotamistyylii. - Valehtelet! Sinulla
Valehtelet! Sinulla ei ole kaikkia Korkkareita hyllyssäsi! Valehtelet! Tex Willer ampui myös vasemmalla! Valehtelet, kun sulla ei ole virallista valvojaa jeesuksen syntymässä. Valehtelet, kun et äänittänyt tai kuvannut dioille sitä! Minä olen Klenkka ja mulla on kaikki sota-arkistot kotonani. Varastin ne ollessani Isosaaren saunakoskettelijavääpeli!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1221945Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1261852Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101789Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561458Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341390Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5041060Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50970Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115914Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347875