Oon 14 vuotias.. ihan normaali mittane ja painone... mull on kavereita ja oon ihan suosittu. Mulla on elämän aikana ollu monta poikaystävää ja kadun sitä mutta puolivuotta sitten tutustuin pariin jätkään joista tuli mulle tärkeitä.. noin kuukausi sitten rakastuin yhteen niistä ja tunne oli molemmin puoline... olin onnelline (mulla on ollu paha masennus koko mun elämän ajan) mut just pari päivää sitte se poika jätti mut ja oon hautonu koko sen ajan itsemurhaa... Oon vaa kyllästyny siihe ett mull on nii paljo surua ja sitä paskaa ympärillä.. Oon kertonu parille mun kaverille jo että tänään tai huomenna päätän mun elämän eikä kukaan saa mua käännetettyä... Oon kokenu mun elämässä tosi monta menetystä .. isä kuoli ku olin 5-vuotias enkä pysty edelleenkää puhumaan siitä kellekkään .... oon menettäny sukulaisia hirveesti.. mut vuosi sitten menetin kaikki mun kaverit.. ihan kaikki.. sain onneks kesällä uusia.. ja nyt siis mulla on kavereita mutta melkee koko muu koulu inhoaa mua tai ei siedä olla mun lähel.... Muistan vielä ku pari vuotta sitten olin sellane enkeli ku en tunnistanu masennusta.. mut sit iski todellisuus ku huomasin etten oo päässy mistään mun surusta eroon.. koulu ehotteli mulle koulupsykologia ja kuraattoria.... en suostunu mihinkään.. nyt oon huomannu kuinka paljon se masennus on mulle aiheuttanu .. karkailen kotoa,poltan vaa siks ett se rentouttas, en käy koulua , juon vitusti sillonku voin ja en välitä aikusista yhtään.. mutta siis koko itsemurha tuli nyt vasta päähän siks ku mut jätettiin se on säälittävää mut tietäisittepä ku luulee ett joku on se oikee ihan oikeesti ja sit se kertooki sulle että viimesen viikon se on esittäny sulle että se rakastaa sua mut sen tunteet on hiipunukki jo... tiiän että millaset traumat sille jäis siitä ja tiiän kui hirveesti se inhois itteään mutta ko en vaa enää kestä sitä että mun luota lähetää se on sama mulleku se kuolis.. en oo koskaa viilelly tai ees yrittäny itsaria.. oon koko tän yön miettiny mikä on hiljasin ja kivuttomin tapa kuolla... tiiän että mun veli ja äiti kummatki sais vielä pahemmat masennukset.. ja kaikilla tulis mua ikävä.. ja muhu ei enää oikee mee sisää semmoset asiat ku ett jollaki tulee ikävä.. meinaa oon kokenu sen ja sen voi peittää välillä jollai.. ja jos jollaki toisell on sama fiilis nii hanki sä apua ennenku sulla on pahemmas jamas asiat..
Ei vaan huvita enää elää..
liikaakärsinyt
4224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moi! Sä kirjoitit juttusi aika tiiviisti, mutta kuitenkin hyvin selvästi. Olen itse neljän lapsen isä, ja mielestäni sinun ongelma on pohjimiltaan hyvin yksinkertainen; sinä tarvitsisit uskotun kuuntelijan ja keskustelukumppanin. Kriisisi on ohimenevää, usko pois!
Vaikka olet torjunut kurattorin avun, ehdotan että kuitenkin keskustelet hänen kanssaan, kyllä ne asiat sieltä lähtee aukenemaan. Toinen jota voit kokeilla, on puhua varovasti jollekin tutulle vanhemmalle ihmiselle, heistä saa juttukaverin ja monesti hyviä vinkejä elämään. Ei muuta kuin tuumasta toimeen!
Itsemurha ei ole hyvä ratkaisu, luovuttaa et saa! Nuorena olin kerran itsekin itsarin partaalla, kaikki meni päin..., mut onneksi en toteuttanut sitä. Nuorena ollaan niin ehdottomia, luulee että yks ihminen on sen arvoinen että ottaa hengen itseltään. Ei ole, ja nurkan takana odottaa aina uusi ja parempi, kun vaan odottaa ja uskoo siihen. Niin että periks ei anneta! Ole sotkee ja jää tänne. Puhuminen auttaa, pyydä löytää itsellesi joku luotto henkilö.
Jos erosta on vasta pari päivää, niin selvittele ajatuksiasi muutama viikko. Vietä hauskaa aikaa ihmisten kanssa ja suuntaa ajatuksesi pois pojasta. Jos tämän jälkeen vielä tekee mieli riistää oma henki, niin soita kriisipuhelimeen. Olet kuitenkin niin nuori vielä, että kannattaa yrittää. Elämä on kovaa, raskasta, haastavaa ja vaikeaa. Mutta siinä on paljon hyviä asioita joiden takia kannattaa elää.
vai iin