Lapset alkaneet haukkua osuuspankkia?

Mistä muksut ovat saaneet päähänsä, että "osuuskassa on kaupunkien kusiputka"?
Ennen lapset osallistuivat Hippo-hiihtoihin, osuuspankin järjestämiin, ja säästivät rahaa Hippo lippaisiin, nyt kiukuttelevat osuuspankille.

Kun kyselin, sanoivat vaan että Op örkki on käskenyt heitä boikotoimaan "osuuskassaa".

Kun kysyin, kuka se semmonen Örkki on niin eivät vastanneet mitään kikattivat vaan. Onko lapset sekaisin?
8232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sanonm sen suoraan, etten ole enää aikaan luottanut yhteenkään suomalaiseen pankkiiin.

Mutta paskat kokemukset OP:sta ja toisaalta Nordeasta ja omat toiveet muutenkin.

OP paikallinen johtaja katkaisi OP-pankin ja rahoituksen osalta ongemavelkaisen ihmisen kiereen sanomalla suoraan asiakkaalle ettei enää penniäkään velkaa.

Rahoitus omalta osaltaan sitten jakoi maksuerät kahteen ja pidemällä maksuajalla velkainen sai sotkut sinne kuntoon.

Mutta mitä teki toinen. Välistä kyllä kortit pois ja maksukortti electroniksi, mutta kaikesta huolimatta kuitenkin annettiin uusi kortti ja ei suinkaa ratkottu asiakkaan ongelmia vaan pitkitettiin niitä.

Vaikkein luota pankkeihini, enkä pidä op:takaan enkelinä, niin ei se pahin ole.

Äänestä

Niin, äippä olet, etkä aikuinen äiti, toivottavasti lapsillasi on hyvä isä jotta lapsista tulee menestyviä kansalaisia.
'Ei niistä automaattisesti kuvinkaan useista tule mitään, tosin aina on muutama poikkeus.

Äänestä

Totuus kuullaan lasten suusta. Tietolähteenä on yleensä asiat tietävä suomi24:n pankkipalsta.

Äänestä

Mun mielestä toi asia on nii, että jos joku pankkineuvottelu on menny perseelleen, nii mikä tahansa pankki on kusiputka tai muuta. Siis sama on myös se, että asiakas ei suoriudu asioita, nii aletaan syyttämään sit viimekädessä pankkia, että se kusettaa.

Mut itse olen kanssa kieriny rahan kanssa sonnassa ja tehny virheitä. Ja nyt ku on omat paperit ollut kunnossa jo vuosia ja koskaa ei ole ns. käyty lainojen kanssa käräjillä tai muuten jätetty asioita selvittämättä.

Mutta kun on sekin kokemus, että pankit on hoitanu asiat huonosti, niin olen sitä mieltä, etten luota yhteenkään pankkiin. OP on kuitenkin pareemissa asemissani silmissäni kuin esim. Nordea. joka ei kyllä välttämättä katso asioita jonka muut jopa ns. taviksetkin näkee ilman silmälaseja pimeässä.

Muita pankkeja minun ei tarvi omien näkemysteni takaa alkaa enää arostelemaan, sillä kokemukseni ei tule heille ongelmaksi.

Äänestä

mitä väliä vajaavaltaisten räkytyksillä...

Äänestä
  • ne vajaavaltaiset on tulevaisuuden kusessa olevia.

    Ei ne muista tätä päivää ku ne ottaa ekat kännykkävipit. toista olei meillä aikanaan.

    Äänestä

Huonosti olet lapsesi kasvattanut, jos kiroilevat

Äänestä

Antaa koirien haukkua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmästynyt äippä kirjoitti:

Mistä muksut ovat saaneet päähänsä, että "osuuskassa on kaupunkien kusiputka"?
Ennen lapset osallistuivat Hippo-hiihtoihin, osuuspankin järjestämiin, ja säästivät rahaa Hippo lippaisiin, nyt kiukuttelevat osuuspankille.

Kun kyselin, sanoivat vaan että Op örkki on käskenyt heitä boikotoimaan "osuuskassaa".

Kun kysyin, kuka se semmonen Örkki on niin eivät vastanneet mitään kikattivat vaan. Onko lapset sekaisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu