MAAHANMUUTTAJIEN MÄÄRÄ TUPLAANTUU HELSINGIN ALUEELLA

Ministeri huolestui Helsingin alueesta – ”Maahanmuuttajien määrä tuplaantuu”
Julkaistu: 4.1.2012 16:04
Päivitetty: 4.1.2012 17:11
Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
Kuva
Krista Kiurun mielestä metropolialueen ongelmia ei voida ratkaista niin, että yritetään sysätä ongelmia kunnasta toiseen.
Asuntoministeri Krista Kiuru (sd.) vaatii pääkaupunkiseudun kunnilta parempaa yhteistyötä osaavan työvoiman saannin ja kohtuuhintaisten asuntojen tuotannon turvaamiseksi. Kiuru on huolissaan muun muassa segregaatiosta eli eri väestöryhmien eriytymisestä. Ilmiötä kutsutaan myös ghettoutumiseksi.

- Yhdyskuntarakenteen hajoaminen ja segregaation eteneminen ovat seudun kaikkien kuntien ongelmia. Samoin julkisen liikenteen ja infran kehittäminen on mitä suurimmassa määrin kaikkien yhteinen asia, Kiuru sanoo tiedotteessaan.

- Maahanmuuttajien määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu seuraavien 20 vuoden aikana. Työvoiman kysynnän turvaaminen edellyttää, että alueelle saadaan uutta työvoimaa niin maan sisältä kuin rajojemme ulkopuoleltakin. Nämä ovat asioita, joista kuntien on kannettava yhdessä vastuuta, Kiuru linjaa.

Ministerin mielestä metropolialueen ongelmia ei voida ratkaista ”niin, että yritetään sysätä ongelmia kunnasta toiseen, tai niin, että jätetään itselle vaikeat asiat hoitamatta”.

Kiireellisimpänä asiana Kiuru pitää uusien kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjontaa.

- Odotan nyt, että alueen kunnat, rakennuttajat ja rakentajat näyttävät, että yhteinen tahtotila löydetään vuokra-asuntojen riittävän tuotannon toteuttamiseksi, Kiuru sanoo.

Kiuru kertoi viime syksynä Uuden Suomen haastattelussa pitävänsä ghettoutumista vakavana uhkana Suomelle.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


DUAL INTERFACE kirjoitti:

Ministeri huolestui Helsingin alueesta – ”Maahanmuuttajien määrä tuplaantuu”
Julkaistu: 4.1.2012 16:04
Päivitetty: 4.1.2012 17:11
Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
Kuva
Krista Kiurun mielestä metropolialueen ongelmia ei voida ratkaista niin, että yritetään sysätä ongelmia kunnasta toiseen.
Asuntoministeri Krista Kiuru (sd.) vaatii pääkaupunkiseudun kunnilta parempaa yhteistyötä osaavan työvoiman saannin ja kohtuuhintaisten asuntojen tuotannon turvaamiseksi. Kiuru on huolissaan muun muassa segregaatiosta eli eri väestöryhmien eriytymisestä. Ilmiötä kutsutaan myös ghettoutumiseksi.

- Yhdyskuntarakenteen hajoaminen ja segregaation eteneminen ovat seudun kaikkien kuntien ongelmia. Samoin julkisen liikenteen ja infran kehittäminen on mitä suurimmassa määrin kaikkien yhteinen asia, Kiuru sanoo tiedotteessaan.

- Maahanmuuttajien määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu seuraavien 20 vuoden aikana. Työvoiman kysynnän turvaaminen edellyttää, että alueelle saadaan uutta työvoimaa niin maan sisältä kuin rajojemme ulkopuoleltakin. Nämä ovat asioita, joista kuntien on kannettava yhdessä vastuuta, Kiuru linjaa.

Ministerin mielestä metropolialueen ongelmia ei voida ratkaista ”niin, että yritetään sysätä ongelmia kunnasta toiseen, tai niin, että jätetään itselle vaikeat asiat hoitamatta”.

Kiireellisimpänä asiana Kiuru pitää uusien kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjontaa.

- Odotan nyt, että alueen kunnat, rakennuttajat ja rakentajat näyttävät, että yhteinen tahtotila löydetään vuokra-asuntojen riittävän tuotannon toteuttamiseksi, Kiuru sanoo.

Kiuru kertoi viime syksynä Uuden Suomen haastattelussa pitävänsä ghettoutumista vakavana uhkana Suomelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu