Kuinkas media esitteli gallupit ennen JYTKYÄ?

Viimeisellä viikolla ennen viime keväisiä eduskuntavaaleja kolme eri galluppia osoitti suoranaista syöksykierrettä Perussuomalaisten kannatuksessa, mutta kuinkas kävikään?

Nyt media näyttää toistavan saman gallup-asetelmansa ennen presidentin vaaleja. Perusuomalaisten kannatus on sen mukaan samassa syöksykierteessä kuin viime keväänä, kuka jaksaa uskoa suomalaiseen mediaan?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomalaista mediaa ei olekaan. Kaikki on media on eri eturyhmien omistuksessa. Vain netissä voi tänä päivänä Suomessa, kuulla eli lukea, ei sensuroidun mielipiteen jostain asiasta esim:pakkoruotsista.! Asiahan on niin että eri gallupeilla ja niitä muokkaamalla, yritetään muokata sopivaa ehdokasta pyrkimmälleen paikalle..! Temppu on omittu Yhdysvalloista se on nimeltään= Kukaan ei satsaa kuolevaan hevoseen. Tai sinne päin.!

Äänestä

Vaikka kuinka irvaillaan salaliitto-teorioihin uskomisesta, niin sellainen oli aivan ilmiselvä vaalien alla. Tosin noin ilmiselvää salaliittoa ei voine sanoa kovin salaiseksi.

Valtamedia oli kyselyfirmojen kanssa kimpassa pudottamassa PS:n kannatusta!

Ja tuollainen toiminta on suorastaan skandaalimaista demokratiassa. Maamme valtakorruption syvyyttä kuvaa hyvin se, että mitään hälyä ei asiasta noussut virallisissa piireissä.

Jokainen älykäs ja rehellinen henkilö myöntää asian.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaalit2011! kirjoitti:

Viimeisellä viikolla ennen viime keväisiä eduskuntavaaleja kolme eri galluppia osoitti suoranaista syöksykierrettä Perussuomalaisten kannatuksessa, mutta kuinkas kävikään?

Nyt media näyttää toistavan saman gallup-asetelmansa ennen presidentin vaaleja. Perusuomalaisten kannatus on sen mukaan samassa syöksykierteessä kuin viime keväänä, kuka jaksaa uskoa suomalaiseen mediaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu