Elokuvaohjaaja Antti Jokista epäillään raiskauksesta, poliisi otti kiinni pariksi tunniksi. Tavallinen pulliainen olisi ollut vähintään pari vuorokautta pidätettynä mutta julkkisten edessä poliisi on rähmällään, häpeällistä!
Poliisi julkkisten edessä rähmällään!
Hyi helvetti!
1477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Täh !
Ei näytä taaskaan olevan pidättämisen edellytyksistä aavistustakaan. Jos teosta epäiltyä ei ole tarkoitus vangita, eivätkä tutkinnalliset syyt vaadi pidättämään, niin ei ketään Suomessa huvikseen vangita, eikä pidätetä.
JJ Lehtoa ei muka voitu kuulustella viikkokausiin kun oli niin kipeä, oliko päivän pidätettynä, ei vangittu. Viikissä tytön päälle ajanutta rattaria vaaditaan vangittavaksi vaikka on tunnustanut tekonsa, ei ole pakoriskiä, ei voi vaikeuttaa tutkimuksia. Aika huvikseen tunnutaan vangitsevan, tosin ei julkkiksia.
Kun ei näyttänyt olevan pidättämisen edellytyksistä aavistustakaan, niin ei näytä olevan vangitsemisenkaan.
Kyseinen rattijuoppo syyllistyi törkeään kuolemantuottamukseen, mistä voidaan tuomitan jopa kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Syyllisyydestä ei ole epäselvyyttä.
JJ Lehtoa epäillään samasta, mutta syyllisyys ei ole vielä tänäkään päivänä varmaa.
Rattijuoppo on moninkertainen rikoksenuusija, JJ Lehto sensijaan ei ole. Kyllä JJ:n pidättämisen aikana tietysti harkittiin myös vangitsemisvaatimuksen tekemistä, mutta kun oli jo silloin tiedossa, että pitävää näyttöä ei ehkä ole ja esitutkinta tulee kestämään kauan on parempi jättää vangitsemisvaatimus tekemättä.
Eipä tuo oikeus julistamansa päätöksen jälkeenkäään JJ:tä vanginnut, vaan päästi valittamaan hoviin vapaalta jalalta.
Poliisillahan ei ole Suomessa vangitsemisoikeutta.
Ahaa, Viikin rattari vangitaan ja hän on vangittuna aina lainvoimaiseen tuomioon eli hovin tuomioon, älä nyt viitsi. Poliisi vaatii vangitsemista ihan pr-mielessä, mitään muuta syytä ei ole.
Ei pärjännyt "viikin rattari" muutaman promillen kanssa. Mutta poliisit kyllä pärjää muutaman promillen kanssa.
Vaadin jyrkästi että promillerajaa lasketaan 0,5 promillesta 0,002 promillea.
Tuleeko Viikin rattari saamaan jopa kuuden vuoden tuomion? Älä nyt naurata, alle kolme vuotta tulee, siitä lusii puolet koska on ensikertalainen.
On ehkä viikon vangittuna, jos sitäkään, sitten vapaalta vastaa aina hovin päätökseen, sitten vasta vankilaan.
"Poliisillahan ei ole Suomessa vangitsemisoikeutta."
mistä alkaen poliisi on suomessa noudattanut lakia?
Raiskaussyyte? Miksi h**vetissä ilmoitetaan mediaan epäilyvaiheessa???
Ilmeisesti näyttöä ei ole. Kun lehdistö jauhaa juttua aikansa niin tuomarikin pitää epäiltyä syyllisenä jo etukäteen ennen kuin asia tulee edes käräjille. Käräjillä ei sitten asia enää kiinnosta ja tuomiokin on kirjoitettu etukäteen.
Hyvä että asiasta kerrotaan niin naiset osaavat varoa!
Perätön vinkki järkätyltä hutsulta?
"Miksi h**vetissä ilmoitetaan mediaan epäilyvaiheessa???"
Poliisi saa varmaan vihjepalkkion, kun vinkkaa/vuotaa asian lehdille. Tästä on keskusteltu aikaisemmin mm Matti Inkisen tapauksen yhteydessä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8168358
"Kuinka paljon luulette poliisin saaneen verirahaa .."
http://perttivelttovirtanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/05/04/matti-inkinen-poliisi-ja-eurooppa-juorulehtisuomalaisuus/
"Matti Inkinen, poliisi ja Eurooppa-juorulehtisuomalaisuus"
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1717047
"Syyttäjä selvittää: vuotiko poliisi tietoa Matti Inkisestä"
http://www.ts.fi/online/lahialue/72035.html
"Vaikka vuotoja ei todettu, Paatero aikoo tehostaa sisäistä salassapitoa
Inkisen jutun tietoja luki poliisin atk-järjestelmästä 23 ihmistä"
Harmi, että poliisin voimavaroja käytetään tällaiseen, Jokinen lisää.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201201050172826_uu.shtml
Poliisi haluaa sabotoida J.J:n puolustusta vangitsemalla asianajajan.
Tuollahan jo kerrottiin, ettei poliisilla ole Suomessa vangitsemisoikeutta !! Se vietiin jo 1970 luvulla.