Asiakirjojen todistus Talvisodasta 1939 - 40

Talvisodan loppumisesta tulee 13.3.2011 kuluneeksi 71 vuotta. On jälleen syytä tuoda esiin Mauri Ryömän tutkimus Talvisodan syistä. Tutkimus on julkaistu alkuaan marraskuussa 1954. Alkuperäisessä tutkimuksessa oli mukana laaja aineisto virallisten asiakirjojen kopioita, jotka eivät ole mukana tässä nyt julkaistavassa kirjoituksessa. Kysymys talvisodasta, sen syttymisen syistä, Suomen silloisen poliittisen johdon politiikasta ja Neuvostoliiton roolista toisessa maailmansodassa on edelleenkin mitä ajankohtaisin asia. Totuus näistä asioista on kerrottava, koska vääristely jatkuu edelleen. Lääketieteen lisensiaatti Mauri Ryömä (1911 - 1958) toimi 1930-luvulla Sosialidemokraattisen puolueen vasemmistosiivessä ja oli SDP:n kansanedustajana 1936 - 1937. Sodan aikana hän joutui olemaan vankilassa. Rauhan koittaessa hän vuodesta 1944 toimi SKDL:ssä ja SKP:ssä ollen SKDL:n kansanedustajana ja Työkansan Sanomien päätoimittajana vuodesta 1944 lähtien.

Mikä johti siihen, että Suomi 15 syksyllä 1939 - joutui onnettoman sodan jalkoihin?
460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuohon kysymykseen on perin helppoa vastata.

Kommunistien suuri into lähteä lähetystyöhön naapurimaihin. Komintern oli oikein perustettu ajamaan tuota asiaa.

Aadolf Hitlerin ja Josif Stalinin väkien sopima Euroopan jako jota Moskovan veijarit lähtivät toteuttamaan. Puola meni yhteistyössä ja Saksan avittaessa. Baltian maat eivät uskaltaneet laittaa hanttiin kun YH oli unohtunut ja neuvostojoukot olivat runsaslukuisena jo rajalla.

Syynä siis olivat kommunistien ahneus ja "Ribbendrop-Molotov sopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen jota Stalinin porukka ei edes tunnustanut olevan.

Minä en luottaisi noin punaiseen selittäjään, tulos on liikaa värjätty Moskovan punaisella varsinkin kun vielä ottaa ajankohdan huomioon.

Äänestä

Niin.

Änkyrän OmaanPesäänPaskojan käsityksen mukaan hitlerin ja stalinin tekemä salainen sopimus elokuussa 1939 oli perussyy Talvisodan syttymiselle.

Lue ja hämmästy miten Änkyrä tunnustaa neukkulan hyökänneen Suomeen etupiirisopimuksen nojalla:
"Hyökkäämättömyyssopimuksen kylkiäinen ns. etupiirisopimus noudattelee sopimuksen yleistä taktista luuonnetta, koska NL ja Saksa tiesivät sodan välillään ennen pitkää alkavan. Eli ne merkkasivat etupiirisopimukseen sotilaalliset lähtöasetelmansa."

http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9502400/47001134



Juuri näin, Änkyrä, juuri näin.
Kerrohan sitten, että missä sopimuksen mukaan kulki neukkulan lähtöasemat Pohjois-Euroopassa?
Ei kai vaan kysymyksessä ollut Suomen ja Ruotsin välinen raja, joka olisi ollut neukkulan lähtöasemat Saksan kanssa tehdyn etupiirijaon mukaan?

Tarvitko apua sopimustekstin ymmärtämisessä vai sujuuko se sinun kommunismin hapattamilla aivoilla ilman apua?
Jos et nyt ehdi vastaamaan niin Kalle tulee kyllä kysymään tätä uudestaan myöhemmin.

Ja Änkyrä ei ole vastannut vielä mitään.

...........................

Äänestä

Pystyykö täysjärkinen kommunisti osoittamaan syyllisen tietämätä tekoa, johon tämä on syyllistynyt?

............................

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Setä kertoo ja selittää kirjoitti:

Talvisodan loppumisesta tulee 13.3.2011 kuluneeksi 71 vuotta. On jälleen syytä tuoda esiin Mauri Ryömän tutkimus Talvisodan syistä. Tutkimus on julkaistu alkuaan marraskuussa 1954. Alkuperäisessä tutkimuksessa oli mukana laaja aineisto virallisten asiakirjojen kopioita, jotka eivät ole mukana tässä nyt julkaistavassa kirjoituksessa. Kysymys talvisodasta, sen syttymisen syistä, Suomen silloisen poliittisen johdon politiikasta ja Neuvostoliiton roolista toisessa maailmansodassa on edelleenkin mitä ajankohtaisin asia. Totuus näistä asioista on kerrottava, koska vääristely jatkuu edelleen. Lääketieteen lisensiaatti Mauri Ryömä (1911 - 1958) toimi 1930-luvulla Sosialidemokraattisen puolueen vasemmistosiivessä ja oli SDP:n kansanedustajana 1936 - 1937. Sodan aikana hän joutui olemaan vankilassa. Rauhan koittaessa hän vuodesta 1944 toimi SKDL:ssä ja SKP:ssä ollen SKDL:n kansanedustajana ja Työkansan Sanomien päätoimittajana vuodesta 1944 lähtien.

Mikä johti siihen, että Suomi 15 syksyllä 1939 - joutui onnettoman sodan jalkoihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu