Hollanti sai ruokaa ilmapudotuksena amerikalta
Miksi Leningrad ei voinut saada ilmapudotuksena muonaa?
Olisko kukaan sekaantunut jos Ruotsi olisi niin tehnyt?
Hollannin ja Leningradin nälänhätä
14
110
Vastaukset
- LaD
Suomi saksan usutyamana, saksa olisi uhannut miehityksellä.
- luom kuol kesl kirj
Aina vaan paranee. Nyt palstan älykköjen mielestä Ruotsilla oli siis riittävästi elintarvikkeita huoltamaan neljää miljoonaa ihmistä mutta kun paha Suomi ja Saksa eivät antaneet. Ruotsissa oli ruoka ja poltto-aine kortilla ihan samalla tavalla kuin täälläkin. Säännöstely sielläkin oli väittäköön palstan älyköt mitä tahansa. Jos ei ollut niin miksi muualla Euroopassa oli.
- ssssfsdää
Mutta suomi oli saksan miehittämä
Ja ei saksalla ollut varaa- kortilla hsal cmera
Ja Ruotsi tuo paratiisi jossa palstan älykköjen mukaan ei ollut ruoka kortilla vaikka muualla Euroopassa oli julistautui urheasti puolueettomaksi, salli saksalaisten joukkojen läpikulun ja myi rautamalmia ja kuulalaakereita Saksaan sekä otti sodan jälkeen Marshall apua.
- Lenin-setä iivar
Ruotsilla oli oma väestö huollettavanaan äärimmäisen rajallisella elintarvike varastolla. Ruotsalaiset eivät voineet kauppalaivoilla U-veneiden takia huoltaa väestöään. Ruotsilla toki oli hieman enemmän kuin Suomella mutta toisaalta kun ottaa huomioon Saksan elintarviketoimitukset niin tasan oltiin. Saksahan kiristi Suomea viljalla. Ruotsilla ei myöskään ollut tarvittavia koneita tehokkaaseen Leningradin huoltoon ilmasilta tyylillä ja vaikka olisi ollut niin Saksa ja Suomi olisi ampunut ne alas.
- ssssfsdää
Tuskin suomi olisi edes uskonut ampua ruotsalaista lentokonetta.
Saksalaiset eivät muuhun pystyneet kuin kaupungin saartamiseen.
Eiväthän he jokaista olisi edes voineet ruokkia, mutta edes muutama ilmasilta lento olisi paljon tilannetta helpottanut.
sitäpaitsi sodan lopputulos ei Leningradin nälkäisistä riippunut- Ruotsilla ei ollut
ruokaa, eikä koneita sitä viemään.
Saksa hallitsi ilmatilaa Itämereltä alkaen.
Ainoa ruokkija olisi ollut NL, mutta sitä ei Leningradin väestö kiinnostanut sotateollisuuden työntekijöitä lukuunottamatta.
Ruokaa kyllä toimitettiin, mutta riittämättömät määrät. - nicht
Niin ampuneet mitä lentokoneita. Ymmärrätkö sinä ressukka yhtään kuinka monta konetta niin laajan väestön ruokkimiseksi ilmasillan avulla oltaisi tarvittu. Saksalaiset olisivat saaneet Leningradin hävitettyä jos olisivat halunneet. Valtasivat Sevastopolin, tuhosivat Harkovan ja Stalingradin raunioiksi ja pääsivät Moskovan porteille. Naurettavaa ajatella ettei yhden Neva kaupungin tuhoaminen olisi onnistunut. Väestöähän ei koskaan aiotto ruokkia vaikka kaupunki oltaisi vallattukin.
- niet..
nicht kirjoitti:
Niin ampuneet mitä lentokoneita. Ymmärrätkö sinä ressukka yhtään kuinka monta konetta niin laajan väestön ruokkimiseksi ilmasillan avulla oltaisi tarvittu. Saksalaiset olisivat saaneet Leningradin hävitettyä jos olisivat halunneet. Valtasivat Sevastopolin, tuhosivat Harkovan ja Stalingradin raunioiksi ja pääsivät Moskovan porteille. Naurettavaa ajatella ettei yhden Neva kaupungin tuhoaminen olisi onnistunut. Väestöähän ei koskaan aiotto ruokkia vaikka kaupunki oltaisi vallattukin.
No kuinka moni kone tarvittiin niin laajan väeston kuten Hollannin ruokittavaksi?
Ei kukaan sitä tiennyt. Koneet meni silti vaikka tiesivät että voivat vain pientä määrää auttaa - nict kasum stel
niet.. kirjoitti:
No kuinka moni kone tarvittiin niin laajan väeston kuten Hollannin ruokittavaksi?
Ei kukaan sitä tiennyt. Koneet meni silti vaikka tiesivät että voivat vain pientä määrää auttaaJaahas vai ruokittiin Hollantia esim. 1942? Kerro lisää. Ihanko murusia pudotettiin. Joka tapauksessa RAF oli täysin eri kaliberiä, paini täysin erisarjassa kun Ruotsin surkea hehehe "ilma-ase".
- ds............
nict kasum stel kirjoitti:
Jaahas vai ruokittiin Hollantia esim. 1942? Kerro lisää. Ihanko murusia pudotettiin. Joka tapauksessa RAF oli täysin eri kaliberiä, paini täysin erisarjassa kun Ruotsin surkea hehehe "ilma-ase".
voi voi voi
ruotsi on täytynyt olla surkea kun kerran sinä niin sanot.
Hollannissa oli nälänhätä ja vuonna -45 heille pudotettiin ruokaa
Operaation manna - niihkö
ds............ kirjoitti:
voi voi voi
ruotsi on täytynyt olla surkea kun kerran sinä niin sanot.
Hollannissa oli nälänhätä ja vuonna -45 heille pudotettiin ruokaa
Operaation mannaIhanko vuonna 1945. Vau. Saksa olikin silloin vielä vahva. ha ha ha
- hieno homma
Sota meni hyvin Natsit tapettiin ja myös sen kätyrit
- tox nict kijr kammio
No eipä tuo kommari pomoillakaan sen paremmin mennyt. Muutama kymmenen vuotta pitempään elivät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1121814Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101754Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1121728Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541434Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341380Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483998Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50955Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115903Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237894Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347858