Miten Israelin kansa sai ensimmäisen ison aapiskirjan Israelissa

BABYLO

Samarian Garissimin vuorta vastapäätä sijaitsevalle vuorelle pystytettiin kalkilla siveltyjä isoja kiviä ja niihin kirjoitettiin Mooseksen laki hyvin selkeästi niin että kaikki saattoivat lukea sen ja kirjoitus-ja lukutaito tuli yleiseksi varhain Israelin kansassa.

V Mooseksen kirja 27: 2: 8. Eebalin kivitauluihin. Tämä oli yleinen aapinen kansalle.

Näitten vuorten välissä on sola, jonka itäpäädyssä oli Patriarkka Jaakobin ostama ja pojalleen Joosefille antama peltopalsta. Siihen Lainkirjan vuoren ja Siunauksen vuoren väliseen solaan, solan itäpäätyyn, Egyptin korkea virkamies Joosef halusi tuotavan Egyptistä luunsa kun Israelin Exodus oli tapahtuva.

JOOSEFIN HAUDASTA NYKYAIKANA:

Jos olette lukeneet Israelin uutisia pääsiäisen päiviltä, huomaistte että taas oli Samariassa sijaitsevalla Joosefin hautamuistomerkillä tehty verityö. 25-vuotias israelilainen uskovainen 4 lapsen isä oli surmattu. Neljää muutakin ammuttiin.

Wikipediassa on runsaasti tietoa Joosefin hautakammiosta. Suomennan siitä vähän, koska sen suhteen vuosi vuodelta tqpahtuu uskonnollisten juutalaisten surmaamisia. ( Joseph's Tomb). Joosefin haudan laukaukset ovat eräänlaisia Sarajevon laukauksia.

jatkuu

5

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • babylo

      JOOSEFIN HAUTA sijaitsee Garissim ja Eebalin vuoria erottavan solan sisäänmenoaukossa idässä, noin 230 metriä pohjoiseen Jaakobin kaivosta Nabluksen kaupunkin liepeillä palestiinalaisviranomaisten alueella lähellä Raamatun Sikemiä. Tätä sijaintia väitetään Jaakobin pojan Joosefin haudan kohdaksi perinteisesti ainakin 4. vuosisadan alusta. Vuonna 1869 kirjoitti Mark Twain tästä paikasta. Harva hautakammio maailmassa herättää niin monen rodun ja erilaisen ihmisjoukon kunnioitusta kuin tämä Joosefin hauta. Samarialaiset, juutalaiset, islamilaiset ja kristityt arvostavat sitä ja osoittavat kunnioitusta käydessään siellä. Se on juutalaisuuden eräitä pyhimpiä paikkoja, koska sinne on haudattu Raamatun patriarkka Joosef poikiensa Efraimin ja Manassen kanssa. Samarialaiset ovat myös samasta syystä pitäneet pyhänä tätä paikkaa jo 11. vuosisadalta lähtien. Islamilaisetkin liittävät haudan raamatulliseen henkilöön. Mutta viime vuosina he ovat alkaneet väittää, että eräs islamilaisvirkailija, sheikki Yussuf (Joseph) Dawiqat olisi haudattuna sinne kaksi vuosisataa sitten. Islamilaiset sitävastoin traditionaalisesti kertovat Jaakobin pojan Joosefin tulleen haudatuksi Hebroniin, vanhempien patriarkkojen hautaluolaan ja siellä onkin keskiaikainen rakennelma, joka tunnetaan nimellä Yussuf-Kalah, Joosefin linna.

      (Huom: paikka on pyhä myös siksi että se sijaitsee Israelin uskon, toivon ja rakkauden ankkurikohdassa).

      jatkuu

      • babylo

        Vuosina sen jälkeen, kun Israel valloitti länsirannan 1967, juutalaiset vakiinnuttivat otteensa tästä pyhästä paikasta. Vuodesta 1995 alkaen kun Nablus siirtyi palestiinalaishallinnon käsiin, tuli hautakammiosta aihe arabien rajuihin israelilaishallituksen vastaisiin protesteihin. Moni Israelin sotilas sai surmansa tällä paikalla ja vuonna 2000 eräs arabijengi ryösti hautakammion. Senjälkeen Israel esti juutalaisia käymästä tällä kohdalla ja hautakammio rappeutui rappeutumistaan. Mutta juutalaisryhmien painostamana Israelin Puolustuvoimat sallivat suojelunsa alaisia käyntejä hautakammiolla. Nykyään on tehty yrityksiä saada hautakammio korjattua.

        Raamatun Joosuan kirjassa mainitaan, että Israelin lasten Egyptistä tuomat Joosefin luut haudattiin Sikemiin siihen maapalstaan, jonka Jaakob oli ostanut Sikemin ruhtinaan Haamorin pojilta sadalla hopearahalla.

        Genesis Rabba, eräs juutalainen kirjoitus mainitsee, että tämä paikka on yksi niistä kolmesta, joitten suhteen Israelia ei voitaisi piikitellä jonkun toisen maan ottamisesta sillä maapalsta oli lunastettu täydestä käyvästä hinnasta patriarkka Jaakobin toimesta. Raamatun mukaan Joosef haudattiin Sikemiin, mutta on kuitenkin sellaisia juutalaisia tarinoita ( Aggadah), joissa säilytetaan ajatus, että Joosef lie tahtonut tulla haudatuksi myös Hebroniin ja siihen perustuu myös islamilaistraditio, joka asetti Joosefin viimeisen leposijan patriarkkojen haudan lähelle Hebroniin. Apostoli Paavali varoitti kristikuntaa eksymästä aggadoihin.

      • babylo
        babylo kirjoitti:

        Vuoden 333 AD Itinerarium Burdigalense selventää näin: Vuoren itsensä juurella on paikka, jonka nimi on Sikem. Siellä on hauta, johon Joosef asetettiin ja tämä sijaitsee maapalstassa, jonka Jaakob, hänen isänsä oli antanut hänelle. Itinerarium Burdigalense

        Neljännen vuosisadan Kesarean Eusebius mainitsee Onomasticon- kirjoituksessaan: Suchem, Jaakobin kaupunki on nyt autioitunut. Sen sijainniksi osoitetaan Neapoliksen esialueita. Siellä lähellä on Joosefin hautakammio. (Eusebius of Caesarea)

        Jerome viidennellä vuosisadalla raportoi, että ilmeisesti kristityt olivat aikoneet ottaa Joosefin luut ja viedä kaupunkiinsa, mutta silloin nousi hautakammiosta tulipylväs kohti taivasta pelästyttäen heidät tiehensä. Sitten samarialaiset peittivät hautakammion maa-aineksella, jolloin sinne ei voinut mennä sisään.

        Kristityt pyhiinvaeltajat ja arkkidiakoni Theodosius (518- 520) kirjoituksissaan De situ terrae sanctae mainitsivat, että lähellä Jaakobin kaivoa on Pyhän Joosefin jäänteet.

        Al-Harawi: Noin vuonna 1171 persialainen matkailija al-Harawi osoitti tässä hautakammiossa kunnioitustaan kuten Benjamin Tudela, joka kirjoituksissaan kertoi samarialaisten omistavan tämän hautakammion.

        Vuonna 1215 Menachem ben Perez kirjoitti, että hän näki Sikemissa Joosefin, Jaakobin pojan haudan, ja siinä oli kaksi marmoripilaria, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä ja sen ympärillä oli matala kivinen seinämä. Eräät toiset juutalaiset matkailijat kuten Ishtori Haparchi ( noin 1320) ja Gershon ben Asher ( n 1550) tarkensivat, että hautakammio sijaitsee el-Balatan välittömässä läheisyydessä. Ben Asher mainitsi myös, että rukoilevat henkilöt siellä hautakammiolla lukevat psalmeja 77, 80 ja 81. Mandeville (1322) ja Maundrell (1697) mm. mainitsevat myös hautakammion olemassaolon, vaikka on kyseenalaista, jos nämä raportit viittaavat nykyisenä tunnistettuun sijaintikohtaan. Samuel ben Samson (1210) sijoitti hautakammion Shiloh- nimiseen paikkaan.

        Nykyisen Nablus-sijaintikohdan puolesta puhuu erään juutalaisen matkailijan Loewen arvelu. Hän perusti oletuksensa hautakammiota ympäröivän geografian luonteeseen ja erityismuotoihin. Hän siteeraa Kirjoituksia, missä ei sanota paikan olleen mikään emek ( laakso) tai shefeila ( tasainen, alava kohta), vaan että se oli erityisesti mainiten chelkat ha-Sadeh, osana peltoa. Eikä koko Palestiinassa ole vastaavanlaista paikkaa olemassa ainakaan kahden tunnin matkan säteellä.

        http://www.kotimaa24.fi/blogit/haku/article/?bid=500&id=16524

    • 15+15

      Yksi mielenkiintoinnen sana on Shilo, mitä se merkitsee ?

      Luin erään jutun, jossa yhden raamatunkohdan sana Hän, olisikin Shilo.

      ( kunnes tulee Shilo, käännetty sanaksi hän )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1762
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      1742
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1663
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1425
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      482
      965
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      946
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      886
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      832
    Aihe