Presidenttiehdokkaan puolison haastattelu

bikerm45

"Saan hyvän mielen, kun voin auttaa. Minulla on todella hyvä fiilis, kaikki ovat niin ystävällisiä. Tällaisen päivän voisi pitää vaikka kerran kuukaudessa jatkossakin, Antonio suunnittelee."

"Suomeen Antonio muutti rakkaansa Pekka Haaviston perässä vuonna 1998.

- Tapasimme baarissa Kolumbiassa, kun olimme kummatkin reissaamassa siellä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, bling, Antonio myhäilee onnellisena.

Samanlainen huumori ja sosiaalisuus yhdistää paria. Vaikka Haavistosta on julkisuudessa vakava kuva, hän on todellisuudessa kaikkea muuta.

- Nauramme koko ajan, välillä ihan typerille asioille. Pekka on tosi hauska ja humoristinen ihminen. Puhumme paljon. Joka päivä kerromme päivän kuulumiset, kun kiireiltämme ehdimme kotiin.

Paria on kehuttu myös trendikkääksi. Tämän tästä Pekka kysyykin Antoniolta mielipidettä asustaan.

- Sitten sanon, että ei, laita toiset kengät, Antonio nauraa."

"Jos Pekasta tulee presidentti, Antonio haluaa olla mahdollisimman paljon puolisonsa tukena. Julkisuudesta hän ei niinkään piittaa.

- Kotona takaan hänelle rauhan ja mahdollisuuden rentoutua. Minä laitan melko usein esimerkiksi ruoan. Pekka on peruskokki.

Helsingin Kruununhaassa asuvan pariskunnan liikkeitä seurataan tarkoin, jopa ruokaostoksilla."

http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012010615030744_pd.shtml

Ihan hyvän kumppanin Pekka on löytänyt. Tuli hyvä mieli kun luki tämän artikkelin. Tsemiä molemmille!

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        124
        2124
      2. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        135
        2028
      3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        211
        1818
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        258
        1496
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1399
      6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        548
        1156
      7. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        50
        998
      8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        937
      9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        348
        929
      Aihe