Väyrynen putosi eduskunnasta vuonna 2011. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa hän on keskustan ehdokas.
Väyrynen on naimisissa Vuokko Kaarina Väyrysen kanssa ja heillä on kolme lasta: Tiina (1969), Taneli (1973) ja Lotta (1977).
24. heinäkuuta 2007 uutisoitiin, että Väyryselle oli tehty edellisenä päivänä sepelvaltimon pallolaajennus. Väyrysen kerrottiin sairastavan myös verenpainetautia
Suomettumisen aikaan 1970–1980-luvuilla Väyrysen on ollut läheisessä suhteessa Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n kanssa. Entinen KGB-eversti Oleg Gordijevski kutsuu kirjassaan Sokea peili Väyrystä Kekkosen ja Karjalaisen lailla "omaksi mieheksi". Väyrynen on vastineessaan myöntänyt yhteydenpidon, mutta on katsonut sen "normaaliksi isänmaalliseksi yhteydenpidoksi". Dosentti Hannu Rautkallion mukaan Väyrynen peri KGB-suhteet Kekkoselta.
Seitsemän vuotta jälkikäteen nousi kohu Väyrysen menettelystä vuoden 1982 presidentinvaalia edeltäneissä tapahtumissa. Suomen Kuvalehti julkaisi syksyllä 1989 valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan kirjoittaman jutun, jossa Väyrysen väitettiin syyllistyneen maanpetokseen keskusteltuaan Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystössä työskennelleen ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä mahdollisuudesta, että Neuvostoliitto lisäisi ns. välitysöljyn myymistä Suomelle, jolloin Suomen vienti voisi vastaavasti lisääntyä. Tämä toisi myönteistä julkisuutta talouskomission puheenjohtajana toimineelle Ahti Karjalaiselle. Väyrynen kielsi ensin kokonaan osallisuutensa ja uhkaili Tarkkaa oikeusjutulla, jos todisteet Väyrysen osallisuudesta jupakkaan julkistettaisiin. Tarkan julkaisemassa kirjassa Ahti Karjalaisen urasta Väyrysen osallisuudesta todistava kirje julkaistiin Väyrysen uhittelusta huolimatta.
Viisi kansanedustajaa kokoomuksen Kimmo Sasin johdolla teki eduskunnan perustuslakivaliokunnalle selvityspyynnön Väyrysen toiminnasta. Eduskunnan perustusvaliokunta totesi Väyrysen toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti ja eduskunta hylkäsi ehdotuksen kanteen nostamiseksi häntä vastaan.
Rautkallion mukaan Boris Jeltsin olisi avannut Moskovan arkistot laajastikin, mutta Suomesta pyydettiin arkistojen pitämistä salaisena. Neuvostoliiton Suomen suurlähettilään Juri Derjabinin mukaan Väyrynen oli esittänyt toiveena, että Moskovan Suomi-asiakirjat jäädytettäisiin, ts. salattaisiin julkisuudelta.
Vuoden 1982 suurin poliittinen selkkaus oli niin sanottu jalasmökkijupakka. Väyrynen asui, ja oli asunut keskeytyksettä jo toistakymmentä vuotta perheineen Helsingissä, mutta oli siitä huolimatta ilmoittanut vakituiseksi asuinpaikakseen Keminmaan Lapissa. Tämä oikeutti hänet nostamaan eduskunnan päivärahaa. Kävi kuitenkin ilmi, että Keminmaan asunto oli muutaman neliömetrin kokoinen siirrettävä jalasmökki ja vastaavasti Helsingin asunto 173 neliömetrin huoneisto Helsingin Kruununhaassa. Tuolloin kansanedustajat saivat päivärahansa eduskunnan ja vaalipiirin välisestä etäisyydestä ja kahden asunnon ylläpidosta. Väyrynen pystyi näin toimimalla nostamaan verottomia lisätuloja noin 4100 markkaa kuukaudessa. Aiempi oikeuskansleri Risto Leskinen, eduskunnan virkamiehet ja kansliatoimikunta katsoivat menettelyn lailliseksi. Vastaavasti uusi oikeuskansleri Kai Korte puuttui asiaan ja lopulta Korkein hallinto-oikeus tulkitsi Väyrysen vakituiseksi asuinpaikaksi Helsingin.
Kohun jälkeen aikaisemmin omaksuttua väestökirjalain tulkintaa muutettiin siten, että kansanedustajien asuinpaikka alettiin määritellä asunto-olojen perusteella, jolloin Väyrysen ohella useampi kansanedustaja menetti päivärahansa. Tämän jälkeen päivärahajärjestelmä korvattiin kulukorvausjärjestelmällä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Väyrynen
Siinä olisi suomelle oikea kunnia PRESIDENTTI !
Rotta Väyrysestäkö muka
4
70
Vastaukset
- Nelonen 4
Eipä tarvii enää miettiä,Väykky on ehdoton valinta,hällä on sitä paljon puhuttua mynää jota nyt tarvitaan.
- ettäs sen tied-.
Silläkö te raukat saatte jostakusta hyvän presidentin, että haukutte parasta miestä.
Toisen haukkumisen ja parjaamisen ei pitäisi tuoda pisteitä vastapuolelle, pitäisi olla esittää myös sen vastapuolen hyviä puolia, mutta jos ei niitä tarpeeksi ole, turvaudutaan halpamaiseen solvailuun.
Väyrysestä tiedämme kaiken, mutta esim. Niinistöstä hyvin vähän.
Numeroni on neljä, siis 4.- väärää puuta haukut
Minä en ole haukkunut Timo Soinia !
- huomioi kaikki
Äläole huolissasi, kettu presidenttinä olisi vielä paljon vaarallisempi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872