Täytyy vaan ihmetellä mitä Zibanejadin perheessä on ajateltu. 1. Annetaan nimeksi suomalainen nimi Mika. 2. Isä Iranilainen ja Äiti suomalainen, kuitenkin edustetaan Ruotsia. 3. Zibanejad itse on sanonut seuraavasti "Olisin voinut aikanaan mennä ensimmäiselle maajoukkueleirille, mutta päätin silloin mennä Ruotsin maajoukkueeseen.". Tästä näkee, että kuinka hepposilla asioilla leikitään, kun kyse on ARVOISTA, ei tänä päivänä ymmäretään arvojen päälle ollenkaan vaan, kaikki muu menee arvojen edelle. Eri asia on se, että jos halutaan edustaa Ruotsia niin kyllä silloin pitäisi olla sen verta kansallisismielinen, että annetaan vähintään Ruotsalainen etunimi, ettei mee ihan pelleilyksi ja päätökset edustaa Ruotsia ei saisi olla noin heppoisella pohjalla. Ennen vanhaan kun oli siirtolaisia niin silloin juurikin vaihdettiin etunimiä, sukunimiä maan mukaisiksi tai vähintään etunimi tai sukunimi. Tässä herääkin monelle kysymyksiä mitä suomalaisuus on tänä päivänä muutakuin siniristilippu liehuu lipputangossa?
Vastaukset 5
- ER1954
Jos vanhempi antaa nimen 0 vuotiaalle, hän ei voi tietää mitä lapsi 15-18 vuotiaana itse asiasta ajattelee. Saattaahan äiti toivoa lapsen menevän Suomen maajoukkueeseen edelleen, mutta kokonaan Ruotsissa kasvaneen pojan identiteetti on toinen. Suomessa on mielenkiintoisempi tapaus tämä yksi jalkapalloilija, joka miettii minkä maan maajoukkue oliai hänen uralleen parempi. Nykyään eletään katsos individualistista aikaa eikä enää juosta Suomea kartalle. Kasva sinäkin nykyaikaan, joka on enempi eurooppalaisuutta ja maailmankansalaisuutta kuin tätä nurkkakuntaista Jukolaa. 20-vuoden päästä ei enää pelata maaotteluita, vaan joukkueet rakennetaan muiden kuin kansalaisvaltioiden pohjalta.
- mats sundin
Onhan Suomen suurimmalla toivollakin ruotsalainen nimi. Ja mitä arvoja joku lätkäjoukkue edustaa? Ruotsi on pärjännyt paremmin, joten miksi ei edustaisi sitä? Toisekseen Mika on ilmeisesti asunut ja pelannut koko uransa Ruotsissa.
- T.Jutila
Itseasiassa Mika itse tahtoi edustaa Suomea arvokisa tasolla. Hänet pyydettiin Suomen nuorten alle 15-vuotiaiden maajoukkue leirille. Hän ei kuitenkaan saanut kaksoiskansalaisuutta tarpeeksi ajoissa, että olisi pystynyt osallistumaan kyseiselle leirille.Lisäksi Mikan olisi kaksoiskansalaisena kuitenkin täytynyt pelata kaksi peräkkäistä vuotta Suomessa ennen kuin hän olisi saanut vetää sinivalkoisen paidan niskaansa. Mika itse kannusti aina Suomea juniorina. Homma juuttui valitettavasti byrokratian rattaisiin.
- mitä sanot juntti?
No voi kauhia sentään! Onko sillä nyt paskankaan väliä, kuka tommosta kumilätkää pökkii menemään? Ja mitä se isänmaallisuus nykyään tarkoittaa?
Se tuntuu tarkoittavan nykyään junttimaisuutta, kielitaidottomuutta, vain omassa maassaan möyrivää, koskaan vierasmaalaisten kanssa juttelemaan rohjennutta junttia, joka julistaa olevansa urhoollinen suomalainen kova sisukas jätkä, jonka rinnalla muu maailma kalpenee ja fanittaa yli kaiken suomilätkää.
Olisiko mielestäsi Barkovillekin pitänyt antaa eri nimi vai olisiko häntä pitänyt lainkaan kelpuuttaa joukkueeseen Hä! - mikamaat
Mikä hemmetin byrokratia esti Suomeen tulon. Sinänsä erikoista että halusi tulla Ruotsissa ikänsä asuneena Suomeen. Toisaalta miksipä ei. Onhan Suomi hyvä maa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on211351Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1701072Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041070- 65785
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57772Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51761Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28731Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47714- 51669
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee564634Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30617Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84588
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573- 31551
- 7544
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14525- 43523
- 44511
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81499