Tuntuu jatkuvasti nousevan täällä avauksia siitä miten joku tietty komponentti on voinut kehittyä... Tässä esimerkki miten toisistaan riippumattomat komponentit voivat kehittyä evoluution oppien mukaan.
Matolaji X ei tarvitse sydäntä elääkseen, koska sen ruumiinnesteet liikkuvat pienessä matosessa ihan ilmankin, madon itsensä liikkuessa, ja happea riittää kaikille sen soluille, etäisyyden hengityselimiin ollessa riittävän lyhyt jokaiselle solulle. Matolajin X yhdessä kehityshaarassa tapahtuu aikojen saatossa mutaatioita, ja jokin sen lihaksista tönii ruumiinnesteitä tehokkaammin ympäriinsä kuin aiemmilla populaation yksilöillä (ehkä lihaksen koko kasvoi, ehkä se vaihtoi sijaintia, whatever). Kutsutaanpa tätä vanhaa, mutta uuden rinnakkaisfunktion saanutta lihasta, sydämeksi.
Tehokkaampi hapen liikuttelu kuitenkin mahdollistaa sen, että jotkin matoyksilöt pystyvät kasvamaan isommiksi ilman, että sen solut alkavat kärsiä hapen puutteesta. Isompi mato pystyy syömään siihen nähden pienempiä kilpailijamatolajeja pois kokonsa turvin ja pitää pienemmät lajitoverinsa paremmin kurissa. Tätä kun jonkin aikaa jatkuu, niin matopopulaation keskiverto yksilön koko kasvaa, ja jossain vaiheessa on sen verran iso, että jos madon sydämen ottaisikin pois, tai korvaisi sillä lähtötilanteen pienemmällä lihaksella, mato kokisi kurjan kohtalon happivajauksen kourissa. Sydän on siis nyt tarpeellinen.
Seuraava este matojen koon kasvulle löytyy vaikkapa hengityselimistä, koska happea ei saada elimistöön enempää, vaikka sydän jaksaisi kyllä siirtää enemmänkin. Niinpä mutaatiot, jotka edesauttavat hapen siirtymistä keuhkoista elimistöön (vaikka kasvattamalla keuhkorakkuloiden pinta-alaa), yleistyvät, ja madon koko jatkaa taas kasvuaan. Ja esteen poistuttua myös sydämen koko kasvaa, mahdollistaen jälleen isommat madot. Ja tätä vuorottelua jatkuu, kunnes sydän on niin iso, että se ei enää pärjäisikään ilman kehittyneitä hengityselimiä, vaatiessaan itse niin paljon happea. Eivätkä hengityselimet luonnollisesti pärjäisi ilman sydäntä, koska mato on jo aivan liian iso saadakseen hapen kulkeutumaan jokaiselle solulleen ilman sitä.
Näin on syntynyt kompleksi, josta osia ei voi enää irroittaa. Mitään yliluonnollista ei asiaan vaadittu. Ja samalla periaatteella homma toimii muidenkin komponenttien kohdalla. Oliko tosiaan liian vaikeaa? Kaarisiltoja myös käytetään havainnollistavana esimerkkinä, ei niissäkään kaikki osat ole alusta alkaen olleet paikoillaan, ja silti ne on kasattu osa kerrallaan, ilman että hajoavat heti kasaan, vaikka nyt kokonaisena niistä ei osia voikaan noin vain poistaa ilman sortumista.
Matolaji X ei tarvitse sydäntä elääkseen, koska sen ruumiinnesteet liikkuvat pienessä matosessa ihan ilmankin, madon itsensä liikkuessa, ja happea riittää kaikille sen soluille, etäisyyden hengityselimiin ollessa riittävän lyhyt jokaiselle solulle. Matolajin X yhdessä kehityshaarassa tapahtuu aikojen saatossa mutaatioita, ja jokin sen lihaksista tönii ruumiinnesteitä tehokkaammin ympäriinsä kuin aiemmilla populaation yksilöillä (ehkä lihaksen koko kasvoi, ehkä se vaihtoi sijaintia, whatever). Kutsutaanpa tätä vanhaa, mutta uuden rinnakkaisfunktion saanutta lihasta, sydämeksi.
Tehokkaampi hapen liikuttelu kuitenkin mahdollistaa sen, että jotkin matoyksilöt pystyvät kasvamaan isommiksi ilman, että sen solut alkavat kärsiä hapen puutteesta. Isompi mato pystyy syömään siihen nähden pienempiä kilpailijamatolajeja pois kokonsa turvin ja pitää pienemmät lajitoverinsa paremmin kurissa. Tätä kun jonkin aikaa jatkuu, niin matopopulaation keskiverto yksilön koko kasvaa, ja jossain vaiheessa on sen verran iso, että jos madon sydämen ottaisikin pois, tai korvaisi sillä lähtötilanteen pienemmällä lihaksella, mato kokisi kurjan kohtalon happivajauksen kourissa. Sydän on siis nyt tarpeellinen.
Seuraava este matojen koon kasvulle löytyy vaikkapa hengityselimistä, koska happea ei saada elimistöön enempää, vaikka sydän jaksaisi kyllä siirtää enemmänkin. Niinpä mutaatiot, jotka edesauttavat hapen siirtymistä keuhkoista elimistöön (vaikka kasvattamalla keuhkorakkuloiden pinta-alaa), yleistyvät, ja madon koko jatkaa taas kasvuaan. Ja esteen poistuttua myös sydämen koko kasvaa, mahdollistaen jälleen isommat madot. Ja tätä vuorottelua jatkuu, kunnes sydän on niin iso, että se ei enää pärjäisikään ilman kehittyneitä hengityselimiä, vaatiessaan itse niin paljon happea. Eivätkä hengityselimet luonnollisesti pärjäisi ilman sydäntä, koska mato on jo aivan liian iso saadakseen hapen kulkeutumaan jokaiselle solulleen ilman sitä.
Näin on syntynyt kompleksi, josta osia ei voi enää irroittaa. Mitään yliluonnollista ei asiaan vaadittu. Ja samalla periaatteella homma toimii muidenkin komponenttien kohdalla. Oliko tosiaan liian vaikeaa? Kaarisiltoja myös käytetään havainnollistavana esimerkkinä, ei niissäkään kaikki osat ole alusta alkaen olleet paikoillaan, ja silti ne on kasattu osa kerrallaan, ilman että hajoavat heti kasaan, vaikka nyt kokonaisena niistä ei osia voikaan noin vain poistaa ilman sortumista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.