Moninkertainen rattijuoppo tappoi eduskunnan edustajien luvalla 11-vuotiaan lapsen. Olisiko aika antaa kansanedustajille oppitunti. Yhdysvaltain armeija näki vapautetun keskitysleirin kauheudet Saksassa 1945. He päättivät antaa opetuksen Saksalaisille heidän tietämättömyydestä. Läheisen kaupunkin kaikki asukkaat laitettiin kulkemaan jonossa keskitysleirin läpi nähden ruumit niissä asennoissa ja paikoissa mihin heitä oli kuollut tai viskattu, jotta Saksalaiset eivät voisi sanoa etteivät tienee.
Nyt olisi aika antaa oppitunti kansanedustajille ja kaikille tuomareille. Rattijuopon uhria ei ole vielä haudattu, joten olisi aika laittaa jokainen heistä yksik errallaan käymään ruomishuoneella katsomassa uhria Narvan marssi soidessa ja viettäen kymmenen minuuttia miettimässä miten voin tehdä asialle, ettei moninkertaiset rattijuopot terroisoitte vuodesta vuoteen Suomessa. Tätä samaa asiaa on jo vatvottu monta kymentä vuotta. Ja siksi pitäisi myös edellisen eduskunnan edustajien katsoa saavutuksensa.
Esim.
-Toisesta kerrasta auto valtiolle
-Alkolukko heti ekasta kerrasta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/rattijuoppo-ajoi-yli---11-vuotias-tytto-kuoli-traagisesti-helsingissa/art-1288439704136.html
Koko Eduskunta ruumishuoneelle!!!
38
178
Vastaukset
- bofor
Tämä asia ei muutukaan, KOSKA SITÄ EI MUUTETA.
Lehdessä kerrottiin rattijuoposta, joka viime vuonna jäi kiinni toista kymmentä kertaa. Mitä sille sitten tehdään? Otetaan kortti pois ja annetaan sakkoja. Seuraava päivä ajaa taas kännissä. Näin se vaan jatkuu ja jatkuu. Sitten ihmetellään kun lapsi jää auton alle. En ihmettele yhtään, KUN SE VAAN ANNETAAN TAPAHTUA.
Ehdotuksesi ”auto valtiolle” ei ole välttämättä hyvä. Auto on usein ”perheen auto” millä vaimokin käy töissä, kaupassa … häntä ei pidä rangaista.
Rattijuoppo telkien taakse parin käryn jälkeen.- Lada1200S
Meinaatko että perheen juoppohullu isä saa mennä tappamaan toisten lapsia, mutta ei hänen vaimon autoaan saa ottaa valtiolle?
- bofor
Lada1200S kirjoitti:
Meinaatko että perheen juoppohullu isä saa mennä tappamaan toisten lapsia, mutta ei hänen vaimon autoaan saa ottaa valtiolle?
Tarkoitan että juoppohullu isä istuu telkien takana eikä siinä pysty tappamaan toisten lapsia.
Sillä aika vaimo ajelee perheen autolla ja hoitaa asioitaan
Juoppohullu isä rangaistaan, ei sen vaimo - Autotvaltiolle
bofor kirjoitti:
Tarkoitan että juoppohullu isä istuu telkien takana eikä siinä pysty tappamaan toisten lapsia.
Sillä aika vaimo ajelee perheen autolla ja hoitaa asioitaan
Juoppohullu isä rangaistaan, ei sen vaimoOletko unohtanut mitä liikenneministeri on sanonut. Omaa autoa ei tarvita, vaan julkiset kulkuyhteyksillä liikutaan. Ja hyvä olisi aloitta rattijuoppojen perheestä. Vaimojen on opittava kantamaan vastuu, heidän pitää katsoa millaisen puolison he ottavat. Kaikesta on maksettava aina, ja jos otat huonon miehen, niin se on silloin kallishinta, se on aivan sama kuin ostaisit huonon auton, niin kalliiksi se tulee, rahaa uppoaa korjauksiin, eikä se liiku mihinkään. Sama se kun otat huonon miehen, tulee kalliiksi eikä patukkaa saa silloin kun tarttis.
- bofor
Autotvaltiolle kirjoitti:
Oletko unohtanut mitä liikenneministeri on sanonut. Omaa autoa ei tarvita, vaan julkiset kulkuyhteyksillä liikutaan. Ja hyvä olisi aloitta rattijuoppojen perheestä. Vaimojen on opittava kantamaan vastuu, heidän pitää katsoa millaisen puolison he ottavat. Kaikesta on maksettava aina, ja jos otat huonon miehen, niin se on silloin kallishinta, se on aivan sama kuin ostaisit huonon auton, niin kalliiksi se tulee, rahaa uppoaa korjauksiin, eikä se liiku mihinkään. Sama se kun otat huonon miehen, tulee kalliiksi eikä patukkaa saa silloin kun tarttis.
Höpö höpö…
Sinulle prinsessa Ruususelle, nukkunut sata vuotta (” Autotvaltiolle”)
Eihän autoja tosiaan tarvitakaan. Ei ollut Aatamilla eikä Eevallakaan.
Rattijuopon vaimo ja miksi ei lapsetkin telkien taakse???
Fiksu??? - Kokoomuslainenjetset
bofor kirjoitti:
Höpö höpö…
Sinulle prinsessa Ruususelle, nukkunut sata vuotta (” Autotvaltiolle”)
Eihän autoja tosiaan tarvitakaan. Ei ollut Aatamilla eikä Eevallakaan.
Rattijuopon vaimo ja miksi ei lapsetkin telkien taakse???
Fiksu???Suomesta tulee malli maa, täällä ei ajella yksityisilla autoilla, paitsi jos olet Wahlroosin kaveri. Autoilu on luksusta, eikä sitä pidä sallia köyhille eika ainakaan rattijuopoille, vaan rikkaille ja kunnon kansalaisille. Ei tämä peli voi jatkua, että köyhällistö uhkaa meidän rikkaitten ja tulevaisuuden toivojemme lapsia. Me olemme hallitseva luokka ja köyhät kyykkyyn. Jos ei ole varaa ostaa uutta 500 sarjan mersua niin ei silloin autoa olenkaan.
- bofor
Kokoomuslainenjetset kirjoitti:
Suomesta tulee malli maa, täällä ei ajella yksityisilla autoilla, paitsi jos olet Wahlroosin kaveri. Autoilu on luksusta, eikä sitä pidä sallia köyhille eika ainakaan rattijuopoille, vaan rikkaille ja kunnon kansalaisille. Ei tämä peli voi jatkua, että köyhällistö uhkaa meidän rikkaitten ja tulevaisuuden toivojemme lapsia. Me olemme hallitseva luokka ja köyhät kyykkyyn. Jos ei ole varaa ostaa uutta 500 sarjan mersua niin ei silloin autoa olenkaan.
No menipäs keskustelu lapselliseksi.
Minun kohdallani se loppuu tähän.
Heippa - et silleen
bofor kirjoitti:
Höpö höpö…
Sinulle prinsessa Ruususelle, nukkunut sata vuotta (” Autotvaltiolle”)
Eihän autoja tosiaan tarvitakaan. Ei ollut Aatamilla eikä Eevallakaan.
Rattijuopon vaimo ja miksi ei lapsetkin telkien taakse???
Fiksu???Maailma muuttuu, valtio tulee puuttumaan rankalla kädellä autoiluun. Muutama samanlainen turma pienellä ajalla, niin autoilu loppuu siihen. Autoille tulee "aseenkantolupa" ja sen saa vaan varakkaat ihmiset.
- Näin:
et silleen kirjoitti:
Maailma muuttuu, valtio tulee puuttumaan rankalla kädellä autoiluun. Muutama samanlainen turma pienellä ajalla, niin autoilu loppuu siihen. Autoille tulee "aseenkantolupa" ja sen saa vaan varakkaat ihmiset.
Autoilu on jo rankasti yliveroitettua. Viimeksi tulivat tupla-ajokoulu ja hullu dieselvero.
- sdfdsdfsdf
dsfsdf
- jokivarrenmies
Juu, istumaan telkien taakse suoraan tekopaikalta ja istutaan joka ainoa päivä, mitä rangaistuksena tulee, menettäköön asuntonsa, työpaikkansa (jos sellainen on).
Kaavana voisi olla promillemäärä x 10 v (esim. 2.5 promillea x 10 v = 25 v.)
Ihan hyvä kaava, eiköhän alkaisi tepsiä, näin alkuun. - ei saa unohtaa
varakokoomusta eli persuja!
- 25
Ennen nämä rattijuopot laitettiin vankilaan ja siellä töihin.
Tekivät mm. teitä maalasivat liikenne merkkejä jne.
Sama toimisi yhä. Karkaamisen varalle, kunnon kettinki vyötärölle ja siitä ketjut nilkkoihin, ei estäisi liikkumista mutta paljastaisi karkurin.
Panta lienen liian kallis...
Vankila aika ainakin vuosi, jossa ajassa saisi takaisin yhteiskunnan kuluja. - hahahaaaa
Hupsis
Luulin että menet eduskuntaa lähetin työhön. - jaksaa ne lomailla
kuka siellä työtä tekee?:Käyhän se työstä kyllä tuo itselleen kyniminenkin.Lomallahan ne taas on.Miettimässä,mitä seuraavaksi rohmuais.
- KYLÄILIJÄ
Ei taida Suomen miehistä ,kuin puhujiksi olla. Tekoja tarvitaan.
SINULLE AIKA OLIS JO. - Olet lapsellinen
Suomessa kuolee vuosittain n. 2 sivullista henkilöä rattijuopon aiheuttamissa kolareissa, loput ovat rattijuopot itse ja heidän kyydissään olleet, joilla se on oma vika eli ongelma on hyvin pieni, lähes olematon.
Riski kuolla vaikkapa hoitovirheeseen on lähes tuhatkertainen, mitä ajattelit tehdä sille? Ruumishuone taitaisi olla todellakin oikea paikka.
"Suomessa sattuu vuosittain 700–1 700 kuolemaan johtavaa hoitovirhettä. Yksi tuhannesta sairaalapotilaasta kuolee hoitovirheen, erehdyksen tai unohduksen takia.
"Se on järkyttävä luku", sanoo hoitovirhekuolemien määrää arvioinut emeritusprofessori Amos Pasternack."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Hoitovirheiden takia kuolee jopa 1 700 suomalaista vuodessa/1135269105706- Miksi tästä
ei puhuta.
Ministerit näpertelevät parin vuosittaisen rattijuopn yliajaman kanssa, kun samaan aikaan epäpätevä hoitohenkilökunta tappaa lähes 2000 ihmistä hoitovirheisiin.
Liikkuvanpoliisin määrärahat pitäisi välittömästi suunnata terveydenhuollon koulutukseen ja valvontaan. Valviran porukalle kenkää ja uudet pätevät tilalle. - Kommunismiporskuttaa
Miksi tästä kirjoitti:
ei puhuta.
Ministerit näpertelevät parin vuosittaisen rattijuopn yliajaman kanssa, kun samaan aikaan epäpätevä hoitohenkilökunta tappaa lähes 2000 ihmistä hoitovirheisiin.
Liikkuvanpoliisin määrärahat pitäisi välittömästi suunnata terveydenhuollon koulutukseen ja valvontaan. Valviran porukalle kenkää ja uudet pätevät tilalle.Nämä uutiset on eduskunnalle nannaa, taas saadaan ihmisiä sumutettua ja suunattua huomio pois tärkeimmistä asioista. Te ette ole varmaan huomannut sitä että Suomea ja Eu ta ollaan vimässä suunnitelmatalouteen mikä tarkoittaa Kommunismia.
Markkinatalouden luonnonlait saavat eurokriisissä kyytiä, ja tilalle tulevat suunnitelmatalouden keinot. Päättäväisimmin talousuudistusta toteuttaa EKP, joka kumoaa yksityisen pääoman kiihtyvää pakoa kriisimaista pumppaamalla julkisia euroja tilalle. Samalla siirtyy yhä runsaammin luottoriskejä veronmaksajien kontolle Suomea myöten.
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/01/08/tama-on-jo-silkkaa-suunnitelmataloutta/201220397/170?rss=412f - autopois
Tämän uutisen mukaan ne sun pari on noin tuhat jotka kuolevat tai loukkaantuvat rattijuopon takia
Ja mitä sitten sanot jos se rattijuoppo ajaa sun tai omaises päälle ja hän kuolee tai vammautuu vakavasti ?????
http://www.iltalehti.fi/autot/2012010915052267_au.shtml - Loukkaantuneita
autopois kirjoitti:
Tämän uutisen mukaan ne sun pari on noin tuhat jotka kuolevat tai loukkaantuvat rattijuopon takia
Ja mitä sitten sanot jos se rattijuoppo ajaa sun tai omaises päälle ja hän kuolee tai vammautuu vakavasti ?????
http://www.iltalehti.fi/autot/2012010915052267_au.shtmlvajaa tuhat ja niistäkin lähes kaikki rattijuopon autossa olleita. Sivullisia kuolleita todellakin vain kaksi. Linkki oli täällä jossain. Kuolleistakin suurin osa itsemurhan tehneitä, joille noilla laeilla ei ole mitään merkitystä.
Jos rattijuoppous on niin yleistä kuin väitetään, niin heidän täytyy olla eritäin taitavia ja varovaisia, kun selvinpäin ajaville sattuu moninkertainen määrä ja SELVINPÄIN, miten se on mahdollista.
Vielä 0,5 promillen "humalassa" tutkituskin huomiokyky on parempi ja ajo rennompaa eli jos raja tiputetaan 0,2:een, niin onnettomuudet lisääntyvät.
Mutta mitäs siitä, kunhan valtio saa enemmän rahaa. Ensin myymällä sen ruokaoluen ja sitten sakottamalla siitä.
- Antti H
Olis kirveellä töitä! http://www.youtube.com/watch?v=SGId4NuoV7k Ja rautakangella.
- kansanedustajat
menevät aina näissä asioissa ns. oikeuslaitoksemme selän taa, vaikka totuushan on, että EDUSKUNTA SÄÄTÄÄ LAIT. Myös rikoslait.
Viime vaaleissa oli vainn yksi puolue, joka ei ollut valmis koventamaan rangaistuksia (SDP), mutta kukaan ei silti tee mitään.- Punikits.......
Onko SDP valmis tuomitsemaan Kimmo Sasin taposta tai jopa murhasta, hänet päästettiin 6000 euron maksulla. On ihmishenki halpa jos se Kokoomuslainen PUNIKKI tappajana.
- Sasi ei
Punikits....... kirjoitti:
Onko SDP valmis tuomitsemaan Kimmo Sasin taposta tai jopa murhasta, hänet päästettiin 6000 euron maksulla. On ihmishenki halpa jos se Kokoomuslainen PUNIKKI tappajana.
ollut humalassa. Hän on absolutisti viinan suhteen.
IOlet säälittävä, mutta sitähän punakaartilaiset yleensäkin... - Väsymys vastaa
Sasi ei kirjoitti:
ollut humalassa. Hän on absolutisti viinan suhteen.
IOlet säälittävä, mutta sitähän punakaartilaiset yleensäkin...humalatilaa ja on myös rangaistavaa, rekoissa on ajopiirturit juuri sen takia.
Lääkärit tekevät 24 tunnin vuoroja ja tappavat väsyneinä hoitovirheisiin 2000 suomalaista vuosittain, mutta heitäkään ei rangaista. Rattijuoppojen tappamat sivulliset ovat tuosta 1 promille, mutta heti ollaan säätämässä lakeja. - Murha On Murha
Sasi ei kirjoitti:
ollut humalassa. Hän on absolutisti viinan suhteen.
IOlet säälittävä, mutta sitähän punakaartilaiset yleensäkin...Mitä helv...in merkitystä sillä on tapetuille ja omaisille aiheuttaako kuolon rattijuopumus vai joku muu jopa vieläkin vaarallisempi tahallinen toiminta.
Sasi tiesi satavarmasti kerta toisensda jälkeen unenpöpperöisenä keikkoja tehdessään että joskus on pakko käydä niin että tuuri loppuu. Vain idiootti ja muista täysin piittaamaton sika ei tajua että säännöllinen rattiin nukahtelu tappaa lähes satavarmasti ennenpitkää jonkun. Se harmittaa eniten että noin törkeä ukko olisi joutanut manan majoille, mutta taas keran se viaton kuoli. - bilug
Väsymys vastaa kirjoitti:
humalatilaa ja on myös rangaistavaa, rekoissa on ajopiirturit juuri sen takia.
Lääkärit tekevät 24 tunnin vuoroja ja tappavat väsyneinä hoitovirheisiin 2000 suomalaista vuosittain, mutta heitäkään ei rangaista. Rattijuoppojen tappamat sivulliset ovat tuosta 1 promille, mutta heti ollaan säätämässä lakeja.Voi hitto! En olekaan nähnyt tuota uutista. Kerro ihmeessä, mistä sen voi lukea?
- savupiipustanousee
Sasi ei kirjoitti:
ollut humalassa. Hän on absolutisti viinan suhteen.
IOlet säälittävä, mutta sitähän punakaartilaiset yleensäkin...Sää ja sun punikkis, sut laitetaan samaan leiriin punikkien kanssa. Adolfi oli oikeassa teitinlaisten homoseksuaalien suhteen, kapitalistit ja punikit on samaa paskaläjää, ja teidät pitää uudelleen kouluttaa savuna uunista ulos
- Tuossa oli ylempänä
bilug kirjoitti:
Voi hitto! En olekaan nähnyt tuota uutista. Kerro ihmeessä, mistä sen voi lukea?
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Hoitovirheiden takia kuolee jopa 1 700 suomalaista vuodessa/1135269105706
- Lähes 2000
bilug kirjoitti:
Voi hitto! En olekaan nähnyt tuota uutista. Kerro ihmeessä, mistä sen voi lukea?
uutisen mukaan, mutta kuinka monta tapausta painetaan villaisella, joista omaiset eivät saa koskaan tietää.
- 80-luku
Lähes 2000 kirjoitti:
uutisen mukaan, mutta kuinka monta tapausta painetaan villaisella, joista omaiset eivät saa koskaan tietää.
Invaliditeetissä painettiin kans villaisella kun kissalanpoika oli juovuksissa ajelemassa perhe riidan jälkeen. Mutta kaverit ei voinut mitää, kun vaimo painoi päälle niin oli pakko putkaan laittaa ja nostaa syyte. Kyllä siinä jutussa oli sitä ennen hauskoja käänteitä.
- terveysministeriössä
Lähes 2000 kirjoitti:
uutisen mukaan, mutta kuinka monta tapausta painetaan villaisella, joista omaiset eivät saa koskaan tietää.
päätettiin antaa THL:lle täydet oikeudet tehdä kuolinsyytutkimukset täysin piilossa julkisuudelta. Ei tällaisessa järjestelmässä voi painaa villaisella, tai siitä jäisi varmasti kiinni.
- Opetustapeliin
Puhut asiaa, tuolla tavalla politiikot oppis hyvin.
- reallati raa.rilluma
MEIDÄN RAKKAAT ..EDUSKUNTA ON VAAN PIENELLÄ LOMALLA.ainakin 1 kk taas..ISOLLA PALKALLA.ISO SAKKI LOMAILEE.RILLUMA REI...Maassa 5 miljoonaa asukasta.Tapahtuu,mitä ihmeellisempiä oiko sulkuja.KUMMA EDUSKUNTA.JOULU PUKKI VAATII OSUUKSIAAN.
- et niin
Onhan niillä rankka työ ;)
- pikkasen pännii
Eikö eduskunnan pitäisi vastata myös siitä, että antaa Suomen terveydenhoidon luisua ulkolaisten rahakeisareiden haltuun samalla tavalla, kuin katsastustoiminnankin.
Nämä on niin vakavia asioita, joilla pitäisi olla paljon suurempi julkisuusarvo, kuin esim. Kreikan veronkiertäjien rahoittaminen. Näyttää siltä, ettei eduskunta ota enää mitään kantaa niihin todellisiin vaaroihin, mitkä uhkaavat suurinta osaa kansalaisia. Suomea johdetaan rahamiesten ehdoilla ja köyhien veronmaksajien maksamat terveysmaksut valuvat ulokomaisille keinottelijoille ja veroparatiiseihin.
Presidentillä pitäisi olla valta hajottaa jopa eduskunta, kun pohja alkaa uhkaavasti näkyä.
OIisi edes Tennilä vielä eduskunnassa, sillä hän oli ainoa rohkea mies, joka uskalsi sanoa missä mennään. Nykyiset vasemmistoliiton ihmiset ovat vain kokoomuksen jouksupoikia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1151840Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101763Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1131754Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2551437Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341382Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861008Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50960Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115907Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237901Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347861