Israelin tulevaa lähihistoriaa sanoessaan näin:
Matt. 10:23
Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: TE ETTE EHDI loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ENNENKUIN Ihmisen Poika TULEE.
Tai Paavali näin:
1. Tess. 4:15
Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että ME, jotka OLEMME ELOSSA, jotka JÄÄMME TÄNNE Herran TULEMUKSEEN, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
Ja Ilmestyskirja
Ilm. 1:1
Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä PIAN TAPAHTUMAN PITÄÄ; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,
9 Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne OLEN OSALLINEN AHDISTUKSEEN ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos.
Huomaatte yhtäläisyydet, niin Jeesus, Paavali kuin Johannes ennustivat vain Israelin lähihistorian omana elinaikanaan. Jopa Johannes todistaa olevansa osallinen ahdistukseen. Onko todellakin niin, että kaikki kirjoitukset koskivat vain Israelin lähihistoriaa ensimmäisellä vuosisadalla?
. tarkoittiko Jeesus vain
21
63
Vastaukset
- Mohikaani_27
* Vastaus 1. Kyllä, Jeesus tarkoitti Israelin lopunajan ahdistusta, jonka kaltaista ei ole koskaan ollut, eikä enää tule.
* Vastaus 2. Kyllä Paavali tarkoitti juuri sitä, mitä sanookin. Seurakunta temmataan ennen edellisessä tarkoitettua suurta ahdistusta. Ja kuolleet nousee ensin, sitten pääsee mukaan me, jotka olemme elossa kun Hän tulee, jos vaikka tulisi ensiyönä ?
*Vastaus 3. Kyllä Johannes tarkoitti ahdistusta josta kaikki uskovat on osallisia. Paavali kirjoittaa, " Kaikki jotka tahtovat vaeltaa jumalisesti, joutuvat vainottaviksi. Ja ,Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän taivasten valtakuntaan.Joskin Johanneksella oli tavallista ankarimmat ahdistukset, meistä monilla on koskaan.
On aivan eri ahdistus se, missä Israel joutuu vaivanaikana, ja sitten on tuleva suuri ahdistus. Ja sanoohan Sana, että sellaista ei ole koskaan ennen ollut, eikä niiden lyhennettyjen päivien jälkeen enää koskaan tule.
* Johannes puhuu Patmoksella olostaan, se oli hänen " Golgatansa". Hän unelmoi tulevasta myös, " Ei ole enää merta, koska meri eroitti hänet muista uskovista yksinäisyyteensä. Jahän sanoo, " ei ole enää oleva aikaa"! Hänelle aika oli painajainen, yksinäisyydessä Patmoksen luodolla aika varmaan tuli pitkäksi. Mutta hänellä oli toivo Jumalan valtakuntaan pääsystä, eikä siellä sitten enää ole aikaa. Ja Johannes kesti vankeusajan."Ja kuolleet nousee ensin, sitten pääsee mukaan me, jotka olemme elossa kun Hän tulee,"
Meinaat Mohikaani, että Jeesus tulee sinun elinaikanasi.?
Olethan kyllä ennenkin laittanut päivämääriä Jeesuksen tulolle.
Muutama vuosi sitten sanoit tempauksen tulevan muutaman vuoden kuluttua.- Mohikaani_27
Pe.ku kirjoitti:
"Ja kuolleet nousee ensin, sitten pääsee mukaan me, jotka olemme elossa kun Hän tulee,"
Meinaat Mohikaani, että Jeesus tulee sinun elinaikanasi.?
Olethan kyllä ennenkin laittanut päivämääriä Jeesuksen tulolle.
Muutama vuosi sitten sanoit tempauksen tulevan muutaman vuoden kuluttua.* Kyllä Pe.ku, älä nyt ota siitä itseesi, koska Jeesus voi tulla koska hyvänsä, ja niin kauan kuin olen elossa ja odotan Jeesusta, puhun tässä ajassa, tässä ja nyt. Taaskin odotan, että vaikkapa jo ensiyönä Jeesus tulisi, sitten huomenissa ei olisi sinun vaivana ja kiusan enää Mohikaania :) Ajattele miten vapauttavaa sinulle, ja minlle myös, me molemmat saisimme mitä odotimme, eikös, Pe.ku ? Tule Herra Jeesus !
Mohikaani_27 kirjoitti:
* Kyllä Pe.ku, älä nyt ota siitä itseesi, koska Jeesus voi tulla koska hyvänsä, ja niin kauan kuin olen elossa ja odotan Jeesusta, puhun tässä ajassa, tässä ja nyt. Taaskin odotan, että vaikkapa jo ensiyönä Jeesus tulisi, sitten huomenissa ei olisi sinun vaivana ja kiusan enää Mohikaania :) Ajattele miten vapauttavaa sinulle, ja minlle myös, me molemmat saisimme mitä odotimme, eikös, Pe.ku ? Tule Herra Jeesus !
Sinun väitteesi tempauspäivästä meni umpeen samalla kun Syvännölläkin ja nyt laitat uusia päivämääriä.
Raamattukin varoittaa vääristä profeetoista.
- lappix
1. Jeesus osoitti sanansa paikalla olleille opetuslapsilleen.
Matt. 10:23
Ja kun TEITÄ vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon TEILLE: TE ETTE EHDI loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ENNENKUIN Ihmisen Poika TULEE.
2. Paavali puhui myös itsestään sanoen:
1. Tess. 4:15
Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että ME, jotka OLEMME ELOSSA, jotka JÄÄMME TÄNNE Herran TULEMUKSEEN, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
3. Johannes käytti sanaa PIAN, eli hänen elinaikanaan, koska hänkin luki itsensä mukaan ahdistukseen:
Ilm. 1:1
Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä PIAN TAPAHTUMAN PITÄÄ; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,
9 Minä, Johannes, teidän veljenne, joka TEIDÄN kKANSSANNE OLEN OSALLINEN AHDISTUKSEEN ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos.
Mohikaani, miksi haluat puhua jostakin aivan muusta kuin mitä lainaamani jakeet todistavat?- viäntää ja kiäntää..
Mohikaani viäntää ja kiäntää Raamattua omaan oppiinsa sopivaksi.
- Raamattu on totta.
Miksi et lappix sano suoraan sisintä tuntoasi. Yritäthän kierrellen selittää, että Raamattu ei ole totta. Sano se vaan ihan suoraan kun sen jokainen voi rivien välistä kuitenkin lukea.
Rukoile Herraa, että hän antaisi sulle ymmärrystä käsittää kirjoituksia. Aloita vaikka tällä rukouksella:
Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle. - Herra tulee
lappix
1. Tess. 4:13-18
13 Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa.
14 Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan.
15 Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle.
16 Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina.
17 Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.
18 Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.
Lue edellinen Raamatun kohta viitteineen -92 käännöksestä.
Paavali ei ollut niin tyhmä, että luuli itsensä olevan varmasti elossa Herran tullessa. Kyllä hän tiesi, että 'kaikkea voi tapahtua kaikille' ja että hänenkin elämänsä voi päättyä ennen Herran tulemista. Hän jopa toivoi sitä, mutta katsoi elämänsä olevan toisten tähden tarpeellista.
Paavali käyttää ME-muotoa vain korostaakseen, että jotkut MEISTÄ eli kaikkien sukupolvien uudestisyntyneistä Jumalan lapsista ja uskovista jäävät tänne Herran tulemukseen. Siksi hän myös korostaa, etteivät maan päällä elossa olevat ehdi tempaukseene ennen poisnukkuneita. Hän käyttää ME-muotoa tarkoittaen sillä yleensä kaikkia uskovia, ei vain hänen elinaikanaan elossa olevia.
Urho Kekkosella oli tapana käyttää ME-pronominia samassa tarkoituksessa, vaikka ei itse olisi kuulunutkaan kyseiseen joukkoon, josta puhui. Itsekin käytän usein ME-muotoa puhuessani ihmisten yleisestä käyttäytymisestä yms, vaikka en pitäisikään tapanani ajatella tai käyttäytyä siten. Sanoessani "ME IHMISET USEIN jne.." asetun samalle viivalla kuulijoiden kanssa, ja se antaa yhteenkuuluvuuden ja hyväksymisen tunteen jokaiselle kuulijalle.
Kirjoitit lainaten:
>>> lm. 1:1
Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä PIAN TAPAHTUMAN PITÄÄ; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle, > 9 Minä, Johannes, teidän veljenne, joka TEIDÄN kKANSSANNE OLEN OSALLINEN AHDISTUKSEEN ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos.
- Sokeakin voi löytää.
Sulla lappix näyttää olevan vielä hakusessa nämä hengelliset asiat. Se näkyy lähes kaikista kirjoituksistasi ja kysymyksistäsi.
- lappix
Päinvastoin, minä tutkin Raamattua avoimesti enkä välitä ihmisten enkä uskontojen luuloista. Tutkikaapa nyt itse tarkkaan ja ajatuksella esille ottamani Raamatun ilmoitukset, niin tulette täysin samaan johtopäätökseen.
Jeesus, Paavali ja Johannes tarkoittivat Israelin lähihistoriaa, sillä kirjoitukset sen todistavat.
Älkää puuttuko minun hengelliseen ymmärtämykseni. Te ette halua keskustella siitä, mistä tein aloituksen, koska se kyseenalaistaa uskontojen luomat käsitykset lopunajasta. Se piti tulla on Paavalin ja Johanneksen aikana, sen todistavat nuo jakeet.- Herra tulee
lappix
Kirjoitit:
>>> Älkää puuttuko minun hengelliseen ymmärtämykseni. Te ette halua keskustella siitä, mistä tein aloituksen, koska se kyseenalaistaa uskontojen luomat käsitykset lopunajasta. Se piti tulla on Paavalin ja Johanneksen aikana, sen todistavat nuo jakeet.
- lappix
Oletkin niitä aniharvoja, jotka eivät suinpäin ryntää arvostelemaan lähimmäisen käsityksiä Raamatusta. Mutta, katsotaan lisää Ilmestystä.
Ilm. 2:10
Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.
Ilm.22.
7 Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!"
8 Ja minä, Johannes, olen se, joka tämän kuulin ja näin. Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt, minä lankesin maahan kumartuakseni sen enkelin jalkojen eteen, joka tämän minulle näytti.
9 Ja hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija, ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin; kumartaen rukoile Jumalaa".
10 Ja hän sanoi minulle: "Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä.
11 Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
12 Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
Siunausta sinullekin ja hyvää loppu vuotta. - jt
Israeliin kuuluvat nykyään kaikki uudestisyntyneet kristityt.
1.Piet. 2:9-10
Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10. te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".
Room.9:8
se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.
Gal.3:29
Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan. - lappix
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.- jt
Kyllä antikristuksen henki oli jo tuolloin maailmassa seurakuntaa hajaannuttamassa, mutta ei niin voimallisena kuin nyt lopun aikana.
- lappix
Matt.10.
5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin,
6 vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö.
Matt. 10:23
Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.
Tuon mukaan Jeesus todella antoi ymmärtää, että Hän palaa hyvin pian, etteivät opetuslapset ehdi käydä loppuun Israelin kaupunkeja, kun Hän palaa.
Onko mielestänne tuo Jeesuksen todistus ohitettava paikkansa pitämättömänä?- jt
Tuo 6.jae tarkoittaa lihallista Israelia eli juutalaisia.
Raamatussa on vaikeaselkoisia kohtia, mutta jos ei jotakin ymmärrä, ei se tarkoita sitä, että Raamattu ei ole totta. Uskonelämä on kasvamista ja sitä myöten myös ymmärrys Raamatusta lisääntyy. Lunttasin tuohon 23.jakeen selitykseen.
DigiNovum selittää 23.jakeen näin:
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Matt. 10:23)
23.Ei ole etsittävä marttyyrikuolemaa, milloin se ei ollut välttämätöntä. Ei tulisi vain hakea turvaa toisista kaupungeista, vaan myös julistaa evankeliumia niissä kaikissa. Tälle jakeelle on monia selityksiä. Yksi lähtee siitä, että opetuslapset eivät saa luulla saamaansa tehtävää helpoksi, josta he selviytyvät tuossa tuokiossa. He eivät ehdi suoriutua tehtävästään ennen Herran tulemusta. Israelin evankeliointia ei siis suoriteta loppuun. Joku uskoo Jeesuksen tarkoittavan tässä toista tulemustaan, kun taas toiset väittävät hänen puhuvan tulemisestaan seurakuntaan Pyhän Hengen välityksellä. Eräs selitys on se, että hän tarkoittaa tässä sitä koettelemusta, joka myöhemmin tuli Jerusalemin osaksi, kun kaupunki hävitettiin, ja joku väittää hänen tarkoittavan voittoisaa saapumistaan ylösnousemuksen jälkeen (Matt 28:18-20). Mitä tulee näkemykseen, jonka mukaan Jeesus tarkoittaa tässä toista tulemustaan, voidaan sanoa, että se tehtävä, joka aloitettiin hänen ollessaan maan päällä, nimittäin valtakunnan evankeliumin julistaminen Israelille, keskeytyi Juudan kansan hylätessä hänet. Sen sijaan hän kääntyi pakanoiden puoleen. Mutta seurakunnan ylöstempaamisen jälkeen hän kääntyy jälleen valitun kansan puoleen ja sanoma kaikuu Israelin kaupungeissa. Ennen tämän julistuksen loppuun suorittamista Jeesus tulee vapauttamaan heidät ja perustamaan valtakuntansa.
- lappix
Kyllä Jeesus ilmoittaa tässä selvästi ja suoraan opetuslapsilleen, etteivät he ehdi käydä loppuun Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.
Matt. 10:23
Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: TE ETTE ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ENNENKUIN Ihmisen Poika TULEE.
Siis miksi pitää olla uskomatta Jeesuksen ilmoitusta. Ratkaisevaa on se, että Hän tulee ennemmin kuin nämä kaupungit ovat loppuun käydyt.- jt
Juutalaiset hajaantuivat n.70 jkr. muiden kansojen sekaan ja Israelin valtio perustettiin sen jälkeen vasta 1948. Tuo 23.jae on kirjoitettu meille lopun aikojen kristityille, koska siinä puhutaan Jeesuksen toisesta tulemuksesta. Kaikki Raamatun tekstit on kirjoitettu kaikille kristityille kaikkina aikoina vaikka niissä käytetään sanoja me ja te.
- to..
jt kirjoitti:
Juutalaiset hajaantuivat n.70 jkr. muiden kansojen sekaan ja Israelin valtio perustettiin sen jälkeen vasta 1948. Tuo 23.jae on kirjoitettu meille lopun aikojen kristityille, koska siinä puhutaan Jeesuksen toisesta tulemuksesta. Kaikki Raamatun tekstit on kirjoitettu kaikille kristityille kaikkina aikoina vaikka niissä käytetään sanoja me ja te.
Eivät hajaantuneet, v. 132 alkoi uusi kapina ja senkin jälkeen oli merkittävää juutalaisasutusta Palestiinassa.Sekotat ehkä tähän sen vapaaehtoisen diasporan joka oli alkanut jo Babylonian pakkosiirron aikaan.Eli sieltä ei palattu tai palattiin vähäksi aikaa, mutta sitten muutettiin ympäri Välimeren aluetta ja kauemmaskin, etsimään uusia ja parempia elinmahdollisuuksia.
Rooman alkaessa hallita Juudeaa suurin osa juutalaisista jo asui ja oli pitkään asunut diasporassa, sieltähän oli Paavalikin kotoisin ja suuntasi diasporan yhteisöihin saarnoineen.
Sana Israel Raamatussa tarkoittaa useimmiten koko Israelin kansaa tai sitten Israelin muinaista kuningaskuntaa, mutta ei muuta valtiomuodostelmaa .
Jeesus Israelin kaupungeista puhuessaan on tarkoittanut niitä Juudean ja Galilean alueen kaupunkeja joiden asukkaat olivat juutalaisia ,niihin hän lähetti apostolinsa ei "pakanoiden" maille.
- lappix
Nuo sanat Jeesus osoitti niille kahdelletoista opetuslapselle, jotka Hän lähetti.
Matt.10.
1 Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä ja parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta.
2 Ja nämä ovat niiden kahdentoista apostolin nimet: ensimmäinen oli Simon, jota kutsuttiin Pietariksi, ja Andreas, hänen veljensä, sitten Jaakob Sebedeuksen poika, ja Johannes, hänen veljensä,
3 Filippus ja Bartolomeus, Tuomas ja Matteus, publikaani, Jaakob, Alfeuksen poika, ja Lebbeus, lisänimeltä Taddeus,
4 Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, sama, joka hänet kavalsi.
5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin,
6 vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö.
Ei voida tulkita niin, että juuri nuo sanat olisivat tarkoitettu meille nykyisin eläville.
Jae 23. oli siis osoitettu vain näille kahdelletoista. Miksi pitäisi ymmärtää se eri tavalla kuin Hän sen tarkoitti?
22 Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
23 Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921