Solar Filmsin tiedottaja Rampe Toivonen on huolissaan tähtiohjaajan maineesta.
Elokuvaohjaaja Antti Jokista epäillään raiskauksesta. Asian vahvisti MTV3:lle rikoskomisario Markku Stenberg Helsingin väkivaltarikosyksiköstä.
– Vahvistan, että tällainen tieto sinänsä pitää paikkansa. Esitutkinta on hänen kohdallaan käynnissä, Stenberg totesi torstaina
Rikoskomisario vahvistaa, että tutkinnan alla oleva rikosnimike on raiskaus. Kuuluisalle elokuvaohjaajalle raiskausepäily on katastrofaalinen niin maineen kuin töidenkin kannalta. Antti Jokinen ohjaa muun muassa maineeseen kiirineen Sofi Oksasen kirjaan perustuvan elokuvan Puhdistus. Elokuva kuvataan Virossa ja Berliinissä. Tuotantoyhtiönä on Solar Films Oy.
– Poliisi selvittäköön asiaa, itse en näe tässä mitään järkeä. Antin yksityisyyden kannalta koko aihetta on turha selitellä, Solar Filmsin tiedottaja Rampe Toivonen toteaa MTV3.fin Viihdeuutisille.
Toivonen on jo aiemmin sanonut olevansa sitä mieltä, että hänen ystävänsä Jokinen on syytön. Mies on samalla linjalla myös perjantaina.
– Tämä on perätön, aiheeton syyte. Tiedän mitä on tapahtunut, olen puhunut aiheesta Jokisen kanssa, Toivonen vakuuttaa.
Rampe on huolissaan siitä, että tunnetun elokuvaohjaajan maine on nyt mennyttä.
– Kyseessä on kohtuuton ja korjaamaton aihe, jolla leimataan ihmistä. Olen huolissani Antin maineesta, sen puhdistaminen on poliisin tehtävä. Nyt, kun tällaisesta asiasta kohutaan, niin samalla nostetaan esiin myös Antin vanhat ravintolavälikohtaukset ja yritetään niillä liata hänen mainettaan, se on ihan per***stä, Toivonen suivaantuu.
Poliisi tutkii asiaa, MTV3.fin Viihdeuutiset seuraa tilannetta.
(MTV3)
Ohjaaja Markus Selin kommentoi MTV3.fin Viihdeuutisille, ettei ohjaaja Antti Jokiseen kohdistuva raiskausepäily voi pitää paikkaansa.
Torstaina uutisoitiin, kuinka menestyksekästä suomalaisohjaaja Antti Jokista epäillään raiskauksesta. Arvostettu suomalaistuottaja ja Jokisen kanssa työskentelevä Markus Selin puolustaa ystäväänsä kiivaasti.
– Tunnen Antti Jokisen erittäin hyvin, eikä tämä pidä paikkaansa, Markus Selin kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
Antti Jokinen on syytön raiskaukseen!
10
66
Vastaukset
- jartsi ja jallu
Kävin asematunnelissa. Eki, Pera, Kale, Make, Turtsi, Ööga, Spade, Kingis, ja Lefa vakuuttelivat Anan syyttömyyttä kans. Varmaan olis parasta duunaa syyttämättäjättämispäätös.
- Biaudet
Vaan mitä sanovat asematunnelin Ahmed, Hassan ja Ussuf? Ei kait kukaan jätä heiltä kysymättä?
- Unrander
Kenen raiskauksesta Seliiniä oikei epäillään ?
Ei kai sentään itse Sofin tai Tanjan vai peräti Evan ? - Night cop
Jos poliisi julkaisee tuollaisen tiedon, tapaus on sataprosenttisen varma ilman pienintäkään epäilystä.
- Raiskaajat vankilaan
Totta turiset, ei poliisi syyttömiä epäile, viaton voi nukkua yönsä rauhassa, väärintekijät eivät!
- Näin on
Kyllä poliisin pitäisi uskoa hänen ystäviään jotka TIETÄVÄT että Jokinen on syytön! Eivät tosin olleet paikalla mutta sillä ei ole mitään väliä koska he tietävät ettei Jokinen voi syyllistyä raiskaukseen. Poliisin pitää ensitilassa puhdistaa Jokisen maine ja pidättää naikkonen väärästä ilmiannosta.
- yksityisyrittäjä
Raiskaus,kun on käyty vieraissa niin silloin se on raiskaus.Näin se on monissa ilmoitetuissa tapauksissa.Naiset ovat käyttäneet tätä suojakilpenä jo pitkän aikaa.Mutta tokihan niitä oikeitkin raiskauksia sattuu esim. psykopaatit, mamut, jne.jälki voi olla todella pahaa ja monet saavat lopuiäkseen henkisen arven.Hyvin harvoissa tapauksissa myös kiristyskeino.
- Armoton Totuus
Noin se juuri on, kännissä ollaan oltu huoraamassa, aamulla kaduttaa, "raiskausta" itketään omalle ukolle. Luulisi miehen ihmettelevän miksi ylipäätään lähtenyt vieraan miehen asunnolle...
- Siveyden sipuli
Armoton Totuus kirjoitti:
Noin se juuri on, kännissä ollaan oltu huoraamassa, aamulla kaduttaa, "raiskausta" itketään omalle ukolle. Luulisi miehen ihmettelevän miksi ylipäätään lähtenyt vieraan miehen asunnolle...
Nyt olet anteeksipyynnön velkaa, suomalaiset naiset ovat tunnettuja siveydestään!
- saldo 200+
Siveyden sipuli kirjoitti:
Nyt olet anteeksipyynnön velkaa, suomalaiset naiset ovat tunnettuja siveydestään!
ehdottamasti aamun paras heitto siveyden sipulilta :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242124Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352028Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111818Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581496Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341399Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5481156Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50998Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115937Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348929