Minä ainakin äänestän Pekka Haavistoa presidentiksi, koska Haavisto on nyaikainen tässä ajassa elävä ihminen, eikä mielipiteiltään mikään fossiili.
Tee samoin, äänestä Pekka Haavisto presidentiksi!
Pekka Haavisto presidentiksi!
60
314
Vastaukset
- Tottakai!
Meinaan ääneistää Haavistoa, ehdottomasti
- Teoistasi vastaat
Äänestät homoa presidentiksi????????????????????????????????
No etpä ainakaan kristitty ole, tai jos olet olet pahasti harhassa, sillä Jumala tuomitsee homouden raskaasti.
Room 1:27 - 32
1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.- Tottakai!
Olet oikeassa. En TODELLAKAAN ole kristitty.
Min äelän todellisessa maailmassa enkä missään mielikuvitusmaailmassa.
Haavisto on paras, oli sitten homoseksuaali tai ei.
Ei tätä maata mun tietäkseeni seksillä johdeta. - Harmistunut
Tottakai! kirjoitti:
Olet oikeassa. En TODELLAKAAN ole kristitty.
Min äelän todellisessa maailmassa enkä missään mielikuvitusmaailmassa.
Haavisto on paras, oli sitten homoseksuaali tai ei.
Ei tätä maata mun tietäkseeni seksillä johdeta.No mitä sä täällä sitten steppaat, jos et oo edes kristitty, eikös ne homo-sivustot ole sulle kiintoisammat?
Vai oletko täällä vaan provoilemassa?
Jotkut voi vielä luulla, että joku kristitty on haaviston äänestäjä, mikä häpeä! - Tottakai!
Harmistunut kirjoitti:
No mitä sä täällä sitten steppaat, jos et oo edes kristitty, eikös ne homo-sivustot ole sulle kiintoisammat?
Vai oletko täällä vaan provoilemassa?
Jotkut voi vielä luulla, että joku kristitty on haaviston äänestäjä, mikä häpeä!Onneksi fundamentaali-kristityt jotka eivät vielä ole tajunneet että Raamattu on satukirja on pieni vähemmistö.
Enemmistä tietää että raamattu on kokoelma tarinoita eikä se ole mikään elämän ohjekirja.
Jos sinun mielestä seksi kuuluu presidentin toimeenkuvaan, olet aikamoinen perverssi.
Minä olen ollut Haloseenkin tyytyväinen vaikka minulla ei ole aavistustakan siitä, missä asennossa ja kuinka usein hän harrastaa seksi. ja kenen kanssa.
Fundamentaali-kristitys ovat sairaalloisen kiinnostuneita siitä minne muut työntävät kikkelinsä. OOlen aina ihmetellyt sitä miten seksi on suorastaan pakkomielli fundis-uskovaisille.
Runkkaatteko samalla kun kirjoitatte näitä homo- ja seksitarinoita tänne? - PH presidentiksi
Tottakai! kirjoitti:
Onneksi fundamentaali-kristityt jotka eivät vielä ole tajunneet että Raamattu on satukirja on pieni vähemmistö.
Enemmistä tietää että raamattu on kokoelma tarinoita eikä se ole mikään elämän ohjekirja.
Jos sinun mielestä seksi kuuluu presidentin toimeenkuvaan, olet aikamoinen perverssi.
Minä olen ollut Haloseenkin tyytyväinen vaikka minulla ei ole aavistustakan siitä, missä asennossa ja kuinka usein hän harrastaa seksi. ja kenen kanssa.
Fundamentaali-kristitys ovat sairaalloisen kiinnostuneita siitä minne muut työntävät kikkelinsä. OOlen aina ihmetellyt sitä miten seksi on suorastaan pakkomielli fundis-uskovaisille.
Runkkaatteko samalla kun kirjoitatte näitä homo- ja seksitarinoita tänne?Minäkin ihmettelen sitä, minkä takia nämä "fundamentaali-kristityt", kuten heitä kutsut, ovat niin kiinnostuneita muitten ihmisten seksuaalisesta suuntautumista.
Ei kait se presidentin seksuaalinen suuntautuminen mitenkään siihen vaikuta, miten se virkatyönsä hoitaa? - hyvää vaiko huonoa?
PH presidentiksi kirjoitti:
Minäkin ihmettelen sitä, minkä takia nämä "fundamentaali-kristityt", kuten heitä kutsut, ovat niin kiinnostuneita muitten ihmisten seksuaalisesta suuntautumista.
Ei kait se presidentin seksuaalinen suuntautuminen mitenkään siihen vaikuta, miten se virkatyönsä hoitaa?Se olisi kyllä Suomelle aikamoista mainosta (hyvää? vaiko huonoa?), jos Pekka Haavistosta tulisi presidentti.
Kyllä se Haavisto näyttää ainakin toiselle kierrokselle menevän. - jotain rajaa..
Harmistunut kirjoitti:
No mitä sä täällä sitten steppaat, jos et oo edes kristitty, eikös ne homo-sivustot ole sulle kiintoisammat?
Vai oletko täällä vaan provoilemassa?
Jotkut voi vielä luulla, että joku kristitty on haaviston äänestäjä, mikä häpeä!Eikö Raamattu sano, ettei uskovan tule mukautua maailman menoon. Eikö maailma saa elää tavallaan ja tehdä omia valintojaan. Uskoville ihmisille ei ole annettu valtaa määräillä mitä maailman ihmiset saavat tehdä ja mitä eivät.
- ?????????????
Olisi mukavaa, jos osaisit lukea raamattuasi etkä vain siteerailla sieltä irrallisia kohtia jotka tukevat ahdasmielistä maailmankuvaasi. Olennaista Paavalissa on se että ihmisen pitää elää suoraselkäisenä ja avaramielisenä. Paavaliin usein liitetty seksuaalikielteisyys ja naisvihamielisyys ovat marginaalisia, eivät olennaisia asioita hänen kirjeissään. Ne voisi sivuuttaa toteamalla että viisaskin mies oli joissakin asioissa aikansa lapsi.
- ............k
Tottakai! kirjoitti:
Onneksi fundamentaali-kristityt jotka eivät vielä ole tajunneet että Raamattu on satukirja on pieni vähemmistö.
Enemmistä tietää että raamattu on kokoelma tarinoita eikä se ole mikään elämän ohjekirja.
Jos sinun mielestä seksi kuuluu presidentin toimeenkuvaan, olet aikamoinen perverssi.
Minä olen ollut Haloseenkin tyytyväinen vaikka minulla ei ole aavistustakan siitä, missä asennossa ja kuinka usein hän harrastaa seksi. ja kenen kanssa.
Fundamentaali-kristitys ovat sairaalloisen kiinnostuneita siitä minne muut työntävät kikkelinsä. OOlen aina ihmetellyt sitä miten seksi on suorastaan pakkomielli fundis-uskovaisille.
Runkkaatteko samalla kun kirjoitatte näitä homo- ja seksitarinoita tänne?perämies se taas. ...meinaatko toivottaa pääsiäisaamun rauhaa....heheheheh
- Raamatut roviolle
Tämä viestiketju osoittaa taas uskovaisten lähimmäisenrakkauta.
Olen NIIN ylpeä siitä että olen suvaitsevainen ja ateisti.
Tämä maailma ei kaipaa yhtään enempää suvaitsemattomuutta.- nunnuka-lailailai
Suvaitsevaisuutesi uskovaisia kohtaan lämmittää sydäntäni.
- Raamatut roviolle
nunnuka-lailailai kirjoitti:
Suvaitsevaisuutesi uskovaisia kohtaan lämmittää sydäntäni.
Suvaitsemattomuutta ei tarvitse suvaita.
- jt
Olet ylpeä siitä, että olet suvaitsevainen syntiä ja pahuutta kohtaan, mutta suvaitsematon hyvyyttä kohtaan. En kehuisi.
- Raamatut roviolle
jt kirjoitti:
Olet ylpeä siitä, että olet suvaitsevainen syntiä ja pahuutta kohtaan, mutta suvaitsematon hyvyyttä kohtaan. En kehuisi.
Synti on uskovaisten keksimä käsite millä he voivat ruoskita itseään kun elämä tuntuu liian hyvältä.
Jos luettelette parisuhdetta ja rakkautta synniksi, elätte todella kieroutuneessa maailmassa. - nunnuka-lailailai
Raamatut roviolle kirjoitti:
Suvaitsemattomuutta ei tarvitse suvaita.
No ei pidäkään suvaita kaikkea, kohdistuipa se sitten uskovaisiin tai Raamattuun tai mihin vaan, vaikka miten suvaitsevainen oletkin. Joku rajahan se suvaitsemisellakin täytyy olla. Esimerkiksi Jumalakaan ei suvaitse syntiä, niinkuin homoilua...
- Raamatut roviolle
nunnuka-lailailai kirjoitti:
No ei pidäkään suvaita kaikkea, kohdistuipa se sitten uskovaisiin tai Raamattuun tai mihin vaan, vaikka miten suvaitsevainen oletkin. Joku rajahan se suvaitsemisellakin täytyy olla. Esimerkiksi Jumalakaan ei suvaitse syntiä, niinkuin homoilua...
Vaaleanpunainen lohikäärme ei suvaitse uskovaisia eikä heteroseksiä.
Pitäisikö minun sen takia haukkua teitä uskovaisia heteroseksin kannattajia?
Ei tietenkään, koska me elämme täällä ihmisten kesken eikä meitä valvo mitkään taruolennot kuten Jumala ja valeanpunainen lohikäärme.
Emme ole myöskään valitsemassa presidenttiä Jumalalle/Jumalille, vaan ihmisille. - itsepä tuon sanoit
Raamatut roviolle kirjoitti:
Vaaleanpunainen lohikäärme ei suvaitse uskovaisia eikä heteroseksiä.
Pitäisikö minun sen takia haukkua teitä uskovaisia heteroseksin kannattajia?
Ei tietenkään, koska me elämme täällä ihmisten kesken eikä meitä valvo mitkään taruolennot kuten Jumala ja valeanpunainen lohikäärme.
Emme ole myöskään valitsemassa presidenttiä Jumalalle/Jumalille, vaan ihmisille.Ilmaisit juuri, että homo-pressan kannattajat haluavat raamatut roviolle.
Kirjojen polttaminen on diktatuurin alku. Kirjarovioilla alkoi fasismi myös natsi-Saksassa.
- Valitettava tosiasia
Uskovaiset ovat niin tottuneita siihen että heitä johdetaan seksillä ja kulllilla että he odottavat presidentiltä samaa.
- heko-heko-heko!
Sittenhän kaikki uskovaiset äänestäisivät Haavistoa. Mutta eipä niin taida olla.
- *
heko-heko-heko! kirjoitti:
Sittenhän kaikki uskovaiset äänestäisivät Haavistoa. Mutta eipä niin taida olla.
Onneksi homofobisia uskovaisia on sen verran vähän että sillä ei loppujen lopuksi ole kauhean paljon merkitystä ketä he äänestävät.
- Jeesus tulee pian
Saastaiset saastuvat ja pyhät pyhittyvät. Pyhät lähtevät taivaan kotiin, mutta
jumalattomat ja ne, jotka suvaitsevat syntiä esim.homoutta-jäävät tänne.- *
Tänne haluankin jäädä. Eli ei ole ongelmaa.
- 1234567...
Jeesus tulee pian
Ne jumalattomat miljoonat ihmiset ketkä tänne jää kun Jeesus hakee omansa, he saavat surmansa kaikki Hänen ilmestyksestään. Heidän oleskelunsa maanpäällä loppuu kertaheitolla, eikä heillä ole koskaan enää pelastumisen mahdollisuutta, olkootpa nämä jääneet uskovien tyttöjä ja poikia tai ketä tahansa heille ei koskaan taivaan portit aukea, sillä tuli tulee tekemään heistä lopun. - *
1234567... kirjoitti:
Jeesus tulee pian
Ne jumalattomat miljoonat ihmiset ketkä tänne jää kun Jeesus hakee omansa, he saavat surmansa kaikki Hänen ilmestyksestään. Heidän oleskelunsa maanpäällä loppuu kertaheitolla, eikä heillä ole koskaan enää pelastumisen mahdollisuutta, olkootpa nämä jääneet uskovien tyttöjä ja poikia tai ketä tahansa heille ei koskaan taivaan portit aukea, sillä tuli tulee tekemään heistä lopun.Mielummin kuolema maan päällä kuin taivaassa Jeesuksen seksiorjana.
- taivaan helmiportti
* kirjoitti:
Mielummin kuolema maan päällä kuin taivaassa Jeesuksen seksiorjana.
Tuomitsit juuri itse itsesi Taivaan ulkopuolelle. Jeesus ei sinua tuominnut, vaan sinä itse. Sillä omista sanoistamme meidät tuomitaan, tai julistetaan vanhurskaiksi.
"Tyhmäkin käy viisaasta kun vaiti on ja ymmärtäväinen se, joka huulensa sulkee." - KTS (Ei kirj.)
taivaan helmiportti kirjoitti:
Tuomitsit juuri itse itsesi Taivaan ulkopuolelle. Jeesus ei sinua tuominnut, vaan sinä itse. Sillä omista sanoistamme meidät tuomitaan, tai julistetaan vanhurskaiksi.
"Tyhmäkin käy viisaasta kun vaiti on ja ymmärtäväinen se, joka huulensa sulkee."Ei tuominnut Sana vaan sinä itse. Älä pelleile. Tarjosit helevettiä toiselle, joten menet sinne itse. Sillä mitalla jolla mittaatte, mitataan teitä.
- puolison nimi?
Mikä tuon Pekka Haaviston puolison nimi on?
http://static.iltalehti.fi/presidentinvaalit/floresjuttu0601HL_pd.jpg- mies vai vaimo?
Nexar Flores on hänen vaimonsa nimi.
- sano: huugo
mies vai vaimo? kirjoitti:
Nexar Flores on hänen vaimonsa nimi.
Hyvin suvaitsevainen tuo Haavisto vaikuttaa olevan
http://www.iltalehti.fi/viihde/2011121514951498_vi.shtml - katsos noin
sano: huugo kirjoitti:
Hyvin suvaitsevainen tuo Haavisto vaikuttaa olevan
http://www.iltalehti.fi/viihde/2011121514951498_vi.shtmlJa lisää pressan(?) puoliskosta
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011111114736535_uu.shtml - nunnuka-lailailai
sano: huugo kirjoitti:
Hyvin suvaitsevainen tuo Haavisto vaikuttaa olevan
http://www.iltalehti.fi/viihde/2011121514951498_vi.shtmlSitten Nexar voi laulaa: "Nyt mua viedähän linnasta linnaan...", jos Haavistosta tulee presitentti.
- ()
sano: huugo kirjoitti:
Hyvin suvaitsevainen tuo Haavisto vaikuttaa olevan
http://www.iltalehti.fi/viihde/2011121514951498_vi.shtmlEi sentään pedofiliaa bniin kuin teidän lahkossa.
- "tummat silmät..."
() kirjoitti:
Ei sentään pedofiliaa bniin kuin teidän lahkossa.
Mistä sinä tiedät mitä siellä menneisyydessä on muuta.
- ()
"tummat silmät..." kirjoitti:
Mistä sinä tiedät mitä siellä menneisyydessä on muuta.
En minä sitä tiedäkään. Mutta sen minä tiedän on se, että helluntalaisten lahkon menneisyydessä sitä on ja paljon onkin.
- aatteles nyt vähä
() kirjoitti:
En minä sitä tiedäkään. Mutta sen minä tiedän on se, että helluntalaisten lahkon menneisyydessä sitä on ja paljon onkin.
Jaa, ja niistäkö joku aikoo Suomen Tasavallan Presidentin rinnalle maan edustustehtäviin?
Vähän eri juttu. - itepä sanoit
() kirjoitti:
Ei sentään pedofiliaa bniin kuin teidän lahkossa.
Se poikaystävä oli suhteen alkaessa melko nuori.
- itepä tuon sanoit
() kirjoitti:
Ei sentään pedofiliaa bniin kuin teidän lahkossa.
Mihis Haaviston kannatus yhtäkkiä hävis?
Ketju alkoi hissukseen vajota unohduksen syövereihin.
Aatelkaa, jos kyseessä olis kristillisten, tai perussuomalaisten ehdokas!
Silloin tämäkin asia olis isoissa lööpeissä.
Tämä tosiasia kuitenkin tunnetaan yleisesti.
- tode*
mikä ettei, osaahan hän suhtautua meihin kiihkouskovaisiinkin suvaitsevaisesti.
- päätös tehty.
Haavisto pressaksi, sopii mulle, äänestän häntä. Vaikka en kuulukkaan teihin kiihkouskovaisiin.
- kiihkoton
tode*
Miellätkö itsesi kiihkouskovaiseksi vai viljeletkö sarkasmia?
Minä olen saanut sinusta varsin liberaalin uskiksen käsityksen.
Itse en helluntailaisena ole enkä halua tulla kiihkoilijaksi.
Kiihkohan on epäjumalanpalvelusta. Kol. 3:5
Minusta Haavisto voisi ihan hyvin olla pressa. Hänkin on kiihkoton; minusta ehkä suvaitsevaisin kaikista ehdokkaista. - mikäs siinä
päätös tehty. kirjoitti:
Haavisto pressaksi, sopii mulle, äänestän häntä. Vaikka en kuulukkaan teihin kiihkouskovaisiin.
Toinen naispressa peräkkäin Suomeen?
- tode*
kiihkoton kirjoitti:
tode*
Miellätkö itsesi kiihkouskovaiseksi vai viljeletkö sarkasmia?
Minä olen saanut sinusta varsin liberaalin uskiksen käsityksen.
Itse en helluntailaisena ole enkä halua tulla kiihkoilijaksi.
Kiihkohan on epäjumalanpalvelusta. Kol. 3:5
Minusta Haavisto voisi ihan hyvin olla pressa. Hänkin on kiihkoton; minusta ehkä suvaitsevaisin kaikista ehdokkaista.olen tänään hieman sarkastisella tuulella. Minuakin kun on täällä nimitelty milloin kreationistiksi, milloin fundamentalistiksi, niin tällaisena päivänä tulee sanotuksi läpiä päähänsä.
Mieluummin ottaisin Haaviston pressaksi, kuin vaikka valeduunari Lipposen. Vihreitten politiikkaa sinänsä en nielaise purtunakaan. - kiihkoton
tode* kirjoitti:
olen tänään hieman sarkastisella tuulella. Minuakin kun on täällä nimitelty milloin kreationistiksi, milloin fundamentalistiksi, niin tällaisena päivänä tulee sanotuksi läpiä päähänsä.
Mieluummin ottaisin Haaviston pressaksi, kuin vaikka valeduunari Lipposen. Vihreitten politiikkaa sinänsä en nielaise purtunakaan.>>> olen tänään hieman sarkastisella tuulella.
- ei Pressaksi H
Ei tule Haavistosta Presidenttiä, koko lähipiirini ja muut keitä tunnen eivät äänestä Haavistoa.
- Voi ristus saaatana
"Ei tule Haavistosta Presidenttiä, koko lähipiirini ja muut keitä tunnen eivät äänestä Haavistoa."
HAHAHAHAHAHA !!!!!
Sulla taitaa olla iso tuttavapiiri jos ne vaikuttavat presidenttivalinnan tuloksiin :D
- Pekalle ääni
Hei
Minä olen tapakristitty ja äänestän Pekkaa. Hän on raikas tuulahdus tähän ummehtuneeseen ja ahdasmieliseen Suomeen. Hän on rauhan ja oikeudenmukaisuuden lähetteliäs. Äänestän häntä koko sydämestäni.- Ei ankkalammelle
Suomen on hyvä antaa esimerkkiä maailmalle, että me valitaan pressa muiden kuin seksuaalisten suuntausten perusteella!
Hyvä Haavisto! - ei heteroa
Ei ankkalammelle kirjoitti:
Suomen on hyvä antaa esimerkkiä maailmalle, että me valitaan pressa muiden kuin seksuaalisten suuntausten perusteella!
Hyvä Haavisto!Mutta juuri seksuaalisen suuntauksensa vuoksihan häntä kannatetaan!
Jos hän olisi tylsä hetero, ei olisi päässyt toiselle kierrokselle.
- totuus on kova
Punavihreän eliitin post-taistolainen kulttuuri on merkittävin syy Suomen ummehtuneeseen ilmapiiriin.
Sitten haukutaan tuulipukupersuja, että tulisi hyvä mieli. - Varma Äänestäjä
Haavisto on pätevä ja kaikin puolin miellyttävä mies paikallaan hakemassa presidentin virkaa.
En kuitenkaan äänestäisi häntä, sillä mukana on ehdokkaita, joiden arvomaailma on lähempänä omaani ja ulkopoliittiset näkemykset myöskin lähempänä.
Kun punnitsen kaikki asiat, painottaen tärkeimpiä, olen päätynyt Väyryseen, enkä enää muuta osaisi äänestää. En olisi uskonut vielä keväällä, kesällä tai alkusyksystä tätä, mutta näin vain kävi - Väyrynen vakuutti. - eikä!
Bläääh! En varmaana äänestä Haavistoa!
Halosessa on saatu Setaa ihan riittävästi.
Mutta mitkä ovat muut ansiot olleet?
Eiväthän Vihreät edes eduskunnassa saa mitään merkittävää aikaan.
Kuluttavat vain tuoleja, nostavat palkkaa ja suunnittelevat tanssi-iltoja. Puheenvuoroissa täysiä nollia.- jookos??
"Halosessa on saatu Setaa ihan riittävästi."
Kerrohan tietoniekka mitä Halonen sai Setassa aikaiseksi silloin kun oli Setan puheenjohtajana vuoden ja vertaa sitä mitä hän on saanut aikaiseksi mm. Presidenttifoorumissa ja presidenttinä.
Parempi pitää väärä informaatio itsellään eikä laukoa päättömyyksiä maailmalle.
- homostellaa
Suomihan on jo luokiteltu maailmalla homovaltioksi.Eihän siltä puutu enää kuin homo presidentti.Linnan juhlissa olis enää vain lesbo ja homoparien tanssia.Kunnia menis,mutta maine senkuin kasvais,hyvä Suomi
- ................
Haaviston valinta presidentiksi ei vaikuttaisi maamme suhteisiin demokraattisiin, ihmisoikeuksia kunnioittaviin sivistysvaltioihin. Epädemokraattisten, uskonnollisesti fanaattisten ja heikon ihmisoikeustilanteen omaavien usein alikehittyneiden maiden suhteisiin se saattaisi heijastua siten, ettei vierailukutsuja esitettäisi.
- SariEsayas>paras
Ei se ihan noinkaan yksiselitteinen asia oo. Suomi tekee kauppaa lähes kaikkin maihin, ja varmuudella voi tietää, että homo pressa vaikuttaa siellä missä sitä homutta ei hyväksytä, vaikeuksia kaupankäyntiin. Jospa se pitää niin mennä, jostain ne Jumalan tuomiot on alettava, niin paljon kun niistä on tullut profetioita ja sanomia ja ilmestyksiä, ei ne kaikki voi olla pelkkää fanaattisuutta. Varokaa vaan äänestäjät, ettette äänestä suomea suohon !
- KTS (Ei kirj.)
SariEsayas>paras kirjoitti:

Ei se ihan noinkaan yksiselitteinen asia oo. Suomi tekee kauppaa lähes kaikkin maihin, ja varmuudella voi tietää, että kristinuskovainen pressa vaikuttaa siellä missä sitä kristinuskoa ei hyväksytä, vaikeuksia kaupankäyntiin. Jospa se pitää niin mennä, jostain ne Jumalan tuomiot on alettava, niin paljon kun niistä on tullut profetioita ja sanomia ja ilmestyksiä, ei ne kaikki voi olla pelkkää fanaattisuutta. Varokaa vaan äänestäjät, ettette äänestä suomea suohon !
- Yksi monista
Onhan se komiaa jos puolustusvoimien ylipäällikkö on oikein homo sivari. Homous ei ole haitta, mut sivarit on jotain muuta. Sitä roikkuu joskus flunssan aikaan nenästä....
- Kosinta kunniaan
http://www.youtube.com/watch?v=hgqgvG9gbIM
Ei homous ole mikään este presidentin tehtävien hoitamiselle.- näin on
Ei suinkaan! Vaan suorastaan kriteeri!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242124Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352028Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111818Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581496Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341399Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5481156Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50998Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115937Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348929