MIkä kieli seuraavaksi? +nettisivuista

Apina

Moikka,

Muistaakseni näiltä foorumeilta löysin ~vuosi sitten ensinmäiseksi ohjelmointikielekseni Visual Basicin ja sillä on tullut leikittyä. Mutta nyt kuitenkin tekisi mieli jotian uutta kokeilla :)

Pidin vb:n yksinkertaisesta tavasta vetää tavaroita sivulta ja koodia perään = helppo käyttöinen. Myöskin yksinkertaiset koodit olivat mukavan helppoja kirjotella.
Nyt kuitenkin enenmmän kiinnostaisi enemmänkin "nettiohjelmien / sivujen tekeminen". Vb:llä ohjelmasta piti aina tehdä ladattava setup tiedosto, mutta nyt haluaisin tehdä suoraan sivulle. Myöskin (vika on selvästi vb:n logiikassa) pitempien ja "vaastavempien" koodien kirjotus on edelleen vaikeaa.

Latasin visual web site editorin, mutten tarkemmin perehtynyt. Ilmeisesti kuitenkin sillä pitää kasata kokonaiset sivustot ja sitten julkaista maksulliselliselle serverille. (ilmaisia sitä tukevia palveluita en löytänyt). Mutta mielummin kasaan valmiin pohjan päälle (ja näin aluksi ainakin ilmainen täytyy olla). Ja enemmän kiinnostaisi aloittaa ihan kokonaan uusi kieli.

Eli mitä kieltä suosittelisitte ja miksi? Entä (ilmaisia) webbi sivujen tekeemiseen tarkoitettuja sivuja, jotka näitä koodeja tukisi? Kaikki vinkit ovat tervetulleita :)

Ja mukavaa alkanutta uutta vuotta kaikille

6

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruuby

      Jos mikään ei saa maksaa mitään niin.. ekana tulee mieleen LAMP:

      "LAMP on kokoelma avoimen lähdekoodin ohjelmia, jotka yhdessä muodostavat WWW-palvelimen, jonka alla voidaan suorittaa dynaamisia websivuja.

      LAMP sisältää ohjelmat:

      Linux, avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmäydin
      Apache, avoimen lähdekoodin webpalvelin
      MySQL, avoimen lähdekoodin tietokantarajapinta
      PHP, Perl ja/tai Python, avoimen lähdekoodin komentosarjakieli"

      Itse tosin opiskelen parhaillaan Rubya /Ruby on Railsia, koska pidän siitä kielestä ja erityisesti sen tehokkuudesta ja ilmaisuvoimasta niin paljon.

    • Apina

      Kiitos, mutta pari kysymystä ennen lataamista :)

      Nopealla googletuksella näyttää, että tässä on juuri samankaltainen probleema kuin visual web develobberissa. Eli aluksi haluaisin tehdä yksittäisiä sivuja / ohjelmia / mitä ne nyt on suomeksi :D. Eli en siis aloittaa täysin puhtaalta pöydältä.

      Olen tässä myös näitä kieliä miettinyt ja vähän kehää Python, PHP, (javascript), (pascal) kierrän. Ehkä tällä hetkellä "helpoin"(?) noista eli python kiinnostaisi eniten, muttei tahdo löytyä yhtään (aluksi ilmaista) serveriä jolle voi tehdä sillä ohjelmia. En siis tästä "sanastosta" tiedä mitään, mutta tarkoitan noita webbisivun tekemiseen tarkoitettuja sivuja (mm. webs / suntuubi / yms).

      Eli onko tälläistä sivua olemassakaan? Jolla siis saa tehtyä valmiin ilmaisen pohjan ja ohjelmoimalla lisättyä sivuja / ohjelmia. Ja mikä noista kielistä on järkevin näin aika aloittelevalle ohjelmoijalle?

      • haplokalpo

        "Ehkä tällä hetkellä "helpoin"(?) noista eli python kiinnostaisi eniten, muttei tahdo löytyä yhtään (aluksi ilmaista) serveriä jolle voi tehdä sillä ohjelmia."

        Et tarvitse serveriä nettisivujen tekemiseen tai opetteluun. Tarvitset serveriä vasta kun olet julkaisemassa jotakin nettiin oikeasti. Useimmissa pythonin web alustoissa tulee mukana ns. kehityspalvelin(*) mukana jolla sovellusta/websivuja voi suorittaa paikallisesti.

        Jos python ei ole ennestään tuttu niin suosittelisin kuitenkin ensin harjoittelemaan puhtaalta pöydältä ihan komentorivipohjaisesti ennen webbimaailmaan hyppäämistä. Jos nyt kuitenkin välttämättä haluat suoraan alkaa tekemään websivuja niin vaihtoehtoja on aika monia. http://wiki.python.org/moin/WebFrameworks .. eli sieltä vain katselemaan itseä kiinnostavia :).

        *kehityspalvelin = development server. Ohjelma joka toimii www-palvelimen tavoin mutta useimmissa tapauksissa sitä ei suositella tuotantokäyttöön suorituskyvyn ja/tai tietoturvan takia.


      • haplokalpo
        haplokalpo kirjoitti:

        "Ehkä tällä hetkellä "helpoin"(?) noista eli python kiinnostaisi eniten, muttei tahdo löytyä yhtään (aluksi ilmaista) serveriä jolle voi tehdä sillä ohjelmia."

        Et tarvitse serveriä nettisivujen tekemiseen tai opetteluun. Tarvitset serveriä vasta kun olet julkaisemassa jotakin nettiin oikeasti. Useimmissa pythonin web alustoissa tulee mukana ns. kehityspalvelin(*) mukana jolla sovellusta/websivuja voi suorittaa paikallisesti.

        Jos python ei ole ennestään tuttu niin suosittelisin kuitenkin ensin harjoittelemaan puhtaalta pöydältä ihan komentorivipohjaisesti ennen webbimaailmaan hyppäämistä. Jos nyt kuitenkin välttämättä haluat suoraan alkaa tekemään websivuja niin vaihtoehtoja on aika monia. http://wiki.python.org/moin/WebFrameworks .. eli sieltä vain katselemaan itseä kiinnostavia :).

        *kehityspalvelin = development server. Ohjelma joka toimii www-palvelimen tavoin mutta useimmissa tapauksissa sitä ei suositella tuotantokäyttöön suorituskyvyn ja/tai tietoturvan takia.

        Lisäyksenä vielä että jos nyt päätät alkaa opettelemaan webbiohjelmointia pythonilla niin tietty joku www-palvelin voi olla mukava. Mutta tarviseeko sen olla netissä? Esim. joku apache omalla koneella niin sitäkin puolta voi harjoitella suhteellisen autenttisesti, eikä apachea ole pakko pitää kokoaikaa päällä jolloin se ei syö turhaan resursseja. Apache on useissa pythonin alustoissa se suositeltu palvelinohjelma (IIS voi olla taas hankalampi). Jossain alustoissa tulee mukana myös toimiva palvelinohjelma kuten esim. http://cherrypy.org/


      • Webbisivujen tekemiseen tehdyt sisällönhallintapalvelut ovat valmiita ohjelmia. Serveri nyt löytyy käyttiksestä valmiina, sen kun pistää päälle.


    • PHP aika varma valinta tähän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1437
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      810
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe