Marijuanan laillistaminen vähensi liikennekuolemia

alkoholihuume tappaa

Marijuanan lääketieteellisen käytön salliminen voi tehdä tieliikenteen turvallisemmaksi. Tuoreen tutkimuksen mukaan marijuanan laillistaminen tietyissä Yhdysvaltain osavaltioissa voi olla yhteydessä liikennekuolemien ja alkoholinkulutuksen vähenemiseen.

Yhdysvalloissa osa osavaltioista on laillistanut marijuanan käytön lääketieteellisistä syistä. Suurimmassa osassa osavaltioita laillistamista kuitenkin vastustetaan, koska lääketieteellisen käytön hyväksymisen uskotaan lisäävän marijuanan käyttöä myös vapaa-ajan päihteenä etenkin alaikäisillä.

Coloradon yliopiston tutkimus on ensimmäinen, jossa on tarkasteltu marijuanan laillistamisen vaikutuksia liikennekuolemiin. Kyseessä on korrelaatiotutkimus, eli se ei osoita syy-yhteyttä. Tutkijoiden mukaan tulokset kuitenkin viittaavat siihen, ettei marijuanan lääketieteellisen käytön sallimisella näytä olevan sellaisia kielteisiä vaikutuksia kuin vastustajat ovat esittäneet.

Tutkijat vertailivat kansallisia liikennekuolematilastoja vuosien 1990-2009 aikana. Mukana vertailussa oli kolmetoista osavaltiota, jotka ovat laillistaneet marijuanan käytön lääketieteellisistä syistä. Tulokset osoittivat, että näissä osavaltioissa 20-29-vuotiaiden alkoholinkäyttö väheni viidellä prosentilla ja liikennekuolemien määrä yhdeksällä prosentilla.

"Tämä viittaa vahvasti siihen, että marijuana on korvannut alkoholinkäyttöä", sanoo tutkimusta johtanut professori Daniel Rees Coloradon yliopistosta.

Tutkijat ehdottavat, että liikennekuolemien väheneminen johtuisi nimenomaisesti alkoholinkäytön vähentymisestä. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että alkoholin vaikutuksen alaisena ihmiset yliarvioivat ajotaitonsa ja ottavat enemmän riskejä. Marijuana puolestaan saa ihmiset välttämään riskejä.

Reesin mukaan tuloksia voi selittää myös se, että marijuanaa käytetään tavallisimmin yksityisasunnoissa, mutta alkoholia tarjoillaan baareissa.

Tutkijat selvittivät lisäksi marijuanan käyttöä kolmessa osavaltiossa – Montanassa, Rhode Islandilla ja Vermontissa – jotka laillistivat marijuanan 2000-luvulla.

Tutkijoiden mukaan marijuanan laillistaminen lääketieteellistä käyttöä varten lisäsi sen käyttöä aikuisilla Montanassa ja Rhode Islandilla, mutta ei Vermontissa. Tutkimuksessa ei löytynyt todisteita sen puolesta, että laillistamisella olisi ollut vaikutusta alaikäisiin.

Tutkimus julkaistiin Institute for the Study of Labor-järjestön keskustelupaperina.
HS.5.12.2011

Korkea aika laillistaa kannabis jotta suomen lapset eläisivät pidempään kuin 11vuotiaiksi!

.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vasemmistohihuli

      Tämä taitaa olla just se petkosjytky-tyyppi joka marssi siellä Helsingin homomarssissakin homo-oikeuksien puolesta, taisi jopa ehdottaa maan lakien poistamista rikollisuutta ehkäisemään.

      • 19

        Sinähän se siellä olet ollut ilmiselvästi huulipunat ja kajaalit päällä.

        Taisi viellä viikset haista merkilliselle ja alkoi valumaa.


    • Tiedossa on

      Sekakäyttäjät täällä vaan haluaisivat lisää päänsekoitusaineita halvemmalla.

      Huh, alkoholia käyttäisivät siinä ohessa edelleenkin.

      • zorbas,

        Olet noviisi ja et tiedä mistä puhut.
        Kannabis pöllyssä oleva henkilö ei mielellään juo alkoholia koska muuten tulee nukkumatti ja taas jos alkoholi pöllynen käyttää kannabista niin tapahtuu sama.

        Miten muuten kun tsekit,sveitsi,saksa,portugali ovat laillistaneet kannabiksen ja samalla näissä maissa kannabiksen käyttö on laskenut yhdessä vahvojen huumeiden käytön kanssa?
        Ihme yhtälö eikö?


      • trupaduuri

        Kannabiksen käyttö samanaikaisesti alkoholin kanssa vähentää alkoholin aiheuttamaa aivovauriota.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2053
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1957
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1811
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1479
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1395
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      532
      1113
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      927
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      349
      899
    Aihe