HAAii-ii-i, mie oon kukkalähettii-ii-i

Taas kerran..

Nuori pariskunta väitti toimittavansa Punaisen Ristin kukkalähetystä.

Noin 25-vuotiaat nainen ja mies huijasivat röyhkeästi vanhusta perjantai-iltana Leppävirralla.

Pariskunta tuli noin 70-vuotiaan naisen ovelle Savonkadulla sijaitsevaan asuntoon illalla kello 20.30-21 välillä ja soitti ovikelloa.

Ovella nuoret kertoivat vanhukselle olevansa toimittamassa Punaisen Ristin kukkalähetystä. Heillä oli mukanaan kukkapaketti.

Vanhus päästi naisen ja miehen sisään, jonka jälkeen he alkoivat esitellä tälle lakanoita ja vaatteita, joita heillä oli myytävänä. Esittelyn aikana toinen kävi tonkimassa asukkaan tavaroita.

Kun pariskunta oli poistunut asunnosta, vanhus huomasi, että hänen lompakkoaan, käsilaukkuaan ja laatikoita oli pengottu. Asunnosta oli anastettu ainakin koruja ja pankkikortti.

Nainen ilmoitti asiasta heti poliisille.

Poliisin mukaan on todennäköistä, että sama nainen ja mies kävivät eilen illalla myös Heinävedellä.

- Poliisipartiolta tuli tietoa, että siellä on käyty asunnoissa samalla tyylillä. Eli todennäköisesti sama pariskunta on liikkunut sielläkin, rikosylikonstaapeli Markku Lamberg Pohjois-Savon poliisista kertoo.

Poliisi kaipaa havaintoja pariskunnasta ja heidän käytössään olevasta autosta.

Nainen on tummahiuksinen ja ruskeasilmäinen. Hän oli pukeutunut vaaleaan paitaan ja mustaan hameeseen.

Miehellä on myös tumma tukka ja ruskeat silmät. Hänellä oli yllään tummat vaatteet.

Havainnot voi soittaa poliisille numeroon 0718755839.

TIIA RANTALAINEN
tiia.rantalainen@iltalehti.fi

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kun vastaan tulee

      Hirtä kun näet.

    • punamedia

      >>Nainen on tummahiuksinen ja ruskeasilmäinen. Hän oli pukeutunut vaaleaan paitaan ja mustaan hameeseen.

      Miehellä on myös tumma tukka ja ruskeat silmät. Hänellä oli yllään tummat vaatteet.>>

      kyllä on vaikeaksi mennyt tuo ilmaisu nykyään. ennen olisi sanottu vain että kyseessä oli mustalaismies ja -nainen.
      mitä tuo kiertely ja kaartelu sekä rivien väliin kirjoittaminen ketään hyödyttää yhtään mitään?

    • PiipKeri

      "Raiskaaja oli Tummaihoinen" On myös suosittu tuntomerkki.

      Kukaan ei ota selvää oliko kyseessä Espanjalainen. Turkkilainen. Somali. Aboriginaali vai joku muu Valkonaamaa tummemman kansan edustaja.

      Nee"Piip"keri olisi selkeämpi ilmaus.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe