Minulla ei ole uskonnonvapautta ?

youngatheist

Olen 16-vuotias poika, joka asuu edelleen kotona kahden fundamentalistisen ääri kristityn vanhemman kanssa. Viimeisen 6 vuoden aikana minut on raahattu joka sunnuntai kirkkoon poikkeuksetta. Vanhempani sanovat, ettei kirkkoon meno ole pakollista, jos ei halua, mutta silloin, kun ilmaisen, etten halua, he alkavat paheksua minua. Vasten omaa tahtoani minut on pistetty käymään rippikoulu, jossa en oppinut mitään, mitä isäni olisi minulle jo kotona saarnannut.

Olen ateisti, mutten uskalla tätä vanhemmilleni kertoa, koska tiedän miten akresiivisesti he suhtautuvat uskottomia tai "väärä" uskovaisia kohtaan. Oma siskoni on avoin ateisti, jota harvoin näen, hänen ja vanhempiemme huonojen suhteiden takia. Kuitenkin silloin, kun satumme häntä ja hänen puolisoaan näkemään, he hymyilevät kiltisti, mutta heti, kun he lähtevät alkaa selkää puukottava paheksuminen siskoani kohtaan.

Kotona meillä on usein uskontoon liittyvää keskustelua jolloin isäni listaa kaikkea mikä on saatanasta jne. ja jos en hänen kanssaan ole samaa mieltä tulee taas syyttävää paheksuntaa. Jos kaikki eivät tulkitse raamattua yhtä tuomitsevana kuin hän, he ovat saatanan palvelijoita.

Näin vaalien aikan joudun kuuntelemaan isäni rasistisia ajatuksia siitä, ettei väärään uskontokuntaan, uskonnottomat, homot eikä naiset saisi hakea politiikkaan, ja pistävästi kysyy "Etkö olekkin samaa mieltä!?" enkä ikinä osaa muuta vastata, kuin niin kai.. vaikka todellisuudessa olen hänen kanssaan aivan eri mieltä.

Olen kyllästynyt tähän ja haluan pois... minua ahdistaa, ja koen, etten voi avautua tunteistani kenellekkään. Tästä huolimatta rakastan vanhempiani ja pelkään, että muutettuani pois, vanhempani hylkäävät minut elämästään uskonnottomuuteni takia... minun on pakko kertoa heille joskus. Koen ettei minulla ole uskonnon vapautta, joka pitäisi kuitenkin olla jokaisen oikeus...

Mitä minun pitäisi tehdä ?

7

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksi?

      Eipä olisi helluntailaisten taholta minullakaan.

      Sain juuri äsken puhelun, jossa tekemisiäni taas pyrittiin hallitsemaan ja kun vastasin suoraan, kuulemma "uhmasin", eikä vastauksiani haluttukaan kuulla. Tätä on jatkunut koko ikäni, vuosikymmeniä.

      Olet vielä nuori.
      "Uhmaa" rohkeasti ja ole oma itsesi!
      Elä oma elämäsi, älä anna heidän tuhota sitä.

    • oletko mamman poika

      Kun itse olin sinun ikäisesi ja jopa nuorempikin, minulla oli päinvastainen ongelma: äiti oli ateisti ja isä välinpitämätön. Mutsi pilkkasi ja halvensi minua koko ajan kun en toisten nuorten lailla halunut käydä diskoissa ja elää kuin monet ikäiseni. Hä n halveksi ja nälvi minua uskoni vuoksi. voi että se tuntui pahalata, mutta minä pidin pääni ja pidin vakaumukseni. Kyllä sinun iässä pitää uskaltaa ilmaista oma tahto, tuli mitä tuli. Jos vanhempasi eivät ymmärrä, ongelma on heidän, ei sinun.

      • Missä miehet ratsast

        Meillähän pitäisi olla uskonnonvapaus, mutta tääskin tapauksessa nähdään, että se ei koske alle 18-vuotiaita. Samanlainen uskontojen uhri minäkin aikoinaan olin. Syntymäni jälkeen heti liitettiin kirkkoon ja sen jälkeen koulun pakkouskonnot piti läpi käydä ja jopa jouduin vähän aikaan maksamaan kirkollisveroakin, ennen kuin täytin tuon maagisen 18-vuotta ja erosin kirkosta. Säälikää edes lapsia, uskovaiset.


    • vakaumukseton

      Ensinnäkin, olet selvästi omilla aivoillasi ajatteleva nuori mies. Itse taas uskoin lapsena ja sitten uudestaan teini-iässä tutustuin Raamattuun ja Jumalaan, ensin helluntaiseurakunnan kautta ja sitten liityin evankelis-lutherilaiseen kirkkoon - josta tosi olen nyt eronnut. Vanhempani eivät koskaan uskoneet ja ovat aina nauraneet tälle "sinisilmäisyydelleni", jopa pilkanneet minua.En ole elänyt kovin uskonnollisesti koskaan, mutta olen kuitenkin tehnyt paljon ratkaisuja elämässäni sen pohjalta. Jos ne eivät ole onnistuneet, olen usein tuntenut hirvittävää syyllisyyttä ja rukoillut anteeksiantoa, ja joskus taas olen tuntenut itseni todella "hyväksi ihmiseksi", kun olen kestänyt esim ex-mieheni väkivaltaa ja alkoholismia. Kuin olisin tehnyt Jumalan silmissä oikein ja odottanut hänen apuaan, jotta hän "muuttaisi myös miehen sydämen" tms. jJa tähän painostettiin tietyiltä tahoilta. Olen todella tenhyt virheitä ja kokeillut itsekin päihteet aikanaan jne, eli en varsinaisesti ole elämääni elänyt minkään uskonnollisen yhteisön -ainakaan kovin arvostettuna - jäsenenä. Sittemmin tutustuin myös Jehovan Todistajiin ja tutkin heidän kanssaan Raamattua. Sain paljon vastauksia kysymyksiini ja ajattelin sen olevan minun uskontoni. Minusta ei kuitenkaan ollut siihenkään, ja nyt paria vuotta vaille 30-vuoden ikää olen antanut itselleni luvan olla täysin vakaumukseton.En siis ole sen enempää ateisti kuin kristittykään.

      Tee vain itse omat ratkaisusi ja ole rohkea. Olethan jo rohkea kun uskallat avautua täällä. Toivottavasti löydät ihmisiä keiden kanssa keskustella asioista. On todella ahdistavaa, kun jokainen toisin ajatteleva leimataan saatanan "kätyriksi" tai vaikka "tahattomaksi välikappaleeksi". Uskovaisen ihmisen tämä saa pelkäämään, ettei hän vain itse olisi sellainen. Tiedän sen kokemuksesta, sillä olen ollut itsekin joskus hyvin mustavalkoinen näissä asioissa. Sellainen toisen hallitseminen ja manipulointi liittyy aina jotain kautta pelkoon, vaikka ei olisi tarkoitus hallita tai manipuolidakaan. Itse kävin todella suuret sisäiset kamppailut näiden asioiden tiimoilta, ihan vuoden sisällä, kun halusin tehdä oikein pieniä lapsiani kohtaan. Tiedän että myös uskovaiset vanhemmat haluaisivat tehdä oikein, ja ajattelevat toki että heidän uskontonsa näkemys on oikea - että juuri se olisi Jumalan näkemys.

      Puhu asioista ihmisten kanssa ja kirjoittele ja ajattele. Mutta muista myös elää. Olet nuori. Anna itsellesi aikaa ja mielipiteillesi aikaa. Vanhempasi varmasti rakastavat sinua. Kaikkea hyvää sinulle!

    • ei ongelmia uskomise

      Sinä vakaumukseton: on hyvä varmaan että sinäkin olet nyt paikoillasi ja mietit. Luettua läpi stoorisi tuli mieleen, että olet helposti toisten manipuloitavissa ja mieluinen nakki esim. narsistin uhriksi. Olet lähtenyt helposti rekeen kuin rekeen.
      Itse olen syntynyt perheessä, jossa uskonasiat eivät olleet täreällä sijalla, varsinkin äitini ole jopa lievästi agteisti. Nyt olen kuulunut helluntaiseurakuntaan vuosikymmeniä.

      • Totta, olet oikeassa. Helposti olen ollut manipuloitavissa ja siksi käynyt suuret "sisäiset taistelut" ja käyn edelleen. Ja vaikka sana narsisti on nykyisin todella, todella väärinkäytetty ja kulunut, niin aloin irtautua tällaisesta henkilöstä viitisen vuotta sitten. Itse en ymmärtänyt,nuorena tytöntyllerönä, alkuunkaan että kyse oli tällaisesta persoonallisuushäiriöstä. Ja tietynlaiseen "uskoon" tottuneena oli vaikea olla hengellistämättä myös tämän parisuhteen tapahtumia. Nyt olen ollut lasteni kanssa kolmisen vuotta ilman tätä henkilöä ja joutunut tietenkin ottamaan oppia asioista, omista hölmöyksistäni. Kuitenkin itsessähän se on työtä tehtävä, ei voi riippua kiinni toisessa syyttämällä tätä esim mielenterveydestään tms. Itsetutkiskelu voi kestää läpi koko elämän ja pysähtyminen on todella hyväksi. Ei ole kiire minnekään. jos on Jumala, hän ei ole niin julma, että heittäisi ihmisen "Helvettiin" tai ikuiseen kuolemaan tms, ellei tämä kiireesti jotenkin löydä oikeaa tietä tms. Täydellinen rakkaus ei pelottele. Kuitenkin, niinhän se on, että ihminen on manipuloitu jos ajatukset joita hän puhuu ovat jonkun toisen, eivätkä hänen omiaan. On hyvä jos ihminen on sinut oman vakaumuksensa kanssa, mutta jos vakaumus - tai usko - ei ole hänen vaan joku toinen asettaa sille raamit, silloin on helposti vaarassa. Mutta meillähän on lupa virheisiin, ja erehtyminen kuten myös heikkous on inhimillistä, vai mitä. :)


    • ei ongelmia uskomise

      Olen uskovainen, niin kuin jo aikaisemmin sanoin ja olen saanut elämääni valtavan voiman ja tarkoituken terveestä uskosta Jumalaan. Olöen hellari, mutta en mitenkään orjallisesti sitoutunut tuohon yhteisöön, vaikka meillä ei mitään autoritaarisia patriarkkoja olekkaan. Osallistun myös toisten kristillisten yhteisöjen toimintaan ja käyn tilaisuuksissa. Ei ainakaan Jumalan tahto ole, että joku yhteisö tai yksittäinen henkiö orjuuttaa lähimmäistänä Hänen piikkkiin.
      Luettuasi tekstin tuli heti mieleen, että ongelmasi ei ole oikeastaan uskonnollinen vaan enemmän tuo persoonallinen taipumus jotua toisten tai toisen mielivallan ja manipuloinnin pauloihin. Meitä on moneksi toinen voi pahoin kontrolloimalla toista ja toinen alistumalla siihen. Yleensä tämä alistuja on paremmassa asemassa, koska hän on usein joka hoksaa ja ymmärtää ongelman ja alkaa etsimään apua. Narsisti ja kontrolloija ei useinkaan näe itsessään mitään korjattavaa vaan on sokea käytökselleen.

      Noita persoonaltaan häiriintyneitä itsekkäitä narsisteja löytyy kaikkialta; yheisöistä, työpaikoilta, serakunnista ja riittää myös tarjolle parisuhteisiin. Jotenkin he haistaa ja vaistoaa uhrinsa ja heille uhreiksi sopivillakin on kummallinen taipumus heidän seuraansa ja porukoihin.
      Onneksi nykyään on paljon kirjallisuutta, veraistukea. Ymmärretään enemmän erilaisista luonne- ja persoonallisuushäiriöistä ja läheisriippuvaisuudesta.
      Toivottavasti saat eheytyä menneisyyden painolastistasi ja löydät sitten terveitä ihmissuhteita ja vaikka terveen hengellisenkin yhteisön, missä voit kasvaa rakentavassa vuorovaikutussuhteessa lähimmäistesi kanssa.
      Todellakin oppia tämä elämä on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe