Niinistöä kiinnostaa vain presidentin eläke

Sauli Niinistön intressi presidentiksi on korkeampi eläke, se on myös Kokoomuksen etujen mukaista tehdä Saulista presidentti koska näin puolue saa näkyvyyttä ja lisää hypetystä. Kokoomuksen hanketta eteenpäin puskemaan on pantu lehdistö, muiden puolueiden yksittäisillä edustajilla revitellään mutta Saulista ja Saulin muijasta tehdään mukavia juttuja, kuin jostain ruotsin kuningasparista ikään.
Kukaan ei ole kysellyt miksei esim. Niinistön puoluetoverin Ilkka Kanervan teinityttön ahdistelusta ole ollut mitään lehdissä, Isä-Mitron kourimisesta kyllä ja Hakkaraisesta tottakai pitää tehdä juttu kerran viikossa, eihän se ole suotavaa että Kokoomus joutuu seuraavallakin kaudella tekemään myönnytyksiä persujen takia.

Kokoomuksen perimmäinen ajattelumalli omien sanojensa mukaan lisätä vastuuta, se oikeastaan tarkoittaa että jokainen on vastuussa itsestään, rikkaat maksaisivat vähemmän veroja joita sitten käytetään mm. köyhien terveydenhuoltoon yms.
Jos veroja taasen tarvitsee korottaa, niin korotetaan sitten keskiluokan veroja, tästä hyvänä esimerkkinä uusi ylevero joka on sama 140€ normaalille duunarille ja suomen rikkaimmalle miehelle.
Paavo Arhinmäki kyllä paasaa joutilaiden puolesta mutta mitä tekee demarit, ei mitään, ylevero saa tulla ja suurimman vastuun tuloihinsa nähden kantaa keskiluokkaiset(joiden puolta demareiden kuuluisi pitää) jotka muutenkin koittavat vähällä miehityksellä pitää tämän maan rattaat pyörimässä.
554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Huono juttu ja täysin perusteeton, koska Niinistö ei ole nostanut edes hänelle kuuluvaa eduskunnan eläkettä.

Niinistö saisi sormia napsauttamalla 7.000 euroa lisää tuloja kuukaudessa. Nämä rahat on muuten kelvanneet Lipposelle ja Väyryselle vaikka miehillä onkin kovemmat tulot kuin Niinistöllä.

Äänestä
  • Kyllä mäkin voisin näin vaalien alla teeskennellä kansanmiestä jos sillä voi varmistella presidentin tulotasoa ja myöhemmin eläkettä.

    Äänestä

Jos ahneinta haet niin sekin löytyy. Paavo Väyrynen. Maksattaa muilla kahvinsakin...

Äänestä

Niinistö sai viime valeissakin niin paljon hämärää vaalitukea mm. Novalta ja Mekaniikkatalolta, että hän ei tarvitse lisätuloja.

Äänestä
  • Ainoa puolue, joka sai vaalitukea oli Sdp. Mistä Tarja Halonen sai vaalitukea, ei tiedä kukaan, koska sitä ei ole avattu ollenkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Downshiftaaja kirjoitti:

Sauli Niinistön intressi presidentiksi on korkeampi eläke, se on myös Kokoomuksen etujen mukaista tehdä Saulista presidentti koska näin puolue saa näkyvyyttä ja lisää hypetystä. Kokoomuksen hanketta eteenpäin puskemaan on pantu lehdistö, muiden puolueiden yksittäisillä edustajilla revitellään mutta Saulista ja Saulin muijasta tehdään mukavia juttuja, kuin jostain ruotsin kuningasparista ikään.
Kukaan ei ole kysellyt miksei esim. Niinistön puoluetoverin Ilkka Kanervan teinityttön ahdistelusta ole ollut mitään lehdissä, Isä-Mitron kourimisesta kyllä ja Hakkaraisesta tottakai pitää tehdä juttu kerran viikossa, eihän se ole suotavaa että Kokoomus joutuu seuraavallakin kaudella tekemään myönnytyksiä persujen takia.

Kokoomuksen perimmäinen ajattelumalli omien sanojensa mukaan lisätä vastuuta, se oikeastaan tarkoittaa että jokainen on vastuussa itsestään, rikkaat maksaisivat vähemmän veroja joita sitten käytetään mm. köyhien terveydenhuoltoon yms.
Jos veroja taasen tarvitsee korottaa, niin korotetaan sitten keskiluokan veroja, tästä hyvänä esimerkkinä uusi ylevero joka on sama 140€ normaalille duunarille ja suomen rikkaimmalle miehelle.
Paavo Arhinmäki kyllä paasaa joutilaiden puolesta mutta mitä tekee demarit, ei mitään, ylevero saa tulla ja suurimman vastuun tuloihinsa nähden kantaa keskiluokkaiset(joiden puolta demareiden kuuluisi pitää) jotka muutenkin koittavat vähällä miehityksellä pitää tämän maan rattaat pyörimässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu