Masennus ja murhe, Vol 1;

jarlau

Masennus ja murhe
Masennus on yleinen kansantauti, jota ymmärretään usein aivan väärin.

Ajatellaan että toisinaan sairaus on jotakin "henkistä puolta ja järjen vajavaisuutta." Masennus on koko kehon fysiologista perustaa koskeva sairaus. Depressio on biokemiallinen epätasapainotila. Kysymys on tavallisesti keskushermoston välittäjäaineen serotoniinin pitoisuuden häiriöstä. Serotoniini on aivojen hermosolujen välittäjäaine.Tauti hiipii vähitellen, ja sitä on vaikea aluksi itse havaita. Sairauteen liittyy hyvin epämiellytäviä asioita, kuten psykosomaattiset oireet, alakuloinen ja epätoivoinen mieliala, itkuisuus, haluttomuus, tuskaisuus ja ahdistustilat, kuoleman ajatukset, väsymys, uníhäiriöt, keskittymis- ja oppimisvaikeudet, sukupuolielämän hankaluudet, syömishäiriöt ja itsetuhoajatukset. Korkeat itsemurhatilastot lienevätkin tämän taudin syytä?

Jos on itsetuhoajatuksia pitää mennä lääkäriin. Kun lääkehoito alkaa vaikuttaa, oireetkin poistuvat.
Mielihyvän tuntemukset palaavat kun aineenvauhdunta on hoidettu kuntoon.
Masennukseen on kehitetty hyviä hoitoja 1990 luvulla. Monet lääkitykset käytetään kuureina ja hoitavat periaatteessa terveeksi asti. Ei tarvita jatkuvassa käytössä.

Serotoniini hermosolujen välittäjäaineena mahdollistaa mielihyvän tuntemukset ja -puutostila aiheuttaa, ettei mikään tee ihmistä iloiseksi. Mistään ei saa mielihyvää. Ihminen selviää yleensä elämän suruistaan suremalla, ja terveellä suru menee ajan mittaan itsestään ohitse. Masennus ei parane yleensä ilman lääkehoitoa. Nykyisellä lääkehoidolla voidaan keskushermoston biokemian tasapainoa hoitaa. Elämä jatkuu normaalina hoitokuurin jälkeen, ja ikävät oireet poistuvat. Hoito on hyvä aloittaa mahdollisimman pian. Hoitamattomana tauti kroonistuu, ja työkyky kärsii usein pitkäksi ajaksi. On välttämätöntä selvittää masennuksen syyt, ja poistaa taudin aiheuttajat kokonaan elämästään altistamasta. Mieltä häiritsevät ihmissuhteet on hoidettava ensin kuntoon. Monet ovatkin joutuneet vaihtamaan ammattiaan, työpaikkaa, muuttamaan toiseen kaupunkiin, jne. voidakseen toipua, ja välttääkseen samat ympyrät jotka myötävaikuttivat sairauden puhkeamiseen ja estävät toipumisen. Sinne missä sairastui ei ole tavallisesti paluuta. Ihminen kokeekin pakokauhua entisiä asioita kohtaan missä uupui ja ahdistui ja masentui.

Uupumuksen aiheuttaa pitkäkestoinen stressi ja uupumusta seuraa aina jonkinasteinen masennus josta toipuminen on yksilöllistä. Stressi voi johtua mistä tahansa, kysymys ei ole aina esim. työasioista, vaan mistä stressiä kertyy ja stressin yhteissumma. Ihmiselle olisi aina tärkeätä palautua fyysisistä ja henkisistä kuormituksistaan täysin ennen kuin alkaa tekemään mitään uutta. Tässä on työhyvinvoinninkin haaste. Palautumista välillä tarpeeksi eikä ylisuuria taakkoja. Työtehokkuus on huipussaan vain hyvinvoivilla ihmisillä ja -ihmissuhteiden vallitessa sekä toisia tukevasta toverihengestä. Työtehossa päästään huippusuorituksiin kun ihmiset ovat motivoituneita kohtuullisiin ja realistisiin haasteisiinsa ja -tavoitteisiin.
Pitkään eri syistä jatkunut stressi laukaisee sairauden. Tyypillinen sairastuja on tavallisesti viisas, ahkera, tunnollinen ja lahjakas ihminen joka vaatii aina paljon itseltään. Tapoinaan potentiaalinen sairastuja ottaa suuria haasteita itselleen ja hoitaa ne hyvin.

Hoitokeinoina on ensin keskustelu lääkärin kanssa ja lääkitys. Hakeudu ihmisten seuraan. Harrasta mitä olet aina halunnut harrastaa vointisi mukaan. Kerro että kärsit masennuksesta, ja pyydä ymmärrystä. Alkoholi ja tupakka ovat pahimmat myrkyt sairastuneelle. Ne estävät paranemista aivan ratkaisevalla tavalla. Alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttö voi aiheuttaa mitä vain. Muisti voi mennä yhtäkkiä, pää seota tai jalat mennä alta hetkessä yllättäen edellisen iltana otetun lääkkeen ja seuraavan päivän alkoholin yhteisvaikutuksena. Lääkitys ja alkoholi vaikuttavat molemmat keskushermostoon.

Liikunta tai ulkoilu on hyvä asia. Masentuneen ei tarvitse pyrkiä suorituksiin liikunnassa. Liikunnan tulee rasittaa kohtuullisesti rentouttaen. Reipas sauvakävely esim. on hyvä ja rentouttava. Lenkkiä voi pidentää kunnon mukaan. Ravinnossa on hyvä suosia kasviksia ja kevyttä linjaa. Kiinnostu itsesi hoitamisesta. Kirjastoista löytyy terveyskirjoja. Lisäravinteita voi käyttää. Vitamiinit ja Omega 3 rasvahapot ovat ensimmäinen asia lisäravinteiden suhteen ja erityisen tärkeitä masennuksen ennalta ehkäisyssäkin. Myös soijapavuissa on aivoja hoitavia aineosia. Soijan voi nauttia vaikka soijamaitona. Kaikkien vitamiinien, kivennäis- ja hivenaineiden saanti on tärkeätä turvata suurehkoina annoksina. Kasviölyistä saa omega 6 ja 9 rasvahappoja. Liikunnan vuoksi kasviöljy toimii myös nivelien voiteluaineena. Älä ota D vitamiinia ja kalkkia yhtä aikaa paljon. Yhdessä runsaasti nautittuna ne voivat kalkeuttaa sisäelimiä. Kalaöljyjen runsas käyttö on todettu masennukselle hyväksi.

jatkuu heti......................

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jarlau

      Vol 2- jatkoa........ edelliseen;

      Masennus ei ole sen kummempi sairaus, kuin että sokeritautinen ottaa insuliinia, tai hankkisi silmälasit. Ajan mittaan ihminen tulee sinuiksi sairautensa kanssa, ja oppii hoitamaan hyvin itsensä. Hyvin hoidettuna sairaus ei enää haittaa niin pahasti elämänviettoa. Kristittykin voi sairastua masennukseen, vaikka hänen suoja onkin hyvä, sillä hän lepää Herrassa ilman stressiä ja pitää lepopänsä. Hän ei myöskään ole kunnianhimoinen, ja viivy liikaa maallisissa huolissa ja paineissa.

      Hengellisessä mielessä parhaita lääkkeitä murheeseen ovat usko, rukous, ja työ. Usko ja toiminta antaa varmuutta ja työ tyydytystä. Jumala antaa ihmiselle kykyjä niin paljon kuin on tarpeen. Tarvitaan vain oma halu ja päätös ryhtyä työhön. Kukaan ei jää ilman mahdollisutta tehdä Herran työtä Jumalan kunniaksi lähimmäisten hyväksi. Muista että Paavalikin, ja monet muutkin kokivat elämässään myös heikkoja hetkiä. (2 Kor 12:9-10) Et voi olla onnellinen jos laiminlyöt Jumalan työn, jonka Hän tahtoo Sinun tekevän. Muista että Sinun täytyy tehdä onma päätös tyhtyä työhön, ja olla valmis ylittämään kynnyksiä. (Matt 28:18-20, Matt 25:31-45) Kun ensin voi nähdä itsensä jossakin palvelutehtävässä on se merkki mikä voisi olla oma paikka työssä.

      Herrassa Jumalassa on ihmisen koko elämä, toivo ja varmuus. Jumalan sanan tutkiminen, ja Jumalan rakkauden ajattelu tuo yksinäisellekin ihania hetkiä. Ajattele taivaallisia asioita, ajattele Jeesusta. Lupauksia. (Room 8:35, 2 Kor 4:17-18) Ajattele että voit kerran tavata rakkaan Vapahtajasi, ja laulaa uudessa maassa ylistyslauluja Raamatun uskon suurmiesten ja -naisten kanssa enkelien säestyksellä. (Ilm 21-22, Jes 65:17-25) Älä jätä uskoasi epävarmuuteen, vaan hengellisen ja henkisen tyerveytesi kannalta poista heti kaikki esteet mitkä ovat Sinun ja Jumalan välillä. Ihminen ei voi kokea onnea ja varmuutta uskossa jos hän asettaa omia ehtojaan Jumalan edelle. (Ps 42 ja 43, 1 Joh 2:1-5)

      Ihminen tulee murheelliseksi langetessaan pois Herran tahdosta. (Ilm 3:19, Val 1:5, 3:33, ) Pane toivosi Herraan. Herra on turva murheessa. (Room 12:12, Ps 116:3-5, 1 Sam 1:10-11) Murhe kuuluu vain jumalattomille. (Snl 14:11-13) Uskovaa murehduttaa jumalattomien elämä. (Matt 13:20-21, Mark 4:17) Lopun aikana uskovat joutuvat kokemaan ahdistusta. (Ilm 12:17, Apt 14:22, Ilm 1:9) Kestä koetukset. (2 Kor 6:3-10, Kol 1:24) Jumalan mielen mukainen murhe tuo pelastuksen, ja maailman murhe -kuoleman.(2 Kor 7:10, Ilm 2:9, 7:14) Sure syntiä, mutta tee parannus kaikesta synnistäsi mistä koet huonoa omaatuntoa. Ihmisen omatunto on Jumalan Hengen puhuttelua ! Iloitse evankeliumista ja Jumalan rakkaudesta. (1 Joh 4:8,16, 2 Kor 13:11)

      Masentuneen auttamisessa on täytyy muistaa masentuneen rajalliset voimat. Masentuneen tila pahenee moitteista ja liiasta kannustuksesta. Masentunut masentuu aina entisestään kun havaitsee ettei jaksa.
      Kevään valo voi olla raskas kun huomaa ettei se ilahduta. Mieli on synkkä.
      Hiljaa myötäeläminen on tapa olla masentuneen tukena ja jotakin sopivan virkistävää voimien rajoissa voi järjestää. Taloudellinen tai joku muu konkreettinen tarpeen mukainen apu ja tuki poistavat tietysti käytännön asioiden murheita ja auttavat eteenpäin ja tuovat iloa.
      Älä vaadi masentuneelta vastapalveluksen tunteita eikä mitään sellaista vaatimusta. Masentunut ei jaksa eikä huomaa ajatella empatiassa aina toista ihmistä normaalisti.

      Kaikki tietävät ettei raha tee ihmistä onnelliseksi?
      Itsekäs elämä ei voi koskaan tyydyttää ihmistä.
      - Mitkä ovat onnen avaimet? - Onnen avaimet ovat; - Epäsitsekäs työ lähimmäisten eteen Jumalan kunniaksi! Ihminen saa mielihyvää kun antaa, huomoi toisia ihmisiä rakkaudessa eikä pyri hemmottelemaan aina vain itseään.

      Nämä neuvot saattavat päteä masennuksen hoitoon ainakin tavallisissa tapauksissa.

      Lisää aiheesta: http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/16

      http://jarinhotelli.blogspot.com
      9.1.2012

      vrt:
      http://sympatia.fi
      http://media7.fi
      http://kirjatoimi.fi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      1840
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1763
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1754
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      1437
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1382
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1008
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      960
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      907
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      901
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      861
    Aihe