Pyhyyden humahdus on luulouskoa

Syntimme ovat siis anteeksi annetut, ei tehdäksemme oman himomme ja mielihyvämme mukaan, vaan niinkuin Ilm. 22: 11 on kirjoitettu: joka vanhurskas on, se tulkoon vielä hurskaaksi, ja joka pyhä on, se tulkoon vielä pyhäksi. Mutta joka paha on, se olkoon vielä paha, ja joka saastainen on, se tulkoon vielä saastaiseksi. Lyhyesti: aarteemme se on uskomme laita on tällainen: emme ole sitä vielä kokonansa saavuttaneet, se on meille vain luvattu ja sanassa lahjoitettu; me nyt tosin omistamme sen uskossa, mutta ei koko elämässä ja täydellisessä nautinnossa. Sentähden on meidän edelleen raataminen ja sotiminen, että usko ja sen hedelmät meissä kasvaisivat ja lisääntyisivät, eikä synti, niinkuin Paavali, Room. 6: 6, sanoo: tieten sen, että meidän vanha ihminen on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa, että synnin ruumis pitää turmeltaman, ettemme tästedes syntiä palvelisi. Sisällinen eli uusi ihminen meissä ei tule yhdessä hetkessä täydelliseksi, vaan sen pitää päivästä päivään aina kuolemaan asti tuleman vahvemmaksi. Sentähden ei saa kristitty olla laiskana, eikä luuloitella jo kaikki omistavansa täydellisesti, vaan hänen pitää kasvaman uskossa ja hengen hedelmät hänessä lisääntymän