Ihmisen arvo. Tämä on vaikea kysymys tämän päivän uskovalle - ja ei-uskovalle.
Mistä tiedän, että olen arvokas? Olenko arvokas?
Olen kasvanut hyvässä kritityssä perheessä. Vanhempani ovat olleet vastuunkantajia seurakunnassa, ja itsekin olen pienestä pitäen kasvanut vastuuseen ja elävään uskoon.
Miksi sitten kysymys ihmisarvosta on ollut minulle niin tärkeä?
Ollessani pieni, minulle opetettiin, että jokaisen tulee uudestisyntyä päästäkseen taivaan kotiin. Isän ja äidin uskolla ei taivaaseen mennä. Niinpä seitsemänvuotiaana annoin elämäni Jeesukselle. Aloin elää voimakasta uskovan elämää täytyttyäni Pyhällä Hengellä ja käytyäni uskovien kasteella.
Varhaisessa vaiheessa koin Jumalan kutsuvan minua valtakuntansa työhön. TIesin sisimmässäni, että Hän on minut tehnyt ja minut kutsunut. Aloinkin elää tuon kutsun mukaisesti.
Sitten tuli haavoittava hetki. En kerro siitä nyt tarkkaan, mutta jotain todella olennaista meni minussa rikki.
Vanhempani eivät osanneet minua auttaa. Sulkeuduin kuoreeni ja ajattelin, että elämä saa minun osaltani jäädä.
Noissa vaiheissa olin nuori ja kuuntelin saarnoja innolla. Seurakuntaamme tuli "palava pappi" joka julisti, että Jeesus valitsee aina huonoimmat, ne, jotka eivät osaa mitään.
Olin kauhuissani. Olin kympin oppilas, ja kuvitellut, että Jeesus käyttäisi minua valtakuntansa työssä.
Sulkeuduin entistä enemmän kuoreeni, ja ajattelin, että mieluummin kieltäisin itseni kuin joutuisin pois Jumalan suosiosta. Aloin siis murentaa itsetuntoani ja kyvykkyyttäni sekä arvokkuuden tunnettani Jumalan ja ihmisten ja itseni silmissä.
Mihin tuo elämä johti? Jatkuvaan kuoleman toivomiseen. Elämään, joka ei ole valoisa. Elämään, joka ei ole voittoisa. Ei voi olla suurempaa syntiä kuin itsensä kieltäminen tavalla, jonka minä tein: että olen huono, arvoton ja elämälle kelpaamaton. Mikä avuksi?
Avukseni koitui Krito-ryhmä. Elämän vakavissa kriiseissä Jumala johdatti minut ryhmään, joka oli totuudellinen, luottamuksellinen, ja Kristukseen sitouttava. En ole koskaan nähnyt minkään sitovan ihmistä enemmän Kristukseen kuin käymäni kymmenen askeleen ohjelma Krito-ryhmässä.
Ryhmän jälkeen en ollut kokonaan ehjä, mutta koin, että olin kuin ensimmäistä kertaa tullut uskoon. Jeesuksesta oli tullut elävä ja todellinen. Olin sitoutunut Häneen ja Hän minuun.
Paraneminen jatkui.
Nyt aloin tutustua Kristukseen Isän ominaisuudessa, jatkoin eheytymistä vessan lattialla itkien ja apua arjen tilanteisiin pyytäen. Halusin tietää, mikä on oikein arkisissa tilanteissa, ja halusin tehdä oikein.
Noista vuosista koitui hedelmä, joka minulla on annettavana tänään.
Jeesus on Elämän Leipä.
Mistä tiedän, että olen arvokas? Olenko arvokas?
Olen kasvanut hyvässä kritityssä perheessä. Vanhempani ovat olleet vastuunkantajia seurakunnassa, ja itsekin olen pienestä pitäen kasvanut vastuuseen ja elävään uskoon.
Miksi sitten kysymys ihmisarvosta on ollut minulle niin tärkeä?
Ollessani pieni, minulle opetettiin, että jokaisen tulee uudestisyntyä päästäkseen taivaan kotiin. Isän ja äidin uskolla ei taivaaseen mennä. Niinpä seitsemänvuotiaana annoin elämäni Jeesukselle. Aloin elää voimakasta uskovan elämää täytyttyäni Pyhällä Hengellä ja käytyäni uskovien kasteella.
Varhaisessa vaiheessa koin Jumalan kutsuvan minua valtakuntansa työhön. TIesin sisimmässäni, että Hän on minut tehnyt ja minut kutsunut. Aloinkin elää tuon kutsun mukaisesti.
Sitten tuli haavoittava hetki. En kerro siitä nyt tarkkaan, mutta jotain todella olennaista meni minussa rikki.
Vanhempani eivät osanneet minua auttaa. Sulkeuduin kuoreeni ja ajattelin, että elämä saa minun osaltani jäädä.
Noissa vaiheissa olin nuori ja kuuntelin saarnoja innolla. Seurakuntaamme tuli "palava pappi" joka julisti, että Jeesus valitsee aina huonoimmat, ne, jotka eivät osaa mitään.
Olin kauhuissani. Olin kympin oppilas, ja kuvitellut, että Jeesus käyttäisi minua valtakuntansa työssä.
Sulkeuduin entistä enemmän kuoreeni, ja ajattelin, että mieluummin kieltäisin itseni kuin joutuisin pois Jumalan suosiosta. Aloin siis murentaa itsetuntoani ja kyvykkyyttäni sekä arvokkuuden tunnettani Jumalan ja ihmisten ja itseni silmissä.
Mihin tuo elämä johti? Jatkuvaan kuoleman toivomiseen. Elämään, joka ei ole valoisa. Elämään, joka ei ole voittoisa. Ei voi olla suurempaa syntiä kuin itsensä kieltäminen tavalla, jonka minä tein: että olen huono, arvoton ja elämälle kelpaamaton. Mikä avuksi?
Avukseni koitui Krito-ryhmä. Elämän vakavissa kriiseissä Jumala johdatti minut ryhmään, joka oli totuudellinen, luottamuksellinen, ja Kristukseen sitouttava. En ole koskaan nähnyt minkään sitovan ihmistä enemmän Kristukseen kuin käymäni kymmenen askeleen ohjelma Krito-ryhmässä.
Ryhmän jälkeen en ollut kokonaan ehjä, mutta koin, että olin kuin ensimmäistä kertaa tullut uskoon. Jeesuksesta oli tullut elävä ja todellinen. Olin sitoutunut Häneen ja Hän minuun.
Paraneminen jatkui.
Nyt aloin tutustua Kristukseen Isän ominaisuudessa, jatkoin eheytymistä vessan lattialla itkien ja apua arjen tilanteisiin pyytäen. Halusin tietää, mikä on oikein arkisissa tilanteissa, ja halusin tehdä oikein.
Noista vuosista koitui hedelmä, joka minulla on annettavana tänään.
Jeesus on Elämän Leipä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
>>Halusin tietää, mikä on oikein arkisissa tilanteissa, ja halusin tehdä oikein.