Onko Jumala suvaitsevainen? Helppo kysymys, vastaa vain Kyllä/Ei otsikkoon ja kohta raamatusta johon vastaus perustuu!
Ja nimenomaan Jumalasta kyse, ei Jeesuksesta.
Onko Jumala suvaitsevainen?
33
123
Vastaukset
- Ilman jaetta
En nyt jaksa kaivaa Raamattua esiin, mutta koska kysymys on noin yleinen siihen voi vastata ilman raamatunjaettakin. Vastaus on ei. Jumala ei suvaitse syntiä.
- liukuva käsite
Suvaitsevaisuus on jo aika kulunut termi.
Oletko sinä suvaitsevainen, jos lastasi kiusataan. Miten luulet Jumalan tähän suhtautuvan.
Tai oletko suvaitsevainen, jos näet naapuriisi murtauduttavan. Miten luulet Jumalan tähän suhtautuvan.
Milloin suvaitsevaisuus on hyve ja milloin se lipuu oman edun tavoitteluun tai välinpitämättömyyteen.- mieti sitä
Ei näköjään onnistunut vastaaminen ohjeiden mukaisesti. Tarkoitus ei ollut käsitellä nykypäivän mahdollisia tilanteita vaan suoraan jumalan persoonaa ja suvaitsevaisuutta raamatussa kuvaillun mukaan.
Onko esim. sapattina työtä tekevän (avuliaan/ahkeran) tappamiseen kehoittaminen liukuva käsite? - vieläko jotain
mieti sitä kirjoitti:
Ei näköjään onnistunut vastaaminen ohjeiden mukaisesti. Tarkoitus ei ollut käsitellä nykypäivän mahdollisia tilanteita vaan suoraan jumalan persoonaa ja suvaitsevaisuutta raamatussa kuvaillun mukaan.
Onko esim. sapattina työtä tekevän (avuliaan/ahkeran) tappamiseen kehoittaminen liukuva käsite?No ei tietenkään Jumala suvaitse yli itsensä kävelemistä, eikä rajojensa ylittämistä. Eiköhän tämä nyt aika selvä asia liene.
Mutta jos nyt tarkoitat erilaisia ihmisiä tai jotain, niin tuskin nyt Jumalalla on edes näitä ongelmiä. Ei hällä ole eri ihonvärisiä tai jotain. Hällä on vaan ihmisiä, jotka oli kaikki syntisiä ja jotka piti sovittaa. Ei Jumala siis suvainnut syntiäkään, vaan tuli itse maan päälle kärsimään vähän niinko rangaistusta, ettei hänen suvaitsemattomuudessaan olisi tarvinnut näitä ihmispoloisia sallia rankaistavan. vieläko jotain kirjoitti:
No ei tietenkään Jumala suvaitse yli itsensä kävelemistä, eikä rajojensa ylittämistä. Eiköhän tämä nyt aika selvä asia liene.
Mutta jos nyt tarkoitat erilaisia ihmisiä tai jotain, niin tuskin nyt Jumalalla on edes näitä ongelmiä. Ei hällä ole eri ihonvärisiä tai jotain. Hällä on vaan ihmisiä, jotka oli kaikki syntisiä ja jotka piti sovittaa. Ei Jumala siis suvainnut syntiäkään, vaan tuli itse maan päälle kärsimään vähän niinko rangaistusta, ettei hänen suvaitsemattomuudessaan olisi tarvinnut näitä ihmispoloisia sallia rankaistavan."No ei tietenkään Jumala hyväksy yli itsensä kävelemistä..."
Niin totta! 40 vuotisella erämaavaelluksella (kuvitellaan tästä eteenpäin vuoteen 2052 olla erämaassa), niín ihmiset eivät jaksaneet syödä sitä mannaa joka ikinen päivä. Eräät halusivat välillä lihaakin. Jumala suivaantui todenteolla, kun antamansa safka ei kelvannutkaan, ja aiheutti suuren surman.
Ja samalla vaelluksella oli spitaalisiakin. Jumala määräsi heidät leirin ulkopuolelle. Olisihan nuo voinut parantaakin, jos kerran "Jumala parantaa".
Eli hieman enemmän inhimillisyyttä ja suvaitsevaisuutta, hyvä Jumala!
Ihmisetkin pystyvät parempaan.
- tässä pari...
Raamatussa kuvailtu jumala ei ole suvaitsevainen
* Vammaiset, epämuodostuneet, sokeat, kivessyövän uhrit (vaikkakin kaikki nämä ovat kaiken inhimillisyyden mukaan täydet ihmisarvot omaavia!) eivät ole suvaittuja tulemaan alttarin ääreen (3. Moos. 21:18-23)
* Homot tulee surmata syntinsä tähden (3. Moos. 20:13)
* Selvännäkijät ja ennustajat on surmattava (3. Moos. 20:27)
kymmeniä muita kohtia joissa raamatun jumala syrjii, tapattaa tai muuten vain inhoksuu ihmisiä... Niin, asiasta taidetaan olla montaa mieltä?
Eli jos ajatellaan Jumalan olevan suvaitsematon, niin Hän ei
- suvaitse erilaisia kulttuureja eikä erilaisia elämäntapoja
- suvaitse yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta
- suvaitse omasta vakaumuksestaan kiinnipitämistä
- suvaitse ihmisten erilaisuutta ulkonäön, -muodon, puhetavan tai aseman ja arvojen takia
- suvaitse sitä, että olisi oikeutta elää rauhassa ja sellaisena kuin on
- mutta suvaitsee sen että omia näkemyksiään saa väkisin tyrkyttää muille
En tiedä kuulostaako tuo ihan Raamatun mukaiselta? Ehkä, kun kääntää ne myöteiseksi…
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvaitsevuus
Ps. suovaitsevaisuus on tarkoita kaiken hyväksymistä...- vastataan A.
Eli jos ajatellaan Jumalan olevan suvaitsematon, niin Hän ei
- suvaitse erilaisia kulttuureja eikä erilaisia elämäntapoja (esim. Sodoma ja Gomorra)
- suvaitse yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta (ihmisarvo, sanan- ja uskonnonvapaus)
- suvaitse omasta vakaumuksestaan kiinnipitämistä (ei saa palvoa muita jumalia)
- suvaitse ihmisten erilaisuutta ulkonäön, -muodon, puhetavan tai aseman ja arvojen takia (alttarille ei saa tulla ihmiset, joilla jotain fyysisiä poikkevaisuuksia)
- suvaitse sitä, että olisi oikeutta elää rauhassa ja sellaisena kuin on (esim. homoseksuaalit)
Vastaus siis, EI, jumala ei ole suvaitsevainen. vastataan A. kirjoitti:
Eli jos ajatellaan Jumalan olevan suvaitsematon, niin Hän ei
- suvaitse erilaisia kulttuureja eikä erilaisia elämäntapoja (esim. Sodoma ja Gomorra)
- suvaitse yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta (ihmisarvo, sanan- ja uskonnonvapaus)
- suvaitse omasta vakaumuksestaan kiinnipitämistä (ei saa palvoa muita jumalia)
- suvaitse ihmisten erilaisuutta ulkonäön, -muodon, puhetavan tai aseman ja arvojen takia (alttarille ei saa tulla ihmiset, joilla jotain fyysisiä poikkevaisuuksia)
- suvaitse sitä, että olisi oikeutta elää rauhassa ja sellaisena kuin on (esim. homoseksuaalit)
Vastaus siis, EI, jumala ei ole suvaitsevainen.Niin in, mutta suvaitseeko Hän suomalaiset, kreikkalaiset tai vaikka aboriginaalit?
Tuota, olet sitä mieltä ettei sananvapaus, tai ihmisen arvo sinänsä ole Jumalan silmissä mitään hyvää?. Saamme siis kohdella toisiamme ihan miten lystää…
Tarkoittaa myös sitä, että itse olet valmis luopumaan vakaumuksestasi kunhan vain voimakkaampi käännyttää sinut!
Juu u, ehkä näin on sitten…- esther
vastataan A. kirjoitti:
Eli jos ajatellaan Jumalan olevan suvaitsematon, niin Hän ei
- suvaitse erilaisia kulttuureja eikä erilaisia elämäntapoja (esim. Sodoma ja Gomorra)
- suvaitse yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta (ihmisarvo, sanan- ja uskonnonvapaus)
- suvaitse omasta vakaumuksestaan kiinnipitämistä (ei saa palvoa muita jumalia)
- suvaitse ihmisten erilaisuutta ulkonäön, -muodon, puhetavan tai aseman ja arvojen takia (alttarille ei saa tulla ihmiset, joilla jotain fyysisiä poikkevaisuuksia)
- suvaitse sitä, että olisi oikeutta elää rauhassa ja sellaisena kuin on (esim. homoseksuaalit)
Vastaus siis, EI, jumala ei ole suvaitsevainen.Miksei alttarille saisi tulla esim vammainen?
perustelut! - EL.a .K:IM
esther kirjoitti:
Miksei alttarille saisi tulla esim vammainen?
perustelut!esther
Höpö höpö.
Àutuaat ovat yksinkertaiset`.
- Nasse.
Onhan se suvaitsevainen, salli Nooan pelastua järjestämältään vedenpaisumukselta, vaikka koko ihmiskunta muutoin tulikin tuhotta.
Eikö siinä Kaikkivaltiaa, Rakastavan ja Armollisen Julmalan suvaitsevaisuus tule siin jalolla tavalla?- satukirja=satukirja
Minua vähän ihmetyttää että mistä tummaihoiset, punaihoiset ja keltaihoiset tulivat maapallolle jos kerran Nooa lähipiirineen oli ainoa selviytyjä?
Evoluution ja tieteen mukaan tähän löytyy selitys, mutta raamatun tarinat ei sitä kerro...
Hyvä kysymys, mutta itse ajattelen niin, että suvaitsevaisuus -sana ja se mitä sillä ymmärrämme, on meidän ihmisten tapa hahmottaa tätä puolta elämästä ja sen ilmiöistä.
Jos mietimme, onko Jumala suvaitsevainen, silloin luomme jumalakuvaa eli yritämme käsittää häntä jollain sellaisilla ominaisuuksilla, jotka liittyvät ihmiseen ja oman kykymme mukaan määritellä Jumalaa.
Raamatussa Jumala näyttäytyy eri tavoin, mutta mielestäni johonkin tiettyyn määritelmään lukkiutuminen ei tee oikeutta Jumalalle, joka on enemmän ja muuta, mihin meidän käsityskykymme riittää.
Silti Jumalan ajatteleminen ja pohtiminen on ihan hyödyllistä ja mielenkiintoista. Jopa suotavaa.
Antti-pappi- lukitaanko a?
Eli Antin vastaus oli: Ei, jumala ei ole suvaitsevainen...?
- voi hyssykät sentäs
lukitaanko a? kirjoitti:
Eli Antin vastaus oli: Ei, jumala ei ole suvaitsevainen...?
No jos Jumala on kaikesa suvaitsevainen, niin minä voin lätkästä sua päin pläsia ja Jumala vain myhäilee vieressä :D
- Nasse.
voi hyssykät sentäs kirjoitti:
No jos Jumala on kaikesa suvaitsevainen, niin minä voin lätkästä sua päin pläsia ja Jumala vain myhäilee vieressä :D
"No jos Jumala on kaikesa suvaitsevainen, niin minä voin lätkästä sua päin pläsia ja Jumala vain myhäilee vieressä :D "
Jos olet toisuskoinen, väärän rotuinen tai orja, niin noin pitääkin toimia, tai tarkemmin ottaen orjaa ei saa hakata niin pahasti että kuolee vammoihinsa kahden päivän sisään mutta noi muut saa ottaa hengiltä.
Noin siis kristunuskon Jumala sanansa, Raamatun, mukaan.
- aktiivisuutta kehiin
Etsikää uskonkirjat.net
Lätkäiskää sinne joku sana suvaitse tms..eiköhän sieltä nyt joku kohta löydy.
Ainakin muistan, ettei Jumala suvaitse toisia epäjumalia rinnalleen. Ei suvaitse vääryyttä, petosta jne....tälläsissä muistan ainakin tuo sanan olevan. - tonttulakki hki
Kyllä ja ei. Riippuu asiasta. Homostelua ei suvaitse ja suvaitsee oikeudenmukaisuutta. Ihan esimerkkeinä laajasta asioiden valikoimasta.
- EL.a :K:IM22
18 7
Kyllä.
Joona 4:10-11. - juupaseipäs
Kyllä on, jos kysyt sellaiselta vastaajalta, jonka oma maailmankuva on avarakatseinen ja suvaitsevainen.
Ei ole, jos kysyt sellaiselta vastaajalta, jonka oma maailmankuva on tiukka ja suvaitsematon.
Kumpikin perustelee näkökantansa Raamatulla. - agnus D
VT vai UT Jumala?
kyllä mielestäni voi olla, harvoin Jumala kuitenkin puhuu kenellekään suoraan... Aloittajan kysymys on väärin asetettu, koska siinä ei mainita minkä suvaitsemisesta on kysymys Vääryyden ja synnin suvaitsemisesta, vai hyvien asioiden suvaitsemisesta?
- Kui
Niinpä, kysysin vaikkapa kuulevan kirkon edustajalta: että miksi tosiaan vammaisella ihmisellä ei ollut alttarille VT-n? aikana mitään asiaa?? - tai muulla tavalla poikkeavalla..yksilöllä.
Nykyisille alttareille voi kyllä mennä, on jopa tervetullut, siis ainakin vammainen . Mitähän ajattelette tästä asiasta??
Näin inhimillisestä näkökulmasta katsoen Jumala tuntuu kyllä olevan kaikkea muuta kuin suvaitsevainen esim. tässäkin asiassa. - ,,
Kui kirjoitti:
Niinpä, kysysin vaikkapa kuulevan kirkon edustajalta: että miksi tosiaan vammaisella ihmisellä ei ollut alttarille VT-n? aikana mitään asiaa?? - tai muulla tavalla poikkeavalla..yksilöllä.
Nykyisille alttareille voi kyllä mennä, on jopa tervetullut, siis ainakin vammainen . Mitähän ajattelette tästä asiasta??
Näin inhimillisestä näkökulmasta katsoen Jumala tuntuu kyllä olevan kaikkea muuta kuin suvaitsevainen esim. tässäkin asiassa.Sinä kysyt ja Balttis vastaa :)
- Kui
,, kirjoitti:
Sinä kysyt ja Balttis vastaa :)
Täällä odotetaan, että jospa edes joku vastais..;)
Niin onkos tuosta asiasta, josta tuossa kyselin, 'valaisevaa ymmärrystä' edes papeilla? - Kui
Kui kirjoitti:
Täällä odotetaan, että jospa edes joku vastais..;)
Niin onkos tuosta asiasta, josta tuossa kyselin, 'valaisevaa ymmärrystä' edes papeilla?Miksi ette vastaa tämmöiseen kysymykseen, joka koskettaa erittäin monia ihmisiä aikas henkilökohtaisella tavalla, mutta voihan toki olla että KAIKKI ne ihmiset eivät tästä(kään) kummallisuudesta välitä.
- Mutta voisin kuvitella että monelle tuollainen viesti, siitä mitä Jumala Sanassaan on joskus kieltänyt, eli vammaisen yms. ihmisten menemisen alttarille, tuntuu erityisen loukkaavalle. -Vai eikös sen mielestänne ehkä pitäisi?
- Eikä tätä kysymystä tehty tässä ainakaan "pilkkamielessä", jos niin satutte kuvittelemaan? -Huokaus -en jaksa kysellä enää..
- goddeloos
"Onko Jumala suvaitsevainen?"
- Ei, suvaitsevaisuus ei kuulu jumalan repertuaariin. Raamattukin kertoo niin. Kirjasta ei edes löydy sanaa suvaitsevaisuus.- Kui
Mitä ajatuksia sana "suvatsevaisuus" tuo mieleen.?
Monet uskovat ihmiset (ei suinkaan kaikki) ajattelevat sanan "suvaisevaisuus" tarkoittavan samaa kuin että "kaikki on sallittua, kunhan se vain itsestä hyvälle tuntuu" näin he se usein selittävät. Halutaan saada tuo sana kuulostamaan pahalta, siltä että ne "muut, pahikset" voivat elää aivan kuin "pellossa" hällä väliä elämää...
Miksihän sanan merkitys halutaan vääntää näin nurinkurisesti?
Mutta eihän tuolla sanalla sitä suinkaan tarkoiteta, että vois tehdä ihan mitä lystää, siis elää vastuutomasti tms... elää kuin siellä pellossa;) es.mes. - goddeloos
Kui kirjoitti:
Mitä ajatuksia sana "suvatsevaisuus" tuo mieleen.?
Monet uskovat ihmiset (ei suinkaan kaikki) ajattelevat sanan "suvaisevaisuus" tarkoittavan samaa kuin että "kaikki on sallittua, kunhan se vain itsestä hyvälle tuntuu" näin he se usein selittävät. Halutaan saada tuo sana kuulostamaan pahalta, siltä että ne "muut, pahikset" voivat elää aivan kuin "pellossa" hällä väliä elämää...
Miksihän sanan merkitys halutaan vääntää näin nurinkurisesti?
Mutta eihän tuolla sanalla sitä suinkaan tarkoiteta, että vois tehdä ihan mitä lystää, siis elää vastuutomasti tms... elää kuin siellä pellossa;) es.mes."Mitä ajatuksia sana "suvatsevaisuus" tuo mieleen.?"
- Ajatuksia mitä uskovaisen tulisi miettiä!
"Monet uskovat ihmiset (ei suinkaan kaikki) ajattelevat sanan "suvaisevaisuus" tarkoittavan samaa kuin että "kaikki on sallittua, kunhan se vain itsestä hyvälle tuntuu" näin he se usein selittävät"
- Asioita mitä ei ymmärretä selitetään... niin monella eri tavalla uskovaisten silmin (ei suinkaan kaikkien) - Kui
goddeloos kirjoitti:
"Mitä ajatuksia sana "suvatsevaisuus" tuo mieleen.?"
- Ajatuksia mitä uskovaisen tulisi miettiä!
"Monet uskovat ihmiset (ei suinkaan kaikki) ajattelevat sanan "suvaisevaisuus" tarkoittavan samaa kuin että "kaikki on sallittua, kunhan se vain itsestä hyvälle tuntuu" näin he se usein selittävät"
- Asioita mitä ei ymmärretä selitetään... niin monella eri tavalla uskovaisten silmin (ei suinkaan kaikkien)Juuri niin..epäilemättä.., kuten sanoit. goddeloos
- Kyllä kyllä joo
Kyllä Jumala on suvaitsevainen (ja pitkämielinen), muutenhan meistä kukaan ei olisi edes hengissä! Ju,mala on siis äärettömän oikeudenmukainen, ja siksi hän ei hyväksy syntiä! Mutta suvaitsevainen, kyllä!
- juutas
Eipä kovin suvaitsevaiselta vaikuta. Viitteeksi vaikkapa Mooseksen kirjat.
Eikä taida Taivaassa olla uskonnonvapautta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k542409Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖281759Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt701434Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me2381320- 1191154
Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.13990Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu11963vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos23948- 68933
- 59856