http://www.talouselama.fi/uutiset/yle puolet jattaa toimeentulotukensa hakematta saastot 600 miljoonaa/a752631
Yle: Puolet jättää toimeentulotukensa hakematta - säästöt 600 miljoonaa
Talouselämä
Arviolta puolet toimeentulotukeen oikeutetuista jättää etuutensa käyttämättä, kertoo Yle Uutiset. Tuen hakumenettely koetaan niin byrokraattiseksi, etteivät huono-osaiset osaa tai jaksa ryhtyä paperisotaan. Myös sosiaalipalvelujen keskittäminen suurimmissa kaupungeissa yhdelle luukulle voi vaikeuttaa asiointia entisestään.
Tuoreiden tutkimusten mukaan toimeentulotuen niin sanottu alikäyttö on yhä samalla tasolla kuin kolmisen vuotta sitten. Puolet varattomista jättää yhä etunsa käyttämättä.
Käyttämättä jääneestä toimeentulotuesta koitui kunnille ja valtiolle pari vuotta sitten arviolta yli 600 miljoonan euron säästöt.
Yle: Puolet jättää toimeentulotukensa hakematta
10
170
Vastaukset
- .
Monet huono-osaiset eivät osaa tai jaksa hakea toimeentulotukea
julkaistu tänään 9.1. klo 14:21, päivitetty tänään 9.1. klo 16:31
Arviolta puolet toimeentulotukeen oikeutetuista jättää etuutensa käyttämättä. Tuen hakumenettely koetaan niin byrokraattiseksi, etteivät huono-osaiset osaa tai jaksa ryhtyä paperisotaan. Myös sosiaalipalvelujen keskittäminen suurimmissa kaupungeissa yhdelle luukulle voi vaikeuttaa asiointia entisestään.
Tuoreiden tutkimusten mukaan toimeentulotuen niin sanottu alikäyttö on yhä samalla tasolla kuin kolmisen vuotta sitten. Puolet varattomista jättää yhä etunsa käyttämättä.
Etenkin iäkkäiden hakukynnystä nostaa köyhäinhuollon häpeällinen leima, mutta yleisimmin kompastutaan byrokratian ryteikköön, koska paperisota vaatii tositetta toisensa perään.
- Lisäksi asioinnin jouduttamiseksi luotu kirjallinen tuen haku voi toimia juuri päinvastoin, sanoo sosiaalityön professori Irene Roivainen Tampereen yliopistosta.
Roivaisen mukaan ihmiset eivät pääse selvittämään vaikeata elämäntilannettaan sosiaalitoimistoissa, koska suuri osa hakemuksista käsitellään kirjallisesti. Kouluttamattomilta jää tuki helposti saamatta heikon tiedotuksen ja hankalien hakukäytäntöjen takia, Roivainen sanoo.
Käyttämättä jääneestä toimeentulotuesta koitui kunnille ja valtiolle pari vuotta sitten arviolta yli 600 miljoonan euron säästöt. Synkeimpien tulkintojen mukaan tämä saattaa osaltaan selittää, miksi haku on luotu niin hankalaksi.
YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/01/monet_huono-osaiset_eivat_osaa_tai_jaksa_hakea_toimeentulotukea_3160406.html
Selkeä lahtiin - eeeeeiiikaaaiii
Mitä eikö köyhät käytä kaikkia tukia? Ei ollut yllätys minulle. Jollekkin v naamalle voi olla.
- scbjsbsj
en ihmettele.jokaisesta eurosta saa tapella,välillä jopa hallinto-oikeutta myöten.ei tätä rumbaa jaksa,ellei ole luonteeltaan sellainen,että taistelee oikeuksistaan tarvittaessa hautaan asti.moni ei ole sellainen.ikäihmiset eivät jaksa eikä ole ketään auttamassa.sossutantat jallittaa 100-0 ja jopa valehtelevat,tekevät vääriä päätöksiä.
- Selkeää
Ovat niin laiskoja, etteivät jaksa hakea. Rahat pitäisi tuoda kotiin sohvan viereen. Loisimiskulttuuri tuhoaa ihmisen hiljalleen.
- Uni folio
Loinenhan on sellainen, joka hakee kaikki mahdolliset tuet, eikä meinaakka koskaan töitä tehdä.
Laiskuus ja väsymyskin ovat eri asioita.
Et sinäkään jaksaisi töihin tai hakea tukea, jos olisit kroonisesti väsynyt.
Silloin ihminen ei todellakaan jaksa tehdä mitään, koska on väsynyt.
Terveen on helppo sanoa, että ihminen on laiska, mutta tuskin vaihtaisit osaasi haukkumasi laiskan tilalle, jos voisit kokea, millaista on olla kroonisesti jatkuvasti väsymys tilassa, johon ei auta, vaikka nukkuisi yli 8 tuntia.
Jos olet kroonisesti väsynyt, niin et takuulla jaksa herätä aamuisin, että selviytyisit työhön klo 07.00, joka aamu ja jaksaisit olla työssä klo 16.00 saakka.
Laiska sanaa voi käyttää vain terveestä ihmisestä, joka oman mukavuudenhalun kannalta ei viitsi tehdä mitään epämukavaa, koska laiskottelu on mukavampaa, kuin jokin fyysisesti raskas työ.
Laiska ihminen ei kärsi väsymyksestä, vaan haluaa selvitä mahdollisimman helposti makoillen, kuin laiskamato.
- kjgkl
Voitaisiinko tämä 600 miljoonaa antaa mulle,niin lupaan pistää rahat kiertoon ? ;o)
- Axtron
Hyvinhän ne ökyeläkettä yli 60 000e/kk saavat laittavat rahansa kiertoon.
Taitaa niiltä mennä alle 1% tuosta summasta kiertoon ja loput makaa pankin sijoituksissa tuottamassa yhä lisää.
Tavallinen köyhä laittaisi tuon 60 000 euroa tehokkaasti kiertoon ja työllistäisi varsinkin pienyrittäjiä.
Ökyrikkaalle tulot sitävastoin jäävät pankin tilille makaamaan, koska rahaa tulee enemmän, kuin mitä elämässä tarvitaan.
- 2+13
Jeps ja kukaan ei tee kuutamokeikkaa :)
Onko tuo 600milliä häviötä vai tappiota kunnille kun joillain on hyvä syy olla hakematta toimeentulotukea.- herää pahvi
On myös heitä, jotka saavat elantonsa vanhemmiltaan tai puolisoltaan.
- .
Se on kunnalle kuin saamatonta tuloa valtiolta.
Rahan maksaa valtio, mutta se kulutettaisiin kunnassa.
Peruspäiväraha maksaja valtio ja kunta nostaa siitä 20 % , lisäksi kun raha käytetään kunnassa myynti saa sillä vero aleja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arvonlisävero#Periaate
Eduskunta teki työnsä keräten lisää tuloja valtiolle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907