Koska minulla ei ole viivoitinta tarkempaa mittalaitetta, mutta olen silti kovin kiinnostunut tieteistä, olen alkanut mittaamaan kaikenlaista.
Tänään totesin, että pienin hiukkanen joka maailmankaikkeudessa voi olla, on vähän alle millimetrin. Ehkä puoli.
Maailmankaikkeuden suurin kappale on vähän päälle 20cm, sillä en pysty mittaamaan suurempia kappaleita. Auringon halkaisia on muutamia senttimetrejä.
Pienimmän hiukkasen koko on melkein millimetri!
11
124
Vastaukset
- jes jes.
Wau! Olet päässyt aika pitkälle tieteellisessä kreationismissa. Käytät mittalaitetta ja perustat käsityksesi havaintoihin.
Onnittelen sydämellisesti!
Jatka samaan malliin. - uskova_tiedemiäs
Tiede on jännittävää!
Paljon voi tutkia jopa ilman viivotinta! Kerran menin ulos ja katsoi avaruuteen. Tutkin tarkasi missä kohdassa avaruutta kotini on. Sitten seuraavana iltana tein saman uudelleen. Hämmästys oli suuri kun olimmekin ihan samassa kohdassa avaruutta kuin aikasemmin! Eli maa ei siis liiku mihinkään vaikka tiede niin valehtelee!
Viime kesänä kävin korkeasaaressa katsomassa apinoita. Ensi kesänä jos äiti vie minut sinne uudelleen, pääsen tieteellisesti tarkastamaan, onko yhdestäkään kehittynyt talven aikana ihmistä! Odottakaas vaan niin kohta tiedämme varmuudella onko evoluutio totta vai jumalanpilkkaa! - kvasi
"Maailmankaikkeuden suurin kappale on vähän päälle 20cm, sillä en pysty mittaamaan suurempia kappaleita."
Ateistien mukaan kappaleen koko on ääretön, jos sen kokoa ei pysty mittaamaan.
Mahdollisesti olet lähempänä totuutta kuin he.- Töppönen
Uskisten mukaan kappale on olemassa, jos siihen uskoo eikä pystytä havaitsemaan sen olemattomuutta.
- UskonnotonLähimmäinen
Töppönen kirjoitti:
Uskisten mukaan kappale on olemassa, jos siihen uskoo eikä pystytä havaitsemaan sen olemattomuutta.
PWND!
- ltte piru
Käydessäni Ruotsissa panin hämmästyksekseni merkille että ruotsalaiset koirat haukkuvat samaa kieltä kuin suomalaiset. Sama toistui Tanskassa ja Saksassa. Tämän elähdyttämänä olen varma, että koiran haukunta on maailmankaikkeuden alkukieli.
- Kreationisti
Todellinen mitta esim. atomilla on alle Ånsgtrömin eli 10^-10 m missä millimetri on 10^-3 m. Todellisuudessa ihminen näkee pisteen, jonka koko on noin 10^-6 m eli mikometrin, ja solussa on tietysti vielä sitäkin pienempiä rakenteita, juuri noita Ånströmin kokoisia kohteita....
Tämä on pienelle ihmiselle mahdotonta hallita, emme ymmärrä kokosuhteita, joissa on paljoa yli tuhat skipaletta vaikkapa YKSI SILMÄ jos on terve, voi nähdä noin 100 milljoonaa (10^8 kpl) pisteitä, joissa tietysti on samanvärisiä alueita aika paljon....- ltte piru
Häpeä, tosikko.
Et sitä paitsi ole oikea kreationisti. Oikea kreationisti ei kykene käsittelemään eikä edes käsittämään potenssilaskuja. - Kreationisti
ltte piru kirjoitti:
Häpeä, tosikko.
Et sitä paitsi ole oikea kreationisti. Oikea kreationisti ei kykene käsittelemään eikä edes käsittämään potenssilaskuja.Häpeä, tosikko.
Et sitä paitsi ole oikea kreationisti. Oikea kreationisti ei kykene käsittelemään eikä edes käsittämään potenssilaskuja.
Kyllä kai kretskukin matikasta edes kutosen saa, yliopistossakin? - Töppönen
Kreationisti kirjoitti:
Häpeä, tosikko.
Et sitä paitsi ole oikea kreationisti. Oikea kreationisti ei kykene käsittelemään eikä edes käsittämään potenssilaskuja.
Kyllä kai kretskukin matikasta edes kutosen saa, yliopistossakin?Onko yliopistossakin kreationisteja?
Vaikea uskoa, siellähän joutuu käyttämään jopa omaa päätään.
Tätä palstaa seuratessani olen kerta kerran jälkeen vakuuttuneempi, että peruskoulun läpäisseet kretskut ovat saaneet todistuksen vain säälistä. Kreationisti kirjoitti:
Häpeä, tosikko.
Et sitä paitsi ole oikea kreationisti. Oikea kreationisti ei kykene käsittelemään eikä edes käsittämään potenssilaskuja.
Kyllä kai kretskukin matikasta edes kutosen saa, yliopistossakin?>>Kyllä kai kretskukin matikasta edes kutosen saa, yliopistossakin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921