Tälle uutiselle Katainen ei korviaan lopsauta

Kreikan lainapaketti menee... aseiden ostamiseen Saksalta?

Talouselämä.


Kreikka leikkaa nyt kaikesta: kansalaistensa palkoista, eläkkeistä ja muista etuuksista. Yksi teollisuudenala ei kuitenkaan joudu juurikaan kärsimään leikkauksista: Kreikan armeija.

Saksalaislehti Die Zeit kirjoittaa, että jos Kreikka saa seuraavan lainaeränsa maaliskuussa EU:lta ja IMF:ltä, maan odotetaan tekevän uusia aseostoksia.

Aseita Kreikkaan toimittaa erityisen paljon Saksa. Lehti siteeraa uutta raporttia, jonka mukaan Kreikka on - toisen euroalueen ongelmalapsen Portugalin jälkeen - Saksan aseteollisuuden suurin vientimaa.

Kreikan armeija ei ole mitenkään erityisen pieni nytkään. Suhteessa väkilukuun maan armeija on esimerkiksi Yhdysvaltoja, Kiinaa ja Syyriaa suurempi.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kreikan aseisiin menee suomalaistenkin veronmaksajien rahaa.

Nyt hitto oikeesti, tajuatteko mistä tässä on oikein kyse.

Sekoomus vaikenee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Musta kyy kirjoitti:

Kreikan lainapaketti menee... aseiden ostamiseen Saksalta?

Talouselämä.


Kreikka leikkaa nyt kaikesta: kansalaistensa palkoista, eläkkeistä ja muista etuuksista. Yksi teollisuudenala ei kuitenkaan joudu juurikaan kärsimään leikkauksista: Kreikan armeija.

Saksalaislehti Die Zeit kirjoittaa, että jos Kreikka saa seuraavan lainaeränsa maaliskuussa EU:lta ja IMF:ltä, maan odotetaan tekevän uusia aseostoksia.

Aseita Kreikkaan toimittaa erityisen paljon Saksa. Lehti siteeraa uutta raporttia, jonka mukaan Kreikka on - toisen euroalueen ongelmalapsen Portugalin jälkeen - Saksan aseteollisuuden suurin vientimaa.

Kreikan armeija ei ole mitenkään erityisen pieni nytkään. Suhteessa väkilukuun maan armeija on esimerkiksi Yhdysvaltoja, Kiinaa ja Syyriaa suurempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu