Syy Vihdin kunnan köyhyyteen!

löytyi tässä

on Vihdin kunnan typerä sosiaalipolitiikka!

Ajatelkaa vaikkapa vuokratakuita. Nykypäivänä on normaalia vaatia keskimäärin kahden kuukauden vuokratakuuta vuokrattaessa asuntoa. Monenko uskotte jättävän vuokrat maksamatta ja vuokratakuun valuvan vuokranantajan taskuun? Minä uskon, että tällaisten osuus on hyvin marginaalinen jopa kaikkein köyhimpien keskuudessa, sillä ihminen tarvitsee asunnon.

Nyt pääsemme asiaan. Vihdin kunnan sosiaalipolitiikkaa kuuluu, että vuokratakuuta myönnetään maksimissaan 700 €, mikä tarkoittaa yksiön vuokraa yhden kuukauden ajalta näillä leveysasteilla.

Tämä tarkoittaisi, että jos vihtiläinen köyhä haluaisi muuttaa, hänen olisi muutettava joko peräkylälle jonnekin korpeen tai pysyttävä Vihdin kunnassa, jossa käytäntö tiedetään kaikkein surkeimpien vuokrakolhoosien vuokranantajien keskuudessa ja jossa hätätilassa voidaan mahdollisesti joustaa kahden kuukauden käytännön sijasta yhden kuukauden takuuvuokraa vastaavaksi.
Tosin viime päivien uutiset kertovat, että muutama kymppi tuon yli on kohtuutonta.

90 %:ssa kuntia ja kaupunkeja tilanne on täysin päinvastainen, mikä kertoo 90 %:ssa tapauksista kuntien ja kaupunkien päättäjien olevan fiksuja ja osaavan ajatella asioita vuosia ja vuosikymmeniä eteenpäin.

Nythän on niin, että esim. Helsingin tai Lohjan sosiaalitoimi on valmis ojentamaan vuokratakuun vaikkapa 2000 €:oon saakka, mikä tarkoittaa sitä, että Vihdin kunta saa yhden köyhän asukin lisää kontolleen. Sen sijaan köyhän vihtiläisen on turha haaveilla muuttavansa edes Savon perämetsiin tuolla vuokratakuusummalla, sillä sosiaalipolitiikan huonoutta korostaa se, että Vihdin kunnassa myönnetään muuttoavustusta vain 100 € ja minne asti te kuvittelette pääsevänne tuolla rahalla? Köyhillä ei ole säästöjä! Jos heillä olisi, toimeentulotukea ei myönnettäisi.
Muilla paikkakunnalla saa maksusitoumuksen vuokra-autoon, mikä tarkoittaa sitä, että kustannukset näiltä osin nousevat 300 €:oon.

Mitä sitten, jos Vihdin kunta myöntäisi 2000 € vuokratakuun (joka yleisesti on pelkkä realisoitumaton paperilappu) sekä 300 € muuttoavustusta ?

Käytännössä Vihdin kunta menettäisi 300 € / muuttanut perhekunta, kun muutto suuntautuisi Vihdin ulkopuolelle ja tuo raha vastaa keskimääräistä kuukauden toimeentulotukea, jonka yksi vihtiläinen toimeentulotukea saava perhekunta saa.

Ymmärrättekö tämän typeryyden, mikä täällä vallitsee?

VIHDIN KUNTA ESTÄÄ KÖYHIÄ MUUTTAMASTA POIS VIHDISTÄ JA SAA SYYTTÄÄ SIITÄ VAIN OMAA, TYPERÄÄ SOSIAALIPOLITIIKKAANSA!

3

616

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sini yh. 24v

      Muuta Karkkilaan. Kiva pieni kaupunki jossa sosiaalitoimi varmasti auttaa. Tyhjiä ihan laadukkaita asuntoja kyllä löytyy. Palvelutkin on täällä vielä jotenkin kohdallaan. Kunhan vaan ei kuntaliitokseen jouduttaisi.
      http://postimage.org/image/x0i6h6obb/

      • tiesitkö sitä

        KARkkilassa ja VIhdissä on samat säännöt, sillä KARkkila ja VIhti muodostavat KARVIAISEN.


    • ddhhh

      Muuta homo ruotsiin, nii ei tarvii valittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      43
      1960
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1341
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1311
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      15
      1194
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1085
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      990
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      979
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      152
      819
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      56
      782
    10. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      59
      722
    11. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      709
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      688
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      675
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      147
      671
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      642
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      638
    18. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      95
      635
    19. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      24
      631
    20. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      627
    Aihe